Sisko

"Ennen vettä veljeltä, kuin velliä vieraalta."

 - Juteini

Tuohon lauseeseen voisi vaihtaa sanan sisko veljen tilalle, mutta ymmärrätte varmaan tuon sanonnan pointin? 

Sisko, tämä on minun vaikeimpia osuuksia, sillä monesti tunnen syyllisyyttä, etten olut tarpeeksi pitämässä huolta hänestä. 

Kun olimme lapsia, meillä oli hyvin pitkälti lopulta aina vain toisemme. Vaikka mitä tapahtuisi elämässä, seisomme toistemme takana, ihan sama mitä ja kuka sanoisi meille asiasta. Minua ja siskoani ei kukaan halua kohdata kun vedämme yhtä köyttä. Moni ei arvaa mitä koimme ja näimme, mistä selvisimme.

Sisareni oli sellainen kiva lapsi, huuhaili omiaan ja oli todellakin itsepäinen. Kun hän ottaa jonkun kannan ihan turha on koittaa kääntää hänen päätään. Hän on suurisilmäinen ja nätti sekä fiksu, hän pystyisi mihin vain. Osaa halata muitakin ihmisiä kuin sukulaisia. Arvostan häntä monessa asiassa. Mutta, kun me tapellaan on helvetin tulet irti. Mielelläni en hänen kanssaan väittele, sillä se ei johda yhtään mihinkään. Joten, parempi vaieta, olisinpa osannut sen taidon nuorempana. 

Kun olimme pieniä, hän suojeli minua ja minä häntä. Sukulaisten kertoman vahvistui muistikuvani siitä, kuinka oli sellainen ajanjakso kun pidin hänestä huolta, sillä äitimme oli todella uupunut. Olen myös joutunut useamman kerran piilottamaan siskoni, jottei isäni löydä häntä ja ota mukaansa kun lähti ajamaan kännissä. Olen myös tehnyt monenlaisia asioita, jotta häneen ei sattuisi, asioita joita hän ei tiedä enkä tässä niitä avaa. Sillä on joitakin juttuja, joita ei ole minun tehtäväni kirjoittaa. 

Totta kai härkin siskoani ja siitä sain todella paljon selkääni. Kerran, käskin hänen laittaa kielensä pakastimen kylkeen, sillä siinä oli jäätä, jota kävin itse toisinaan imeskelemässä. Tarina menee jokseenkin näin, äitini käski minun hakea jotain pakkasesta joka oli ns. ulkona ja otin siskoni mukaan. Pakastin oli kylmässä porstuassa tai vastaavassa. Siksi sen kyljessä oli jäätä, koska oli todella kovat pakkaset. Sanoin siskolleni, että kokeile työntää kielesi siihen, siitä saa jäätä. No sisareni teki työtä käskettyä, mutta sen sijaan että olisi saanut jäätä saikin vain kielensä kiinni pakastimen metalliseen kylkeen. Ja kuten arvattua, hätähän siitä tuli itsellenikin. En ensin uskonut, että se jäi oikeasti kiinni siihen pakastimen kylkeen. No eipä muutakaan voinut kuin juosta hakemaan apua. Kieli saatiin ehjänä pois pakastimen kyljestä ja kyllä, sain selkääni. Tosin tietenkin se kieli oli kipeä ja vuosi verta. Minun tuli niin pahamieli, että hain sellaisen rottinkisen koiranpedin ja tein siskolleni siihen pesän, jotta hänen mieli paranisi hieman. Laitoin siihen hänen tutun ja turvallisen unipeittonsa, mitä ilman ei voinut elää. Se peitto oli niin tärkeä, että kerran mummon unohdettua se ulos kuivamaan sisareni rankutti niin kauan, että mummelin oli pakko kipittää hakemaan se peitto ulkoa keskellä yötä.

Kerran menimme pellolle leikkimään ja maa nielaisi sisareni jalan, tämä oli pian sen jälkeen kun äitini ja isäni erosivat. olimme vain hakemassa muuttokuormaa. Kävelimme normaalia reittiä, mutta loppukesän sateiden takia maa oli todella mutaista ja märkää. Sisareni käveli siihen mutaisaan kohtaan ja alta aikayksikön hänen jalkansa upposi sinne. Sain vedettyä sentään sisareni pois sieltä, mutta kenkä jäi sinne. Äitini yritti kaivaa sitä pois, siinä onnistumatta. Tulevat ihmiset, jos luette joskus tämän niin se punainen kumppari siellä Pihtiputaan metsässä Kojolassa on siskoni, saa palauttaa haudoillemme.

Tiedättekö mitä kadun paljon? Sitä, että siskoni otettiin huostaan. Ja se on minun vikani, vaikka isäni on siitä kaikki nämä vuodet syyttänyt siskoani, ei uskonut että se ei ollut hänen vikansa. Kun olin ammattikoulussa, olin kuudentoista ja asuin omillani. Äitini sanoi, jos nyt lähden takaisin ei ole tulemista. Joten tein työtä käskettyä. Äitini erosi pikkuveljeni isästä eli entisestä isäpuolestani ja muutti uuden miesystävän luokse. Sisareni ei pitänyt siitä miehestä koska se oli kamala ihminen (joi ja löi), joten suurimmaksi osaksi ajasta hän oli minun luonani. Mutta, minulla oli ongelma, kuinka elättäisin meidät? Kyllä, olisin voinut tehdä saman kuin äitini ja mennä töihin ja lopettaa opintoni, mutta sen sijaan päätin opiskella: Siinä suhteessa olen varmasti siis itsekkäämpi ihminen kuin äitini. Halusin todella kovasti ammatin, sillä se on mielestäni todella tärkeä asia. Joten pyysin isäni apua, minulla ei ollut rahaa edes ostaa itselleni ruokaa, saatikka siskolleni. Wc paperitkin hain lähihuoltoaseman vessasta tai koulun vessasta. Pyysin isääni ottamaan siskoni asumaan luokseen.

Isäni otti sisareni luokseen, mutta kuten arvata saattaa, hän joi ja sai jälleen deliriumkohtauksia. Joten sisareni ei uskaltanut nukkua, joten hän nukahteli koulussa, jossa alettiin huolestua. Mutta, samaan aikaan minun mielenterveyteni alkoi pettämään ja hakeuduin Sihtiin, nuorten mielenterveyspalveluun ja kerroin siellä kaiken. Jopa mitä siskoni koki. Joten, kuten moni arvaa mihin tämä menee, on se, että puheideni perusteella siskoni huostattiin. He kysyivät halusinko minäkin oikean kodin, vastasin, että eikö se ole jo vähän myöhäistä. Katsokaas, kun sosiaalitoimi oli minun elämässäni siitä asti kun olin 8 vuotias. Aluksi emme kertoneet mitä tapahtui ja olimme vain hiljaa, mutta murrosiässä oma pakka hajosi. Joten, kerroin mitä kotona tapahtui ja mitä olimme kokeneet. Sisareni kertoi aluksi samat asiat, mutta kun sosiaalityöntekijä vaihtui, entinen isäpuoleni uhkaili siskoani pitämään suunsa kiinni. Millä hän uhkaili, no pikku veljellämme, mitä rakastimme yli kaiken. "Jos menet sanomaan mitään, niin veljesi joutuu myös pois, mieti miten se kärsii". Joten, lopulta minut vietiin punaisilla papereilla hullujen huoneelle, sillä sanoin tukiperheen äidille, että mieluummin kuolen kuin palaan takaisin kotiin. Lääkärillä sosiaalitoimi ei päästänyt minua itse puhumaan lääkärille eikä antaneet äitinikään puhua, vaikka hän yritti. Lopulta äitini sai suostuteltua, että hän vie minut sinne itse, ettei ambulanssia tarvittu. Menimme sinne, odotettiin neljä tuntia, jonka jälkeen lääkäri sanoi, ei sinussa vikaa ole, voit lähteä. Mutta, sain sitä kautta terapiaa, joten ei se turha reissu sinällään ollut. 

En ollut vihainen sisarelleni, hän teki kuten aikuinen käski ja näki oikeaksi. Eniten minua suututtaa se kärsimys mitä meidän elämä oli ja kukaan ei tehnyt mitään. Ennen kuin siskoni oli teini ja minä omillani. Sisareni huostattiin ja se perhe mihin sijoittivat oli kamala ja julma. Jos oli lapsuus ollut vaikeaa se perhe oli kammottava. Lainasivat rahaa siskoltani ja jättivät ulkopuolelle, valehtelivat sosiaalitoimelle hommaavansa tavaroita, sossu maksoi, tavarat ei koskaan päätyneet siskolleni. He kohtelivat siskoani kuin paskaa joka päivää ja hän ei todellakaan ollut vaikea teini. Kiltti kuin mikä, minä olin teininä itse mulkvistien kuningatar. Sisareni oli toista maata, ennen kuin ne tuhosivat lopunkin hänestä. Henkistä väkivaltaa ja ahdistelua. Että kiitos vaan valtio, vaikka eihän meillä ole väliä. Ja kyllä, sosiaalitoimi on turha instanssi minkä voisi lopettaa Kelan ohella. Keksiä parempi verkosto, sillä ilmiselvästi nuo instanssit eivät toimineet kun minä olin nuori eikä ne toimi edelleenkään.

Joten, anteeksi sisko. Valitsin väärin.