Ystävät

"Ihmiset tahtovat kaikenlaista. Vieraita tavaroita vieraista maista. Pian ovat kaapit täynnä kamaa. Elämä on kuitenkin yhtä ja samaa. Iloon ei tarpeen tavaraa hankkia. Onneen ei tarvita edes pankkia." 

- Uppo-Nalle (Elina Karjalainen)

Olen ollut lapsena hyvin yksinäinen, mutta minulla on ollut aina se yksi hyvä ystävä. Minun on ollut vaikea olla ihmisten lähellä, sillä en aina ymmärrä muita. Toisaalta, monet näkivät jo lapsena minut outona, joten sekin vaikeutti monia asioita. Minulle ei ollut sellaista lapsen mieltä. Aina minulle on valitettu siitä, että olen muka vanhempi. Sitä ei moni ymmärrä, mutta minusta tuntuu monesti kuin olisin sata vuotias. Elämä on ollut minulle sellainen, etten minä voinut olla lapsi. Minun piti kasvaa aikuiseksi jo lapsena. Sitä harva pystyy ymmärtämään. Kun muut menivät nukkumaan, heidät peiteltiin, toruttiin jos valojen sammuttua leikkivät salaa. Minä mietin öisin sitä, että kuolenko tänä yönä. Taikka kun vanhempanne joivat sen muutaman saunakaljan minä hiivin katsomaan, kun meillä keitettiin viinaa ja yöllä koko perhe juoksi karkuun karvanaamoja. Joten ymmärrättekö, minun lapsuuteni loppui lyhyeen. Ainoa paikka missä sain olla lapsi oli metsä ja siellä olin suurimmanosan ajastani. 

Minun oli siis vaikea luoda kaverisuhteita, sillä tunsin oloni epämukavaksi toisten lasten seurassa. Ajattelin aina miten nättejä ja älykkäitä muut olivat ja minä en ollut mitään. En kuulunut joukkoon. Muiden vaatteet tuoksuivat hyviltä ja hieukset olivat tytöillä pitkät ja kauniit. Minulla ne olivat aina lyhyet ja sain usein tukkapöllyä, joten ne olivat myös sen näköiset. 

Halusin kovasti ystäviä, mutta en saanut kertoa mistään enkä edes olisi osannutkaan. Jos olisin, olisin huomannut, etten ole oikeasti niin yksin. Tässä hiljattain ole oppinut vanhoistakin ystävistäni uutta, joten puhumalla puolin ja toisin olisi ollut varmasti helpompaa molemmin puolin. 

Minulla on monta hyvää ystävää ja kaveria nyt aikuisena, siitä olen kyllä onnellinen. He tietävät, että apuuni voi luottaa ja minä voin luottaa heihin. Tietenkään kaikkien kanssa en ole samaa mieltä kaikesta, mutta saamme niistä hyviä keskusteluja, emme riitoja. Se on mahtava rikkaus.

Voisi kuvitella, että palon jälkeen kaikki ystävät olisi kadonneet, mutta olenkin saanut monta uutta ystävää. Kiitos jokaiselle. Toki, ennen meillä kävi ihmisiä enemmän ja näin ihmisiä enemmän. Lisäksi puhuin naapureille ja harrastin kyläyhdistysten toimintaa sekä koulun toimintaa. Mutta, nykyisin olen erossa kaikesta toiminnasta enkä tutustu asuinpaikkani ihmisiin. En myöskään käy missään ravintoloissa tai muutoinkaan harrasta mitään. Pidän sosiaaliset kontaktini hyvin pieninä. Johtuu paljon siitä, että en halua valehdella kenellekään enkä teeskennellä olevani mitään muuta kuin olen, mutta lasten takia on pidettävä itsensä neljän seinän sisällä. Minulle on sanottu, että ylireagoin, ehkä, mutta minulla on siihen perusteet. Sillä, kuten olen kertonut ja osa huomannut, miten sairaita on nämä entiset vuokranantajat, etsivät meidän osoitetta, että voivat levittää valheitaan kylillä. Se on sairasta, vainoamista jopa. Tai sitten ne muutamat netissä, ketkä kirjoittelevat ja etsimällä etsivät asuinpaikkaamme. Se on mielestäni aika sairasta, kuten sekin, että Hiltulanlahdessa aikuiset kielsivät lapsiaan leikkimästä meidän lasten kanssa tai se, että laitettiin omat lapset kyselemään minun lapsiltani kaikkea. Kuten eräät kahdeksanvuotissyntymäpäivät. Veimme lapsemme Kuopioon erikseen sitä varten, mutta synttärijuhlissa lapset vain kyselivät lapseltani kaikkea mitkä ei todellakaan pitäisi edes kuulua lasten suuhun. Oma lapseni ei edes kaikesta tiennyt ja ihmetteli miksi häneltä sellaista kysytään. Meillä ei ole tapana lapsia sotkea aikuisten asioihin, joten minusta se oli sairasta mitä aikuiset laittoivat omat lapset tekemään. Toisekseen, mistä luulette, että lapset saavat päähänsä noita asioita, ihan teiltä aikuisilta. Kuten sekin, että hiljattain lapseni sai vietin, että aijaa sun vanhemmat on vankilassa ym ym. Sinällään koomista kun kyseessä on muka Kuopion yksi hienoimmista asuinalueista, käytös kertoo minulle ihan muuta. 

Sama toistui muuallakin ja silti ihmiset oli muka huolissaan meidän lapsista, mutta kuten nämä entiset vuokranantajat niin meistä pahaa puhuvat ihmisetkin kuitenkin mustamaalasivat niin, että lapsemme jäivät yksin ja me myös. Se onkin oikein ajattelevaista lasten kohdalla. Siksi mietinkin, miten yksi näistä voi kehua olevansa lastenhoitaja, mutta samaan aikaan tehdä kaikkensa valheillaan, että jäämme ilman kotia ja meitä vältellään. Tosi tervettä toimintaa.

Joten, eilen oli kummallinen tilanne. Olen pitkään jutellut erään naisen kanssa, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Lapsemme ovat hyvin läheisiä. En koskaan ole häntä tavannut, mutta hän on yksi niistä sellaisista ihmisitä kenen kanssa klikkaa heti. Hän oli ensimmäinen melkein vuoteen kenelle kerroin meistä. Ei minulla ole tarvetta muuten mitään salailla, ihmiset vaan eivät koskaan ota asioista selvää ja puhuvat asioista väärin. Kuten, että vakuutuspetos, mistä koskaan ei edes ole syytetty. Joten ymmärrätte varmaan, että turhaa meteliä on turha pitää. Mutta, hän on oikein mukava ihminen ja ei minulla ole syytä salailla mitään keltään. Ainoa syy on se, että lapset saavat olla rauhassa. Ei mikään muu. Se ei haittaisi läheskään niin paljoa jos se kohdistuisi vain meihin aikuisiin, mutta kaikki kostavat aina meidän lapsille, joka on naurettavaa. 

Valheita on monen helppo levittää, mutta samalla unohdetaan kertoa mitä ovat itse tehneet. Enkä edes jaksaisi koko ajan olla korjaamassa sitä valhetta, mitä moni levittää. Edelleen, minulla on kaikki asiakirjat kaikesta ja kuka vaan ne saa pyydettäessä. Voitte ne lukea ja sitten itse päätellä miten mikäkin asia oli oikeasti, päätökset kaikki. 

Olen kaivannut niitä aikoja, kun syntymäpäiville tuli ystäviä ja heidän lapsiaan, nyt ei juurikaan ketään. Se on surullista, ettei isoja juhlia voi enää pitää tai yhdessä vain laittaa ruokaa ja viettää aikaa. Taikka käydä ostoskeskuksessa porukalla. Kukaan ei käy enää vain kahvilla eikä mekään käydä missään. En voi pyytää ketään käymään vain oluella tai syömässä kanssani, kun ei ole mitään paikkaa missä käydä taikka ystäviä lähellä sitä varten. Ei voi pitää enää saunailtoja eikä käydä lenkillä  tai kirpputorilla ystävien kanssa. Joten, kyllä välillä on yksinäistä. Pidän kyllä netissä moneen yhteyttä, mutta adhd :n takia aivoni ovat siinä huonot. Koetan aina muistaa kysyä kuulumisia tai jos joku laittaa niin vastata viestiin, mutta kun se ei toimi niin. Minulla ei ole sellaista luonnollista kykyä muistaa. Kaikki on rakkaita ja tärkeitä en vaan osaa pitää yhteyttä niin tiiviisti kuin moni toivoisi. Kerran oma äitini soitti ja kysyi olenko kunnossa kun ei kuullut minusta kolmeen viikkoon mitään. 

Joten, sosiaalinen elämä on hyvin rajoittunutta ja lasten syntymäpäivillä sen muistaa, kuinka on joutunut jättämään kaiken ja uuteen paikkaan ei ole sijaa. Voi vain aina toivoa, että jotkut pääsevät tänne asti käymään, minä en aio Kuopioon astua enää koskaan jalallanikaan. Jos päätän jotain se pitää, valitettavasti olen sen suhteen melkoisen kovapäinen. Minulle näytettiin ihmisten todellinen luonto siinä paikassa, joten sinne en mene ja piste. Kun minun lapsiini kohdistetaan omaa pahaa oloa, se kertoo minulle aika paljon näistä "aikuisista" ihmisistä. 

Onneksi lapseni saavat täällä paremman elämän ja heillä on hyvä olla, hyvin nykyajan ansiosta voi pitää puhelimella yhteyttä, jos vain muistaisin aina olla aktiivisempi. Ja kiitos kaikille heille, ketkä pääsevät käymään tervehtimässä, vaikka matkaa onkin. Itse pääsen todella harvoin mihinkään pidemmälle ja lasten kanssa se on sen suhteen vaikeaa, sillä rahaa ei ole kulkea sillä tavoin. Lapset kun tarvitsee enemmän matkan aikana kuin itse tarvitsee ja viemme niin paljon tilaa, ettei yöpaikkoja ole. Suomessa majoittuminen on todella kallista, joten sekään ei ole vaihtoehto.