Tähdet

"Tähtiä kuin Otavassa, poikia on Jukolassa"

- Seitsemän miehen voima, Aleksis Kivi

Kuten olenkin kertonut, asuimme maalla, siis ihan oikeasti keskellä ei mitään. Ympärillä oli metsää ja opin jo varhain liikkumaan siellä. Äitini opetti marjastamaan ja sienestämään. Kasvatimme itse perunaa, lanttua ym kasviksia pellolla. Talo oli vanha, siinä oli tupakeittiö ja yksi makuuhuone missä me kaikki nukuimme. Olohuoneessa oli leivinuuni, jonka äärellä vanhempani polttivat tupakkaa. Siihen aikaan tupakointi lasten läsnäolleessa ei ollut vakava asia. Alakerrassa oli sauna, wc ja kylpyhuone. Lämmintä vettä ei tullut sisälle ja lämmitimme vettä muuripadassa. Vesi oli kylmää kuin jää ja se tuli omasta kaivosta. Yläkerrassa oli yksi makuuhuone, jossa oli mummolle sänky, siellä kuivatettiin myös siankorvia ja kun koirat sai pentuja, ne asuivat siinä huoneessa. Meillä oli vakiona 7 koiraa, kaksi narttua ja viisi urosta. Äitini toi niitä Amerikasta, eli meillä oli kennel. Äitini koulutti koiria ja samalla koetti isäni kanssa pyörittää siankorvabisnestä eli he kuivasivat siankorvia ja möivät eteenpäin. Emme olleet rikkaita ja asuinolot olivat hieman alkeelliset. Toisekseen toinen lama iski pahasti siihen aikaan.

Mutta, minä rakastin asua siellä eikä minua haitannut koskaan köyhyys. Oli pimeää ja hiljaista. En pelännyt pimeää, mutta kuten kaikki lapset, meillä oli yövalo. Nukahdin parhaiten kun äitini lämmitti tuttipullossa minulle maitoa ja minulla oli unirättini, sellainen vanhojen miesten nenäliina. Siskollani oli hänen oma vilttinsä. Ja kyllä, join maitoa tuttipullosta aika vanhaksi asti, niin vanhaksi, että muistan sen itsekin. Pääsiäisenä vanhempani laittoivat suklaamunia tyynyjemme alle, muistan kuinka odotin pupua koko yön ja kuvittelin sen istuvan kamiinan päällä. Sitten nukahdin ja seuraavana aamuna huomasin sisareni tyynyn alla suklaamunia ison kasan, olin haltioissani, minulla oli niitä myös. Ne oli niitä riemunhetkiä.

Rakastin joulua ja maalla kun on pakkasta ja lunta se on jotain mahtavaa. Juoksentelin nakkena kaiken aikaa, siksi näin aikuisena minua ei palella kun kuljen vain huppari päällä talvisin. Joulut oli siihen asti kivoja, ennen kuin malttamattoman lapsena odotin joulupukkia, jälleen kerran kävin isäni hermoille ja sain selkääni. Se tuntui epäreilulta. Kun joulupukki tuli koetin olla iloinen, mutta se oli vaikeaa. Joulun jälkeen vanhempani tuuppasivat jätesäkeissä lahjapaperit yläkerran romutilaan. Olin siellä tonkimassa, kun löysin avaamattoman paketin, siinä luki sisareni nimi ja kyllä, olin tuhma ja aukaisin sen. Siellä oli pikkumyy heijastin, sellainen punainen. 

Opin lukemaan aika varhain, noin viiden vanhana, mutta kukaan ei tiennyt sitä. Pyysin äitiäni lukemaan sadun, hän sanoi ettei kerkeä, että opettele lukemaan itse. No, minä opettelin ja opin todella nopeasti. Isälläni oli tapana lukea ruokalevoilla minulle Roope Ankkaa tai Aku Ankkaa, huomasin aina kun hän yritti huijata minua jättämällä sivuja väliin. Se johtui siitä, että osasin lukea. En halunnut muiden tietävän siksi, että minulle vielä luettaisiin Aku Ankkaa ja saisin olla viekussa.

Tuon runon, minkä kirjoitin tuonne ylös opin isoenon pojalta, hän oli kova tähtien tiirailija. He olivat kerran käymässä meillä ja halusi katsella tähtiä. Isoenoni oli mahtava tyyppi ja minusta ainakin ihana isä. Hänestä näki kuinka rakasti lapsiaan. Isoenon poika oli innoissaan kun meillä oli pilkkopimeää ja tähdet näkyivät selvästi. He itse asuivat kaupungissa. Oli pimeä ilta ja hän meni katselemaan tähtiä, tietenkin seurasin häntä kuin  hai laivaa. Hän kiipesi keinun päälle ja veti minut sinne myös ja kertoi Otavasta, kuinka se on kauhan muotoinen ja sen muistaa 7 tähdestä ja tuosta runosta. Minäkin rakastin tähtiä, usein öisin kun en nukkunut, minä katselin tuntitolkulla ulos ikkunasta tähtiä. Esitin toiveen jos toisenkin.

Minulla oli hyvä ystävä, samanaikainen tyttö kuin minäkin olin. Hän asui peltojen toisella puolella ja usein leikimme pelloilla olleiden heinäpaalien välissä. Tiedän, se on vaarallista. Kävin joskus heidän luonaan, hänen isä antoi sinisen mariannekarkin kun olimme uuninpankolla. Moni sillä kylällä vähän pelkäsi sen tytön isää. Pienet kylät ja niiden juorut. Tämä tyttö kulki kanssani samalla taksilla esikouluun kanssani pienelle kyläkoululle. Istuimme takana ja kuskina oli  naapurimme taksikuskin vaimo, heillä oli iso perhe ja oma yritys. Kävin myös heillä lapsena ja pidin heistä todella paljon. Tämä taksikuski mies pelasti meidän usein kun meno oli vakavaa kotona. Palaan siihen myöhemmin, sillä se on oma tarinansa. Hän ei taida tietää todella, montako kertaa oikeasti pelasti henkemme. 

Kerroimme kauhujuttuja taksin takapenkillä ja välitunneilla, yksi hänen kertoma tarinansa jäi erityisesti mieleeni. Se meni näin: 

"Olipa kerran tyttö, kellä oli koira mitä se rakasti todella paljon. Koira nukkui tytön vierellä aina ja öisin tyttö laittoi käden sängyn reunalle ja koira nuoli sitä joka ikinen yö. Erään kerran tyttö oli perheineen reissussa ja kun he palasivat, oli heidän kotiin murtauduttu. He löysivät koiran sidottuna penkkiin ja ruumis avattuna. Tyttö oli surullinen ja kaipasi koiraansa. Eräänä yönä tyttö laitto kätensä tuttuun tapaan sängynlaidan yli ja koira palasi nuolemaan sitä. Tyttö ei ollut uskoa sitä todeksi, mutta samalla hän huomasi, ettei se ollut hänen koiransa vaan saatana".

Toinen tarina oli koulussa, johon osallistuin myös, olimme muiden lasten kanssa sellaisen mäen takana vakoilemassa keittiötätiä joka teki koululla ruokaa. Kerromme ystäväni kanssa muille lapsille, kuinka keittiöön lensi lepakko joka puri sitä keittäjää ja nyt tämä keittäjä on vampyyri. 

Se oli ainoa koulu, missä minua ei kiusattu. Siellä koulussa oli vähän oppilaita ja kaksi kerrosta. Eskarista kolmosluokkaan oppilaat olivat samassa tilassa. Pulpetit olivat sellaiset vanhat jotka olivat kiinni toisissaan, raskaat puiset. Rakastin taideaineita, olin niissä todella hyvä. Lemppari tekeleeni oli savesta sellainen puu, jonka yläpäässä oli linnunpesä. Sieltä pesästä meni sellainen tunneli alas asti läpi sen puunrungon ja siitä pystyi tiputtamaan linnun munia turvaan alas jos tuli saalistajia. Tein ne munat ja linnun myös sinne. Se oli mielestäni hieno.

Minun ensimmäinen rakkauteni oli myös siinä koulussa. En muista enää pojan nimeä, mutta muistan kuinka muuton jälkeen ikävöin häntä ja toivoin näkeväni hänet vielä. Koskaan emme enää nähneet. Vaikka Siilinjärvellä asuessani ikävöin niin kovaa, että istuin ulkorakennuksen katolla ja katsellen jälleen tähtiä. Toivoin todella kovasti, että näkisimme vielä. Se poika asui isossa maatilalla ja keräili kalastusmerkkejä. Ne oli mielestäni todella hienoja. Heillä oli sileä nurmikko ja kaunis koti sekä riippumatto puiden välissä Hänen kotinsa oli todella erilainen kuin meillä. Toivottavasti elämä on mennyt hänellä hyvin ja hän on saanut ihanan elämän. Hän oli oikein kiltti jo lapsena. 

Kerran koululla järjestettiin tapahtuma, missä oli myös arpajaiset. Pääpalkintona oli suklaakirsikka kakku, sellainen iso ja hieno. Naapuri toraili, kuinka he sen voittaisi varmana. Äitini puolestaan oli varma, että meidän arpa voittaisi ja kutsuisi heidät kakkukahville. Tuli minun vuoroni nostaa onnekkaan arpalippu ja kappas, en ollut usko silmiäni. Luin siitä oman nimeni. Ja todellakin, me voitimme sen kakun. Se oli onnekkaimpia sattumia elämässäni. Sen jälkeen voitot olleet tyhjää, mutta ainakaan en ole kuollut, joten sekin on jo jotain.

Rakastan vieläkin tähtiä ja jos olisi varaa ostaisin kaukoputken. Olen halunnut sitä lapsesta asti, mutta en koskaan raaski sitä ostaa. Halusin myös opiskella avaruutta ja fysiikkaa enemmän yliopistossa, mutta Suomessa et saa opiskella mitään jos olet työtön, joten se jää vanhuuden tavoitteeksi. Ehkä siihen mennessä meille aukenee uusia ulottuvuuksia.