Poliisi

16.04.2024

"Jos osaksesi lankeaa olla kadunlakaisija, lakaise katuja niin kuin Michelangelo maalasi, Beethoven sävelsi tai Shakespeare kirjoitti. Lakaise katuja niin hyvin, että kaikki taivaan ja maan asukit pysähtyvät ja toteavat: siinä oli suuri kadunlakaisija, joka teki työnsä hyvin." 

- Martin Luther King Jr.

Vaikka kokemukseni virkavallasta ei olekaan aina positiivinen, silti pidän heitä tarpeellisina. He käyttävät kyseenalaisia keinoja, se on koulutuksen puutetta. Siksi mielestäni, heidän tulisi hylätä pinttyneet tavat ratkaista rikoksia. Heidän tapansa eivät vastaa nykystandardeja ja tuottaa vääriä johtopäätöksiä ja pahimmillaan toisen ihmisen hengen menetyksen. 

Viimeksi tänään sain todistaa sen surullisen puolen mikä tulee ilmi siitä, kuinka resursseja on pienennetty. Tänään ajaessani pää tohtorin vastaanotolle tuli vastaani usea raskaasti aseistettu ja varusteltu poliisi yksikkö. Tiesin välittömästi, että lähiseudulla taas tapahtuu ja niinhän se oli. Mies oli pahoinpidellyt henkilön, joka päättyi lopulta ajojahtiin ja poliisin tarvetta käyttää ampuma-asetta. Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta tekijälle, ei siitä sen enempää. 

Kysymys kuuluu, miksi meidän kokoisella valtiolla ei ole resursseja tukea poliisia siten, ettei asiat eskaloidu kuvatulla tavalla. Miksi sivulliset saatetaan vaaraan? Poliisi ei tässä ole se mihin syyttävä sormi osuu, vaan meidän päättäjät. Onko Purra edelleen sitä mieltä, ettei tätä rahalla saa korjattua? 

Haluaako arvon Purra tietää tämän päivän tapauksesta, voin sen verran sanoa, että tausta on mitä järkyttävin ja lopputulos olisi voinut olla sata kertaa pahempikin se nyt oli. Tällä kertaa päästiin vähällä, mutta sen sijaan se poliisi, joka joutui asettaan käyttämään, toivottavasti voit hyvin. Se on aina henkisesti paha paikka. 

Miksi annamme asioiden mennä tähän pisteeseen, kuitenkin olisimme voineet välttää asian ja sen, ettei sivullisten oleminen olisi vaarantunut. 

Poliisi on lopulta hyvin kädetön näiden asioiden edessä, he tekevät parhaansa sillä työvälineellä mitä heille annetaan. Eikä sinne paljoa anneta. Eikä ennaltaehkäisevään työhönkään. Päättäjien mielestä näköjään jokainen meistä on uhrattavissa ja tämä on taas vain yksi harmillinen sattuma. Tämäkin sattuma olisi voitu estää, kuten eräs toinenkin tapaus mitä tiedän. Siinäkin tapauksessa odotettiin niin kauan, kunnes meinasi ihmisellä lähteä henki. Mutta, Suomessa talousrikos on pahin, ei se jos joku raiskataan, tapetaan, hakataan tai kidutetaan. En vähättele sitä haittaa mitä talousrikos voi aiheuttaa, mutta asetelmana kummallinen. Että tuomiot niistä on kuitenkin pahemmat, kuin ihmisen terveyteen kohdistuvat. 

Mikä tässä menee siis pieleen? Raha, se on tärkeämpää, kuin kenenkään meidän henki. Täällä raiskauksesta saa alle kaksi vuotta vankeutta, mutta se on lopullinen vankeus sille raiskatulle. Veropetoksesta voit saada jopa neljä vuotta vankeutta. Toki se satuttaa verottajaa, joten onhan se ymmärrettävää. 

Siinä välissä poliisista on tullut psykiatri, pappi, lääkäri ja lainvalvoja. Entä jos he tekisi sitä työtä mikä heille oli alun perin annettu? Mutta, ei, siellä joutuvat käymään juttuja läpi miten käyvätkään, kunhan ne on nopeasti paketissa, sillä toiset jutut odottaa. Siten saadaan aikaiseksi vain virheitä ja se maksaa enemmän valtiolle kuin se, että ennakoidaan. 

Päihdemaailma räjähtää käsiin, ihmisillä on paha olla ja poliisin kädet on sidotut. Mitä voimme siis tehdä, odottaa, että ollaan kohta kuin Amerikassa. Siihen tässä tähdätään. Sitäkö te kaikki haluatte? 

Poliiseissa on niitä hyviä kuin huonojakin poliiseja, pitäisikö kuitenkin tehdä niistä huonoistakin niitä hyviä? Se onnistuu vain tehostamalla heidän työnsä valvontaa ja koulutusta. Muutoin olemme kuin villissä lännessä konsanaan. Kenen vielä pitää kuolla, ennen kuin tehdään muutoksia?

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita