Pakeneminen
"Ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yksi asia: ihmisen vapaus valita oma asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä."
- Viktor Frankl
Tiedättekö mikä on sinällään surullisinta? Se, ettei voi puhua asioista muille. Ei sitä missä asuu, ei sitä kuka on, ei sitä onko töissä eikä varsinkaan naapureille sitä kuka on. Olo on kuin huijarilla, siitä minä en pidä. En pidä siitä, etten saa olla minä vaan olen tavallaan piilossa koko ajan. Olen näkyvillä, mutta samaan aikaan pakenen. En häpeä itseäni tai muutakaan, mutta se vahva pelko siitä, että lapsia aletaan taas kiusaamaan ja syrjimään kaiken takia on liian iso hinta. Mietin monesti tietävätkö ihmiset minut vai eivät. En mielelläni puhu opparistani, sillä silloin kun nimeni googlettaa sieltä tulee ihan kaikkea muuta. Rakastin omaa oppariani, se oli coolein asia minkä olin koskaan tehnyt. Monikaan ei voi sitä edes aavistaa kuinka kaikki se mitä meistä puhuttiin vaikuttaa. Katsokaa itse mitä tapahtuu, siellä komeilee teidän kiusaajien sanat. ja ne sanat te oikeutatte millä? Kaikki asiat todellisuudessa on vielä kesken, toisekseen väitteet eivät edes pidä paikkansa mitä ihmiset puhuvat. Keskustelu joka on asiallista pohdinta on ihan eri kuina se mitä viime aikoinakin nämä eräät ovat harrastaneet. No, se on heidän syntinsä se, viimeisellä hetkellään he lopulta kokevat kaikki tekonsa seuraukset.
No, olen yksi yli viidestä miljoonasta ihmisestä, elän melko tavanomaista arkea. Tapaan päivittäin mielettömiä tyyppejä ja suunnittelen tulevaisuutta. Saan tehdä mahtavia projekteja ja tehdä asioita joita rakastan. Ei ole sellaista aamua, että olisin väsynyt, sillä odotan aina innolla uutta päivää. Sitten tulee se varjopuoli, kun tuijotan konettani ja näen tuttuja nimiä, mutta tavallaan et voi olla samalla tapaa kontaktissa kuin ennen. Puhuin eilen erään todella vanhan ystäväni kanssa puhelimessa. Hänen syntymäpäivänsä on samana päivänä kuin minun. Kerran kun olin kuskina, poliisi pysäytti autoni ja kysyi kaikilta henkkarit. Näytettiin ne ja kaikilla meillä oli täysin samana päivänä syntymäpäivät. Se oli melkoisen huvittavaa. Poliisi teki silloin henkilön etsintää, joten kaikkien piti näyttää paperinsa. Minulla on oikein lämpimät muistot hänestä ja varsinkin hänen äitinsä on ihana ihminen. Niin kultainen nainen, kävin monesti häneltä ostamassa kahvia.
Surullista keskustelustamme teki se, etten voinut kertoa mitä teen nykyisin. Anteeksi siitä, mutten voi ottaa riskejä. Vain muutama ihminen tietää minusta paljon. Joskus se on todella yksinäistä, mutta tuolla on näitä hurjia liikenteessä, joiden takia en voi elää kuten ennen. En voi koskaan käsittää sitä, miten kostonhimoisia toiset ihmiset voivat olla. Se jos mikä on sairasta, mutta jos jotain koskaan opin entiseltä sosiaalityöntekijältä Päiviltä, älä itse tee samoin, sillä sellaiset ihmiset lopulta jäävät kiinni. Kyse oli silloin mm. siitä, että minusta tehtiin ilmoitus kun en pitänyt eräästä ihmisestä. Tuskastuin ja sanoin, että pitäisikö minunkin tehdä ilmoituksia, näyttöä olisi. Päivi sanoi silloin minulle rauhallisesti, että älä sinä tee niin kuten he. Ymmärsin sen, että hän oli täysin oikeassa, sillä lopultahan asiat kävivät kuten hän sanoi. Nämä henkilöt kaatuivat omaan miekkaansa. Hän on fiksu nainen, olisi vielä joskus kiva jutella hänen kanssaan, sillä ilman häntä en olisi siinä missä olen nyt. Minulla kävi todella hyvä tuuri siis sen suhteen. Eli en ole sosiaalityövastainen henkilö, sillä siellä on myös heitä, ketkä oikeasti ovat hyviä työssään.
Tällä hetkellä siis elän omassa kuplassani, innoissani kaikesta mitä nyt tapahtuu. Jos jotain voin sanoa, niin olen taas lähempänä unelmaani. Joku päivä vielä olen siinä virassa, mistä olen unelmoinut pitkään.