Poliisihallitus

18.04.2024

"On hyvä odottaa muilta hyvää, toimia siltä pohjalta, että muut ovat rehellisiä ja kunniallisia, sillä kun heihin suhtautuu sillä tavoin, houkuttelee usein esiin rehellisyyttä ja kunniallisuutta." 

- Nelson Mandela

Olen taistellut 2022 vuodesta asti mieheni kanssa nettikiusaajia vastaan. Se mitä ihmiset meistä puhuvat on järkyttävää. Pahin oli 2023, kun minut uhattiin raiskata. Siinä huomasi sen, kuinka ihmiset käyttivät tätä oikeusjuttua hyväkseen. 

Se mies sanoi, että jos en anna hänelle seksiä kahden viikon sisällä niin hän alkaa levittää minusta valheellisia juttuja lehdistölle sekä keskusteluissa. Hän sanoi, että minun pitää kirjoittaa sopimus, missä sanon ettei se ole raiskaus. Lisäksi hän sanoi, että tekee lastensuojeluilmoituksia ja vannoi, että lapseni viedään minulta. Hän ei ole minulle entuudestaan tuttu, enkä ole koskaan edes häntä tavannut henkilökohtaisesti. Hän oli yksi heistä, jotka lahjoittivat asioita tai no hän koetti lahjoittaa ja kieltäydyin. Mutta, hän sanoi olevansa yksinäinen, joten lupasin olla hänen kaverinsa. En toivo yksinäisyyttä kenellekään.

 Ajan kanssa kävi selväksi, etten ole hänen ainoa uhrinsa. Hän kiristi myös toistakin naista ja hän myönsi sen ja senkin, että sai seksiä tältä naiselta. Naisen mies koetti puolustaa puolisoaan ja sitten tämä henkilö mm. jätti tämän naisen ilman bussikyytiä, sillä tämä mies on bussikuski ammatiltaan. Hän kuskasi koulukkaita, firmankaan mukaan hänen toimintansa ei ollut väärin. Syyttäjä jätti syyttämättä, sillä hänen mielestään oli tilanteeseen normaalia toimintaa esimerkiksi lastensuojeluilmoitus. Siihen aikaan lasu oli nähnyt ne viestit, joten kun ilmoitus tuli he tiesivät jo siitä mitä tämä mies haki. Minulla on kaikki viestit tallessa ja ne on todella sairaita viestejä. Hän myös alkoi vainoamaan minun läheisiäni. Joten, minut saa siis raiskata ja uhkailla sillä, eikä ketään kiinnosta. 

Tämä meidän mollaaminen ja vääräntiedon levittäminen on ollut käsittämätöntä. Eräs Savonia esihenkilö teki samaa muutaman vuoden ja sanoi kaikille, ettei minua pidä työhön palkata. Todella reilua, hän ei edes tunne minua. Savonian kanta oli vain, ettei ole heidän ongelmansa. Eli toisin sanoen muita saa kiusata. Näkee hyvin tämän kiusaamisen kulttuurin, kuinka se on sallittua. Juoruaminen ja mustamaalaaminen on myös kiusaamista. Edes koulut eivät välitä tästä asiasta.

Sitten tullaan näihin vuokranantajiin, totta kai heitä uskotaan, sillä meistä puhutaan kuinka puhutaan. Mietin vain, että tosin kuin heillä meillä on todisteet. Miksi kukaan ei katso niitä, vaan aina sitä mitä joku sanoo. Miksi? Mitä näyttöä heillä on, minulla sitä on jo kahden vuoden ajalta heitä vastaan. He vaarantavat ihmisiä tarkoituksella.

Olen joutunut sanomaan omassa somessa ihmisille, etteivät kommentoi tai tykkäile mitään juttujani, sillä pelkään, että sitä kautta ihmiset, ketkä tahtovat satuttaa löytävät nämä ystäväni. En halua muille mitään harmia ja tämä taistelu on ollut todella yksinäistä. Olen myös sanonut omille ystäville, jos katoan, en katoa koskaan omasta halustani. Pelkään oikeasti sitä, mitä nämä ihmiset kykenevät tekemään perheelleni.

Kuopion poliisia ei juuri kiinnostanut, sillä heistä tämä on saanut alkunsa koko jupakka, laiskaa tutkintaa ja mentiin seiltä mistä aita on matalin. Lisäksi heidän ystävänsä/kollegansa on vakuutusyhtiöllä töissä, joten tutkinnan osia oli vuodettu sinne etukäteen. Siitäkin on tämän henkilön ( entisen kollegan ) oma lausunto todisteena esitutkintamateriaalissa. Hän myöntää omassa puhutuksessaan sen, että tiesi miten meidän kuulustelut menneet ja kuinka hän on tavallaan siihen vaikuttanut. Kuten minunkin tutkijani sanoi, kyllä kaverin kanssa saa kahvilla käydä kun asiasta huomautin. tämä samainen henkilö kehui heti ensimmäistä kertaa kun tavattiin, että piti nähdä entisiä kollegoita, jotka voivat kertoa asiasta.

Tämä samainen vakuutusyhtiön henkilö myös oli tekemässä sähköraporttia ja raportissa on muutoin saman nimi, mutta kummasti väärin kirjoitettuna. Kun sähköraportti tehtiin paikalla oli vakuutusyhtiön edustaja ja heidän oma palkkaama firmansa, joka mututuntumalla sanoi millaiset sähköt meillä oli. Jännä homma, miksi meiltä ei kysytty kertaakaan millaiset sähköt olivat, ei kysytty kuvia/kaavioita eikä sen enempää sähköjen asentajilta kuinka ne olivat. Sinne roudattiin poliisin entinen kollega ja hänen edustaman yhtiön oma palkkaama random firma "tutkimaan" sähköjä. Ei ollut mitään faktaa heillä siinä raportissa, mutta eihän se ole outoa, eihän? sähköistä kysyttiin hyvin vähän ja katsottiin muutama hassu epäselvä kuva. Onhan se outoa, että esimerkiksi ilmalämpöpumpun pistoke väitettiin olevan sisällä, vaikka sen virransyöttö oli ollut 2000 luvulta asti ulkoseinässä. 

Joka tapauksessa, tuntuu ettei täällä ole mitään oikeutta olemassakaan ja haluttiin vain saada meidät näyttämään huonolta. Siinä he onnistuivat, yksi toisensa jälkeen on koettanut meitä painaa alaspäin. Sen sijaan, että olisimme voineet toipua traumasta ja rakentaa elämää kasaan, ihmiset kerta toisensa jälkeen on lyöneet meitä enemmän ja enemmän maanrakoon. Mutta, sitä moni ei tiedä, minä kasvoin helvetissä, joten syön tällaisia tilanteita aamupalaksi. 

Minun elämä on ollut aina helvettiä, olen selviytynyt siitä käytännössä ilman apua. Sosiaalitoimi koetti jotain ja psykiatria, mutta resurssit on aina olleet mitä on. Joten, ennen paloa 28 vuotta helvettiä, minä selvisin. Joten, en koskaan luovuta, oli asia mikä tahansa. Joten näinkö luulette, että minä kaadun tästä asiasta. Sen sijaan opin yhä lisää miten tämä kaikki toimii ja miten julmia ihmiset ovat. Olen oppinut tallentamaan kaiken, koko ajan, jotta enää koskaan en ole poliisin edessä ilman todisteita.

Olen tehnyt niin monta valitusta, koska en luovuta. Joten, toivon vain, että asiat tutkitaan oikeasti ja asia korjataan. Joten olin hieman yllättynyt kun poliisihallitus otti yhteyttä. Halusivat tarkennuksia ja he laittavat asian tutkintaan niiltä osin. Tulipalo on sellainen asia, ettei sille kukaan voi enää mitään, mutta sille voidaan miten asiat on sen jälkeen hoidettu. Kuten sanoin, murha.info sivusto, siellä pitäisi varmaan oikeasti tehdä keskusteluista asiallisia. Teen kuten olen sanonut, se sivusto pitää monen muunkin osalta siivota. Olen kirjoittanut tästä jopa sisäministeriöön asti. Voitte sanoa minua hulluksi, mutta siellä sivustolla käydään myös uhrien kimppuun. Se ei ole oikein, eikä se, että jos joku onkin syytön sen elämä voidaan pilata hetkessä siellä. Kuten erään miehen, joka ei tehnyt sitä mitä ihmiset väittivät, hänen elämänsä tuhottiin keskustelupalstoilla. Tai sen erään naisen, jota poliisi syytti ihan turhaan, mutta hän ei voi koskaan enää palata omaan elämäänsä ja hän menetti uransa ja kaiken. Miksi? Siksi kun toiminta poliisilla on niin leväperäistä. Siksi koska ei ole resursseja. Siksi koska koulutus on puutteellista ja annetaan kissan koiran kummin kavereiden vaikuttaa poliisitutkintaan. Lisäksi poliisi vuotaa tietojaan ulkopuolisille todella paljon. Tämä ei ole vain minun väitteeni, mitään et voi tehdä ilman että sen voi selvittää.

Joten, tämä ei ole mikään salaliittoteoria, enkä ole poliisi vastainen, mutta kyllä heille pitää jokin roti saada tähän touhuun. 

Katsotaan nyt mitä poliisihallitus voi asialle tehdä, mutta ennen sitä, miettikää itse mitä näette, ette sitä mitä joku sanoo. Viisas ei jatka juorua eteenpäin vaan on hiljaa, kun joku sellaista alkaa levittää. Enkä minä sääliä hae tällä enkä muutakaan, mutta toivoisin poliisin ottavan itseään niskasta kiinni ja alkavan ajaa itselleen kovemmin resursseja, jotta me kansalaiset voitaisiin olla turvassa oikeasti. Tiedän, ettei ole helppoa saada resursseja, mutta kyllä pitää alkaa päättäjien aukaisemaan silmiään, en usko, että kukaan tahallaan tahtoo tehdä huonosti työtään. Ei edes poliisi, vaikka siellä tarvittaisiin enemmän koulutusta vaitiolovelvollisuudesta, siitä ettei kaveria suosita vaikka olisi entinen kollega taikka siitä kuinka kohdataan mikäkin ihminen. 




Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita