Parisuhde

19.04.2024

"Maailmassa on olemassa upea luonnonlaki: kolme asiaa, joita eniten haluamme - onnellisuus, vapaus ja mielenrauha. Ne ovat kaikki asioita, jotka saamme itse silloin, kun annamme ne jollekulle toiselle." 

- Peyton March

Parisuhde tarkoittaa sananmukaisesti kahden ihmisen välistä suhdetta, joista muodostuu pari. On myös olemassa suhteista, joissa osapuolina on useampi, polyamorinen taikka vapaa suhde. Kaikissa suhdemuodoissa on saman periaate, luottamus. Vaikka olisi useampi kumppani, tulee silti olla vankka luottamus toiseen ja yhteisiin sääntöihin. 

Minä en ole parisuhde expertti, mutta on kokemusta jo kertynyt. Olen seurustellut 14 vuotiaasta asti ja sinkkuna olen ollut noin kaksi vuotta elämästäni. Minulla on parisuhteita ollut seitsemän. Kahden kanssa olen ollut naimisissa. Kaksi suhdetta oli ennen ensimmäistä avioliittoa ja avioliiton jälkeen tapailin kolmea henkilöä, jonka jälkeen menin naimisiin toisen kerran. Yleensä suhteeni ovat melkoisen pitkiä, paitsi ensimmäisen avioliittoni jälkeen. Jokainen yritys oli tuhoon tuomittu. Jos edes koetin seurustella, en olisi saanut kuitenkaan tehdä toisen mielestä niin. Joten, olinkin jonkun aikaa yksinäni. viihdyin yksin todella hyvin ja olinkin päättänyt olla itsekseni. Mutta, elämä meni vähän toisin kuin ajattelin. 

En koskaan ole hakenut hakemalla suhdetta, ajaudun vain niihin sattumalta. En sinällään kaipaa muiden seuraa, sillä olen vähän erakkomainen henkilö. En oikein osaa olla rennosti muiden läheisyydessä enkä oikein osaa olla perinteisesti läheisyydessä toisen kanssa. Mutta, syystä tai toisesta, olen päätynyt seurustelemaan kuitenkin. 

Nuorempana minulla oli eräs ystävä, oikein mukava tyttö ammattikoulun aikaan ja hän sanoi kerran minulle näin, että sinä olet ihan kuin neitsyt häneen verrattuna. Sillä siihen mennessä minulla ei ollut suhteita ollut kuin kaksi. Jos totta puhutaan, olen todella laiska etsimään ketään enkä oikein aina ymmärrä flirttailua. Olen vähän sellainen ihminen, että suoraan kun puhuu pääsee helpommalla, minä en jaksa mitään kummallisia ota jos kiinni saat leikkejä. En ymmärrä sitä, eikä ole motivaatiota siihen. 

Tämä viimeisin parisuhteeni alkoi juurikin siten, että sanoin suoraan, voidaanko olla. Vaikka, totta kai ihastun ihmisiin, en yleensä koe heitä potentiaalisina kumppaneina, joten siksi en vie asiaa pidemmälle kuin on tarve. Voin hyvin kylmästi vain lähteä kävelemään tilanteesta. En ole tietenkään kovin hyvin valinnut kumppaneitani, mutta yksi asia on varmaa, kokemuksia hekin ovat ja olen toiminut sen mukaan mihin olen ns. tottunut. Yleensä ottaen, olin tottunut huonoon kohteluun, mutta olen kasvanut siitäkin ajasta. Näen mikä meni pieleen ja kehitän itseäni. 

Kuinka pidän yllä parisuhdettani, vastauksena, en mitenkään. Minä en yritä mitään, asiat vain tapahtuvat ja jokainen päivä on erilainen. Puuhaillaan yhtenä perheenä ja olen rehellinen. Luotanko puolisooni, en. Miksi en, syitä on monia, mutta en usko koskaan luottavani kehenkään. Luotan joissakin asioissa kuin kallioon ja joissain en yhtään. Tärkein luottamus on kuitenkin se, että uskon hänen olevan aina rinnallani. Luotan myös häneen isänä todella paljon, joka merkitsee minulle eniten. Luotan myös siihen, että minua rakastetaan juuri tämmöisenä.

En myöskään koskaan sido ketään itseeni, ajattelen, että liikaa toiseen sitominen tukahduttaa rakkauden. Toista ei voi omistaa eikä ketään voi hallita, ketään ei voi myöskään toinen ihminen varastaa. 

Rakkauttakin tärkeämpää on toisen ymmärrys, sillä jos et voi asettua toisen asemaan, kuinka voisit ymmärtää toista. Annan jokaisen olla juuri sellainen kuin hän on, ei kenenkään takia voi muuttua. Asiat voi tehdä aina paremmin, mutta jos toinen ei niin tee, se kertoo jo kaiken tarvittavan. Minulle suhteessa myös kaikki mikä on minun on myös toisen, eli jakaminen on tärkeää. Lisäksi minun puhelimeen pääsee puolisoni koska vain, sillä jos voin jakaa hänen kanssaan nesteitä niin voin jakaa myös puhelimeni sisällön. Sama pätee toisin päin, mutta en ole niin kiinnostunut siitä, että pitäisi toista tarkkailla.

Inhoan valehtelua, sillä mieluummin paskamainen totuus kuin valheessa eläminen. Jos toinen valehtelee, et anna puolisolle mahdollisuutta päättää sitä, haluatko olla siitä huolimatta toisen kanssa. Parisuhteeni eivät perustu rakkauteen vaan siihen, millaista toisen kanssa on. Minua on kiristetty lasten kautta olemaan suhteissa, tänä päivänä asia ei mene niin. Jos teknillisesti kaikki on hyvin ja viihdyt ihmisen seurassa sekä on rauhallista, mitä muuta voisi toivoa? 

Totta kai parisuhteessa pitää olla intohimoakin, se pysyy yllä vain olemalla aktiivinen. Vaikkei toisen kanssa pääse treffeille, voi pitää kahden kesken aikaa iltaisin kun lapset nukkuu. Silloin toki pitää valita, nukkuuko vai hoitaako suhdettaan. Nukkumisen etuna on se, että jaksaa töissä, mutta parisuhteen hoitamisen etuna on se, että pitää yllä sitä suhdetta. Suhteen pitää olla kunnossa jos on lapsia, sillä se on myös lasten etu. 

Olen paljon lukenut juttuja siitä, kuinka ihmiset eroavat helposti. Kenties se ei ole siitä kiinni vaan enemminkin siitä, että aloitetaan vääränlaisia suhteita niin helposti. Siksi niistä on lähdettävä, kun ne eivät tunnu sopivilta. Tosin nykyisin ei ole sitä Jumalan pelkoa samalla tapaa kuin ennen oli. Mutta, uskon monen vanhan parin oikeasti rakastaneen toisiaan ja myöhemmin he vain ovat kasvaneet yhteen. Mielestäni se on kaunis asia, hyväksyä toinen vikoineen eikä etsitä koko ajan sitä jotain parempaa. Jos rinnallasi on ihminen, joka ei hauku eikä pahoinpitele ja kohtelee kauniisti, se on aika paljon enemmän kuin voisi toivoa. 

Parisuhteessa kummankin pitää voida katsoa samaan suuntaan, jos ajatukset tulevaisuudesta ovat todella erilaiset, silloin toinen ei ole sopiva, et voi koskaan muuttaa toista ihmistä. Toisekseen, jos et ole valmis näyttämään juuri tällä sekunnilla puhelintasi toiselle, sekin kertoo jo paljon. Se, että nykyään moni elää kaksoiselämää ja hakee kiihoketta muiden kanssa puhumisesta netissä, tulisi muistaa sellainen asia, että toisella on oikeus tietää. Toinen voi silloin valita, haluaako muuttaa suhteen sääntöjä. Minun mielestäni kirjallinen sopimus parisuhteissa ei ole yhtään typerä idea. Jos joku on siis katsonut koskaan rillit huurussa ohjelmaa, siellä kirjoitetaan sopimuksia parisuhteisiin. Joka mielestäni on jopa järkevää. Samat oikeudet ja säännöt puolin ja toisin, ei tarvitse silloin tapella turhaan.

Riitely on normaalia ja se, että toinen ottaa aivoon joskus. Joskus pitää tuulettaa tunteitaan, sekin on täysin normaalia. Voin rehellisesti sano, että minä olen tosi tarkka kaikesta ja tuo yksi ei sitten yhtään. Ja joskus vaan suoraan sanottuna argh!!! Mutta, elämä jatkuu, en jaksa nalkuttaa, kyllä se tietää mikä minua alkaa ärsyttämään. Yleensä räjähdän kerralla kaikki mikä ärsyttää, en niinkään vähä kerrallaan. Se ei ole tervettä, mutta ainakaan en raivoa koko aikaa. Tiedä sitten kumpi on parempi tapa. 

En oikein ole ymmärtänyt sitäkään, että toista pidetään väkisin suhteessa. Minä ajattelen asian näin, että sitten toisen pitää lähteä jos sille tuntuu. Jos toinen niin tahtoo, tuossa on se ovi mistä pääsee ulos, mutta takaisin ei koskaan enää ole paluuta. 

Uhkailu ei myöskään ole hyvä parisuhteen aspekti, se on pahinta mitä toiselle voi tehdä. Olen kokenut sen itse, enkä todellakaan suosittele sitä kenellekään. Se on henkistä väkivaltaa. Kuten myös kaikenlainen riehuminen. Silloin kannattaa pohtia, pitäisikö mennä hoitoon. 

Mielestäni parisuhteen tärkeimpiä puolia on se, että on toisen tukena jokaisessa tilanteessa eikä vain silloin kuin itseään huvittaa, lisäksi toisen hyväksyminen sellaisena mitä toinen on.  Toisen kunnioitus on myös se tärkeä asia. Näillä eväillä olen pärjännyt omissa suhteissani. Niissä terveissä sellaisissa, koska aina ei ole mennyt itsellänikään vahvasti. Kuten sanoinkin, olen oppinut jokaisesta ihmisestä paljon ja siitä millaisen suhteen itselleni suon.

Kuinka sitten löytää suhde, ei sitä löydetä, se vain tulee jos näin on tarkoitettu. Siihen voi mennä vuosikymmeniä tai vain kaksi minuuttia. Koskaan et voi tietää, mutta jos oma fiilis on negatiivinen se näkyy ulospäin ja vaikeuttaa parisuhteen muodostumista. Oletteko koskaan miettineet, miksi yhtäkkiä kun aloitat parisuhteen alkaa olla ns. tarjontaa? Se johtuu siitä, että olet onnellinen ja se kumpuaa ulospäin. Joten, kun olet onnellinen houkutat muita ihmisiä läheisyyteesi. Ensin siis tule onnelliseksi itsesi kanssa, sitten voit olla onnellinen sen jonkun toisen kanssa. 

Rakkauden täyteistä viikonlopun alkua kaikille teille rakkaat lukijani.



Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita