Tinder

23.04.2024

"Vietti hakee tyydytystä. Rakkaus on puhdas kaikista vaatimuksista."

 - Tito Colliander

En sinällään seuraamalla seuraa uutisia, sillä niissä on mielestäni todella paljon turhanpäiväistä. Lisäksi siellä retostellaan mitä kamalammilla rikoksilla ja niitä lööpit huutaa monta viikkoa. Siellä kerrotaan kaikkein raaimmat yksityiskohdat ja siten satutetaan myös omaisia. Joten, en viitsi lukea sellaisia. Toki tietoisuudessa on hyvä elää, mutta kaikkein pahimpia yksityiskohtia ei tarvitse tietää kenenkään. Se ei edesauta yhteisössä tai vaikuta maailmanlaajuisesti, sillä vain tahdotaan saada ihmisiltä klikkauksia ja tehdä rahaa. 

Mutta, törmäsin jälleen kerran uutiseen, joka koski Tinderiä. Se on ollut viimeviikoilla jonkun verran otsikoissa. Jos joku ei tiedä mikä Tinder on, se on deittisovellus, johon ihmiset länttää naaman kuvansa ja voit heiluttaa sormeasi oikealle tai vasemmalle, riippuen siitä onko sen toisen naama sinulle sopivaa sorttia. Sitten voit jännittää oliko sen naaman omistaja samaa mieltä sinusta ja pääsetkö laittamaan viestiä. Siitä se keskustelu sitten alkaa, voit kertoa parhaimmat iskulauseesi ja toivoa tehneesi vaikutuksen toiseen ihmiseen. 

Mutta, se ei ole oikeasti niin yksinkertaista. Ainakin olen lukenut, että miehet valittaa sitä, ettei kukaan vastaa heidän viesteihin. Voin kertoa erään syyn siihen, naisten keskuudessa ( en tiedä onko miehillä ) on sellainen peli, että pitää valita kaikki vastaan tulevat tietyn ominaisuuden omaavat miehet. Esimerkiksi pitää tykätä ihan kaikista keillä on silmälasit. On toki muitakin vastaavia pelejä, joita voi soveltaa myös juomapeleihin. Toisinaan tylsyyttään voi joku ottaa kaikki vastaantulevat ja toisinaan jotkut saattavat käyttää sitä sovellusta saadakseen jotain itselleen. Tai sitten yksinkertaisuudessaan, naisella on joku toinen ketä hän piirittää ja on tunteita pelissä, mutta olet siellä varalla odottamassa, josko olisit se kiva tyyppi. Syitä on toki monia muitakin, mutta tuossa muutama esimerkki tapaus. 

Eli, tavallaan ihmiset haluavat löytää sen jonkun "oikean", muttei kuitenkaan olla valmiita hyväksymään sitä, ettei ole sitä täydellistä ihmistä olemassakaan joka vastaa listaasi. Eniten ihmettelen ulostuloissa sitä, että se kertomus on aina yksipuolinen, toinen on voinut tilanteen nähdä ihan erilailla. Sitten toisen arvostelu, että monesti kuulemma naiset muokkaa kuviaan niin paljon, etteivät he ole sen näköisiä kuin ovat oikeasti. Kenelle tämä tuli yllätyksenä? Siis elämme aikakautta, että voit muokata itsellesi ketun hännän ja korvat, sitten väittää olevasi ihmiskettu hybridi. 

Jos päätät valita jonkun naaman kuvan perusteella, todennäköisesti sitä on muokattu. Eikä se asia tule muuttumaan, sillä jokainen tahtoo olla kuitenkin paras versio itsestään muiden silmissä. Joten, valmistaudu siis enemmän katsomaan sitä, miten toinen kirjoittaa, kuin naamaa jos tahdot jotain oikeaa. Jos haluaa vain seksiä niin silmät kiinni kun harrastaa sitä mukavaa liikuntaa ja vähän mielikuvitusta mukaan. Toki, jos haluaa vain seksiä sekin olisi hyvä kertoa, jottei tule väärinymmärryksiä. Tutkimusten mukaan tosin, mies rakastuu kun ei saa seksiä ja nainen puolestaan rakastuu kun saa seksiä. Perustuu siis hormoneihin, mies jos saa tyydytettyä tarpeensa heti, ja jos et vietä aika hänen kanssaan sen jälkeen säännöllisesti, kiintymystä ei muodostu. Kun taas nainen puolestaan tarvitsee sen fyysisen puolen kiintyäkseen mahdolliseen kumppaniinsa. Naisen kohdalla välittyy seksuaalisessa kanssakäymisessä oksitosiinia, joka on myös ns. kiintymyshormoni. Miehillä puolestaan seksi saa eniten välittymään dopamiinia eli ns. mielihyvähormonia.

Eli, toisin sanoen Tinderissä voi tulla sellainen noidankehä helposti, varsinkaan jos ei ole rehellinen siitä mitä etsii. Joten, minä kokeilin jotain erilaista siellä ollessani ja kirjoitin suoraan, että "älä vaivaudu valitsemaan minua, sillä minulla on lapsia, turha tuhlata toistemme aikaa jos niistä muodostuu jokin ongelma." Olin siis siellä vähän niin kuin huvikseni, koska kyllä minäkin kaipaan seuraa ja muutakin mukavaa siinä missä muutkin ihmiset. Selailin ihmisiä sieltä, sitten tuli vastaan nykyinen aviomieheni. Tiesin heti tavattuamme, että pidän hänestä paljon. En niinkään viestitellessä, sillä mieheni oli viesteissä vähän hyypiön oloinen. Mutta, se todellinen hän on ihan mahtava tyyppi.

Miehillä viestittely voi antaa seikkailun ja jännityksen hakua, jolloin aivot tuottavat dopamiinia. Naisille se on vähän kuin välttämätön paha, vaikka naiset puhuvat varmasti enemmän kuin miehet. Mutta, itselläni ainakin tapaaminen kertoi paljon siitä, oliko ihminen mielestäni miten kiinnostava. Olisin kovasti tahtonut jatkaa iltaa ja kaikkea muutakin, mutta päätin että ei. Koska, pidin hänestä muutenkin, joten ajattelin odottaa ja katsoa kuinka käy. Tavattiin monta kertaa ja viestit olivat sen jälkeen paljon mukavampia eikä hyypiömäisiä.

Lopulta olimme aika läheisiä ja siitä se sitten lähti ja tässä on lopputulos. Viisi lasta kaiken kaikkiaan ja seitsemän vuotta yhteistä taivalta takana. 

Tinder on moni mutkainen paikka ja täynnä erilaisia ihmisiä, mutta usein jos ihmiset kunnioittaisivat toisiaan enemmän, se olisi varmasti paljon miellyttävämpää. Se deitti mikä ei sovi sinulle on toisen ihmisen elämän rakkaus, julkisesti mollaamalla taikka muutoin on töykeää. Entä jos se olit sinä, joka antoi huonon kuvan itsestään? Se tapa kuitenkin miten asioista puhutaan olisi hyvä muistaa kunnioittaa silti toista oli se millainen hyypiö tahansa. Olisi kuitenkin hyvä miettiä sanankäänteitä, kun niistä kertoo isoissa lehdissä. Voit loukata toista syvästi ymmärtämättä edes sitä, monella voi ennestään olla jo huono itsetunto. Vaikkei muut häntä todellisuudessa tunnista voi äkkiä ajatus olla, että nyt kaikki tietää millainen "hyypiö" olen jonkun toisen mielestä. Joten, mukavia deittailuja, pidetään kuitenkin "peli" hyvän maun mukaisena.


 


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita