Thomas Edison

"Maailma on täynnä auliita ihmisiä, osa auliita työskentelemään, ja loput auliita antamaan heidän tehdä se." 

- Runoilija Robert Frost (1874 - 1963)

Olen kuullut erään tarinan Thomas Edisonista jota jäin myöhemmin miettimään. Edison oli siis Amerikkalainen fyysikko/liikemies/keksijä. Tosin, osa hänen suurimpia keksintöjään olivat sellaiset keksinnöt, jotka joku toinen oli jo aloittanut, hän vain saattoi niitä loppuun. Kukin voi ajatella miten tahtoo, mutta hänellä oli useita patentteja ja vaikkei hän montaa keksintöä täysin yksin tuulesta temmannut, hänellä oli kyky muuttaa ns. paska kullaksi. Näin minun mielestäni hän oli älykäs sillä tavoin varsinkin. 

Tarina Edisonista menee näin, eräänä päivänä Thomas tuli koulusta kotiin ja toi mukanaan lapun äidilleen. Hänen äitinsä luki tämän lapun ja Thomas kysyi, miksi äiti itki. Äiti kertoi, että lapussa luki, että hänen poikansa on aivan liian älykäs käymään tuota koulua, meillä ei ole hänelle mitään tarjottavaa. Joten pyydämme teitä jatkamaan hänen kouluttamistaan itse. Thomas oli todella vaikuttunut kirjeestä ja hänen äitinsä aloitti opettamaan häntä. Thomasista tuli menestynyt mies ja keksijä. Hänen äitinsä kuoltua, Thomas löysi saman kirjeen minkä hän oli vuosikymmeniä sitten tuonut äidilleen koulusta. Hän avasi kirjeen ja luki sen. Kirjeessä oli lukenut todellisuudessa näin, että poikanne on hullu, eikä hän voi käydä tätä koulua enää, joten teidän tulee ottaa poikanne pois koulusta ja kouluttaa hänet itse. 

Thomas Edisonin äiti oli ammatiltaan opettaja, joten sinällään hän osasi kyllä varmasti opettaa, mutta tarinan pointti on mielestäni se, että ihmisestä voi tulla mitä tahansa, mikäli kannustus on oikeanlaista, jopa jokaisen oma itsensä kannustaminen. Jos Thomas olisi tiennyt sen mitä koulussa oltiin hänestä mieltä, olisiko hänestä tullut menestynyttä bisnesmies keksijää? Koska hän ei tiennyt sitä, hän eli tavoitteitaan varten ja toteutti unelmansa. Hän ei leimannut itse itseään. 

Olen aiemminkin miettinyt tätä, olisinko jättänyt opiskelematta insinööriksi jos olisin tiennyt sen mitä diagnooseja minulla on? Olisinko vain ajatellut itsestäni, etten minä pysty siihen tai tähän, jos olisin tiennyt mitä kaikkea minusta voi löytyä kun oikein tutkii. en ikinä aavistanut tätä ( muuta kuin tuntemalla itseni aina oudoksi ) eikä vanhempanikaan, minä vain kasvoin kuten muutkin. Toki osa asioista oli vaikeampia, mutta pääkoppa  kompensoi sitä muilla keinoilla, joten pärjäsin hyvin opinnoissa ja muutoinkin elämässä. En ole ollut kauheissa ongelmissa koskaan, mitä nyt teininä kävin selviytymisasemalla kerran. En edes ole saanut elämäni aikana sakkoja, paitsi sen yhden parkkisakon. Toki poliisi on vieraillut kodissani monesti kotiväkivallan takia. Ilman paloa, en olisi ollut sitä vähääkään poliisin kanssa tekemisissä viimeiseen seitsemään vuoteen. Joten, koska en tiennyt, että mitä kaikkea minussa voisi olla ns. vikana niin en antanut sen määritellä itseäni. Kun päätän tehdä jotain minä teen sen.

Jos sanot aina itsellesi, ettet pysty johonkin niin, et pystykään. Sillä sinä olet silloin luovuttanut jo. Voimme toki saivarrella, että on asioita jotka estää ihmisiä, totta on sellaisia tilanteita tietenkin. Mutta, jos puhumme nyt yleisesti asioista. Monesti monella on haaveita, joten miksi niitä ei voisi toteuttaa? Jos itselleen puhuu koko ajan negatiivisesti, mieli on negatiivinen ja et voi saavuttaa sitä mitä unelmoit. Kehosi ja mielesi eivät erota sitä, puhutko vitsillä itsestäsi negatiivisesti vai tarkoituksella. Joten silloin luot itsellesi sellaisen tilanteen, jossa se käy toteen. Mutta, jos jaksat sanoa itsellesi, että minä selviän tästä ja saavutan tavoitteeni, sinä saavutat sen. Aina se tavoite mitä haluat saavuttaa ei ole juuri sen näköinen mitä tahtoisit sen olevan, mutta kun kuljet sitä polkua pidemmälle huomaat kyllä sen olevan juuri oikea sinulle. 

Elämällä on kummallinen tapa heittää asioita meidän eteemme. Kun tapahtuu jotain pahaa, sitä ajattelee, että kaikki meni. Mutta, todellisuudessa se ei mene niin. Minun blogini nimi on Epäonnen tasapaino, se tarkoittaa juurikin sitä, että ns. epäonnesta kuoriutuu se onni. Eli kärsimyksen kautta voittoon, tarvitaan tasaisesti sitä epäonnea, jotta voimme onnistua. Kun kaadut maahan, kun sinuun sattuu, kun tahdot vain luovuttaa, älä luovuta! Nouse ylös ja katso itseäsi peilin edessä, mistä kaikesta sinä olet selviytynytkään. Et luovuttanut silloinkaan, sinä jatkoit elämääsi, miksi? Siksi, koska sinulla on se jokin tavoite, mitä kohti olet menossa. Vaikka toisinaan se  ei sille tuntuisikaan, mutta usko pois, kun avaat silmäsi näet sen kyllä. 

Meidän esivanhempamme eivät luovuttaneet,  he olivat rintamalla, nälässä, kylmissään ja saivat vammoja taikka menettivät henkensä. He katsoivat, kun toverit kuolivat ja elivät sen asian kanssa, että he tappoivat muita ihmisiä. He menettivät kotinsa, vaikka kuinka ponnistelivat. Mutta, he jatkoivat eteenpäin, en voi edes kuvitella sitä miltä heistä on tuntunut. Voin kuitenkin olla vain onnellinen, että joku on joskus meitä kaikkia tulevia jälkipolvia rakastanut niin paljon, että ovat osan antaneet itsestään. Kiitos heille kaikesta.

Vaikkei sinusta nyt heti sille tunnu, että elämä olisi valoisaa, muista kuitenkin tämä, kaikki on hetkellistä. Myös huonot ajat ovat vain väliaikaisia.