Tulipalo

"Yksin Jumalakaan ei voi mitään sille, mikä on jo tapahtunut." 

- Agathon

Tämä kirjoitus on sinällään minulle vaikein, sillä asian suhteen en voi sanoa paljoa siitä, mitä muistan. Monet asiat sekoittuvat keskenään, joten kerron sen mitä tiedän asiasta oikeasti. Sain hiljattain tietää uuden tiedon mitä en tiennyt aiemmin, sillä en muista sitä. En muista vieläkään, mutta se on nauhoite, joten olen toiminut siten. Voitte sanoa mitä tahansa minusta ja asiasta, mutta totuudeksi se  ei sillä muutu. Se, etten muista, on ahdistavaa, olen käynyt tätä asiaa tuhannesti läpi, mutta en muista itse näitä asioita kunnolla. Joten, kirjoitan siten miten näin sen asian, mitä muistin oikeasti ja sen mitä minulle on kerrottu mainitsen erikseen. Se ei silti ole muistoni, vaikka sen tähän kirjoitan.

Eli, olimme muuttaneet takaisin Kuopioon ja viimein olimme saaneet kodin ja rappusten remontin valmiiksi. Kiirehdimme rappusten remontointia, sillä meidän vapaat oli loppumassa ja raput eivät olleet meidän pienimmille turvalliset. Joten, ne piti remontoida. Niistä tuli todella hienot, valkoiset puu rappuset, joihin asensimme tummat kalustetarrat naamalautaan ja listat. Ne kaartuivat kauniisti ja niitä oli turvallinen kulkea. Minä imetin meidän nuorinta, joten nukutin hänet meidän sänkyymme ja Kimmo nukutti vanhimman poikamme yläkertaan, olimme laittaneet robotti- imurin päälle aikaisemmin alakertaan. Pyysin Kimmoa tulemaan ylhäältä sammuttamaan sen, sillä se tökki makuuhuoneen ovea eikä pienin rauhoittunut.

Kimmo viimeisteli rappusia ja hänen tehtävänsä oli raikata loppuun veranna, suurin osa verannalla olleista romuista ja jätteistä oli jäteauton kyytiin heitetty edellisenä päivänä. Mutta, sitä piti vielä siivoilla. Hän työnsi sellaisen muovisen kelkan ulos missä oli paljon kaikkea remontti romua, se oli terassilla. Hän laittoi koneet veranalle, että palauttaa ne naapurille seuraavana päivänä, sillä ne olivat lainassa heiltä. Mietin silloin, että ollaanpa me onnekkaita, takaisin kotona ja saadaan viettää muutama päivä vapaata, ennen kuin menen kouluun ja Kimmo töihin. 

 Minä menin sohvalle lepäämään ja katsomaan televisiota, juttelin ystäväni kanssa korona tilanteesta. Kimmo siivoili samalla ja meni alakertaan lämmittämään saunaa, sillä oli tarkoitus pestä sauna samalla kun käymme siellä. 

Kello oli yhden jälkeen yöllä, kun laitoin viestin, oliko Kimmo nukahtanut alakertaan. Hän vastasi, että ei, odotti vain että sauna syttyisi, sillä sen kanssa oli vähän ongelmia. Laitoin viestiä siksi, kun minun oli vaikeaa mennä rappusia pitkin, sillä raskauden takia liitoskivut olivat kovat. 

Menimme saunaan yhden-kahden maissa, siivosimme saunan, löylyt ei olleet kauhean hyvät, sillä sauna  ei syttynyt kunnolla. Mutta, saimme sen siivottua kuitenkin. Tämän jälkeen teimme iltapalaa, minä söin vain omenan paloja, sillä oloni oli aika huono. Kimmo söi voileipiä. Menimme nukkumaan kolmen maissa, kunnes heräsimme siihen, että poikamme oksentaa ylhäällä. Otimme poikamme meidän sänkyyn nukkumaan, mutta hän oksensi uudelleen, tällä kertaa isänsä päälle. Heitimme osan niistä oksennus kamoista ulos ja osan laitoimme pesukoneeseen. Vaihdoimme lakanat ja menimme takaisin nukkumaan. Seuraavaksi herään johonkin ja huomaan, että lattianrajassa mene usvamainen savu. Ajattelin ensin, että se tulee uuneista, mutta ei tullut. Valot ei syty ja käännän katseeni verannalle, sieltä kajastaa valoa. Tajusin, että jokin on vikana, koetin avata ovea, ovi ei aukene, herätän Kimmon, hänkään ei saa ovea auki. Kimmo kiertää ulkokautta verannalle ja valo sammuu. Hän tulee takaisin ja hakee sankollisen vettä ja palaa takaisin, kunnes hän huutaa soita apua. Siitä en ole varma missä vaiheessa Kimmo käski soittamaan, soitin ja ensimmäinen asia mitä sanoin, oli kuulemma, että joku sytytti talomme palamaan. Tänäkään päivänä en tiedä miksi sanoin niin, se oli ollut ensimmäinen asia jonka olin sanonut kaikille shokissa. 

Muistan kun soitin apua, häke ei tajunnut meidän osoitetta, muistan toistaneeni sen monesti. Puin nuorimmaiselle haalaria keittiön lattialla ja samalla huudan häken ihmiselle. Kimmo huusi lapset alas, jossain vaiheessa, otti toisiksi nuorimman haalarin ja laittoi sen ulkona hänen päälleen. En voinut enää puhua häkeen, sillä keskityin kaikin tavoin pakenemaan. Huusin koiralle, ettei se lähde kauas, pidin sen pannasta kiinni. Huusin Kimmolle, aja auto naapurin pihaan saadaan lapset sinne. Hän pakitti sinne, vaikkei ollut lasejakaan päässä. Juoksin lasten kanssa perässä, heitimme lapset ja koiran autoon. Kimmo juoksi takaisin taloon hakemaan kissaa, koska vanhin huusi, että kissa on talossa. Kissaa ei löydy, mutta Kimmo ottaa takin ja jättää ovet auki, jotta kissa pääsee ulos, mikäli on talossa. 

Lapset huutavat autossa ja tilanne on kaoottinen. Joku ohikulkija sanoo jotain, en tajua sen sanoja. Muistan vain sanoneeni, että sun auto on paloautojen tiellä. Kimmo katsoo taloa ja itkee, minä lohdutan. En osaa sanoa mitään. Ihan kuin kaikki äänet olisi kadonnut ympäriltä. Mietin, missä palokunta on, miksi he eivät ole täällä jo. Ajattelin, että me korjataan tuo vielä. Menimme naapuriin, sinne tuli poliisi ja katsoi minua kuin hullua, koetin muistaa kaiken ja toistelin heille mitä muistin. 

Menimme sairaalaan, ambulanssissa kirjoitin facebook ryhmään, jos on vuokra-asuntoja tarjolla, tarvittaisiin asunto. Sairaalassa Kimmo soitti vakuutusyhtiölle ja kysyi onko meillä edes vakuutusta. Käskivät aloittaa listauksen, myös meitä hoitanut hoitaja sanoi, että aloittakaa se heti, sillä pian ette enää muista. 

Tähän päättyy tämä osa, kaikki mitä muistan asiasta.