Oikeusasiamies

"Jos hallitset muita, sinulla saattaa olla valtaa, mutta jos hallitset itsesi, olet vielä mahtavampi."

— Laozi 

Tiedättekö sen tunteen, kun ajattelet, että elämä on kaikin tavoin reilua. Tai siis, minun aivoissani asiat ovat hyvin mustavalkoisia. Jos sanotaan, että jokin asia on jotenkin, niin otan sen kirjaimellisesti. Jos joku sanoo jotain otan asian siten kun se sanotaan. Minulle ei ole syytä yleensä alkaa kyseenalaistamaan asioita, ennen kuin alan miettimään, olisiko siinä jotain hämärää. Aivoissani asiat menevät siten, etten voi sietää epäreilua kohtelua. Eli, jos joku tekee väärin se on väärin vaikka siihen olisi mikä tahansa selitys. Toki voin epäillä kaikenlaista ja siksi mielestäni on hyvä, että asia selvitetään. Jos on epäselvää se pitäisi selvittää sitten oikeasti. 

Joka tapauksessa, selvitin yhtä asiaa taannoin, soitin jopa lakipuhelimeen. Esitin asian siellä vastanneelle ihmiselle hieman epämääräisesti eli en kenenkään tietyn ihmisen kannalta. Tämä lakihenkilö selvästi haki minusta jotain skenaariota. Koetti siis arvailla mitä kantaa hain asiaan eli sitä minkä puolesta neuvoa. Hän koetti lukea minua ja kysymystäni rivien välistä mitä puolta asian suhteen edustan. Hän arvasi kyllä väärin. Hän sanoikin sen minulle. Joten selitin asia hänelle juurta jaksaen ja eksyin jopa aiheesta todella paljon. Keskustelu muuttui sen suhteen, että väkisin kerroin ajatukseni esimerkiksi poliisista. Ja tiedän, tämä ei ole suosittu mielipide, mutta luotto poliisin suhteen on ollut aina hyvin ohut. 

Eli lopulta puhuimme ihan asian vierestä kun eksyimme asiasta todella paljon. En soittanut mitään edes vakavaa asiaa aluksi. Mutta, keskustelu muuttui minusta mielenkiintoiseksi, joten jatkoin juttelua. 

Joten, miksi en juurikaan luota poliisiin. Se ei liity mitenkään siihen, että talomme paloi. Alkujaankaan en ole luottanut. Se johtuu siitä, että olen elämäni aikana nähnyt kaikenlaista ja sen mikä suhtautuminen virkavallalla on. Se, miten aikoinaan perheväkivaltaa ei otettu tosissaan ja sen kuinka esimerkiksi parisuhteessa raiskaus ei ollut raiskaus. En luota siksi, että jos lapsi tai puoliso koki väkivaltaa, poliisi kehoitti vain sopimaan asian. En luota siksi, että vaikka joku teki väärin status määritti sen miten asiaan suhtauduttiin. Esimerkiksi pahin minkä tajusin oli tämä, jos olit kadun laitapuolella ja kuolit tutkinta ei koskaan ollut niin aktiivista kuin jos olisit ollut yhteiskunnan tuottava jäsen hyvältä asuinalueelta. Tiedättekö miten märkä rätti se on kasvoille, kun tajuat, ettei kaikki ole samanarvoisia.

Tai tämä, eräs tapaus, jossa aikuinen mies uhkasi ampua lapsen ja sen lemmikin, jolloin lapsen vanhempi puuttui asiaan ja sanoi, että jos koskee hänen lapseen tämä henkilö saa katua. Joten, kuinka ollen poliisi tuli paikalle, mutta koska vanhempi oli todella järkyttynyt hän olikin se ongelma ja poistettiin paikalta ja lapsi jäi yksin humalassa olevan sekopäisen lääkkeiden väärin käyttäjän huomaan. Ensinnäkin, miten virkavalta edes uskalsi siihen tilanteeseen jättää lasta? Mikä menee niin pieleen, että sellainen ihminen joka polttaa eläviä kissanpentuja leivin uunissa olisi muka kykenevä humalassa katsomaan lasta, varsinkin kun ensin uhannut ampua heidät? Se on aina vähän niin, että kun ihminen mene paniikkiin ja tulee hätä käytös ei ole kaikkein tasapainoisinta, mutta sellainen ihminen joka on kylmäverinen voi istua sinua vastapäätä ja olla järkevä. Siinä huomaa hyvin senkin miten vähän poliisi osaa arvioida ihmisiä. Tai ne kerrat, kun puoliso on ollut väkivaltainen henkisesti ja fyysisesti ja uhri on sekaisin pelosta, tiedättekö kummanko poliisi usein vie pois? Ja pahimmillaan putkaan tai vähättelee uhrin kokemuksia, todella usein. Traumaan vastaaminen on hyvin yksilöllistä, toiset ovat esimerkiksi hiljaa, toimivat kuin robotit ja toiset huutavat sekä ovat epävakaita. Ei ole oikeaa tapaa reagoida traumaattiseen tilanteeseen. Mutta, jos voit istua tyynenä sen jälkeen kun uhkaat ampua jonkun, se on pelottavaa. Ja miksi lasta ei kuultu, miksi poliisi jättää lapsen ylipäätään sellaisen tilanteeseen ilman suojaa ihmisten keskelle jotka ovat päihteiden vaikutuksen alaisena? 

En luota kovinkaan vahvasti poliisiin, sillä olen katsonut vierestä, kuinka hekin rikkovat lakia eikä se ole muka väärin. Olen nähnyt miten he kohtelevat ihmistä joka on alaston ja sekaisin, vievät putkaan pahoinpitelyn sekä raiskausyrityksen jälkeen, vaikka oikea paikka olisi sairaala. Olin vieressä selvinpäin ja autoin tätä naista, joka oli heitetty alastomana rappukäytävään (tämä poliisi on muuten todella suosittu nykyään joka tuli tilanteeseen). 

Taikka kun mies hakkaa naistaan ja tiputtaa parvekkeelta ajeltuaan naisen pään kaljuksi minulle sanotaan vain, jos ei nainen pyydä apua ketään ei tule paikalle. Tämä nainen ei ollut se tuottava yhteiskunnan jäsen, mutta jos tilanne olisi tapahtunut toisessa paikassa toiselle ihmiselle olisiko asia ollut toisin? Ja kyllä, koska kukaan muukaan ei mennyt tilanteeseen menin siihen, vaikka se on vaaran paikka ulkopuoliselle. Miten monesti olen nähnytkään lapsia, joita kohdellaan kaltoin kotonaan monin tavoin ja silti kukaan ei puutu, koska pahantekijä osaa puhua asiat mieleisekseen. 

Tiedättekö, sen tunteen kun et voi tehdä tarpeeksi ja he ketkä voisivat kääntävät selkänsä. Väkisinkin luottamus katoaa. 

Palaten tähän asianajajaan, hän sanoi minulle, että poliisin toimista ei kannata tehdä koskaan valitusta, sillä muuten he eivät ole silloin sen henkilön puolella. Eli, jos poliisi toimii väärin ja pyytää tutkintaa asiaan poliisi on negatiivinen kohtaasi eikä tutki asiaa enää tasapuolisesti jatkossa? Vastaus oli, että poliisi pitää saada omalle puolelleen. Mitä helvettiä. Näinkö se maailma pyörii, että jos toinen toimii väärin ja on tavallaan kaikkien yläpuolella se pitää saada puolelleen. Kuulostaa todella reilulta. Eli maailmassa pitää osata puhua ihmiset puolelleen jos tahtoo saada oikeutta ja katsoa läpi sormien väärän toiminnan? 

Oikeusasiamiehelle tosin on turha mitään valitusta tehdä, sillä he eivät oikeasti tutki asioita tai vastaväitteiden totuudenperäisyyttä vaan luotetaan sokeasti siihen mitä toinen lausuu asiasta. Normaalisti, asioista pitää olla mustaa valkoisella, eikä vaan toisen sana. Olen niin monta kyseisen puljun lausuntoa elämäni aikana lukenut muiden kohdalla ja jaksan vieläkin ihmetellä, miksi ei pyydetä todisteita väittämien tueksi vaan riittää kun se asia selitetään. Miksi ei pyydetä näyttämään kameroiden kuvia, äänitteitä, sähköposteja, jotain muuta kuin se mitä toinen sanoo. Niinkö luulette, jos mokaa ihmiset puhuvat heti välittömästi totta. Miksi todistus vastuu jää sille, kuka valituksen tekee?

Sitten vedotaan, että se on tulkinnan varaista ja se riittää kun puhutaan virkaa tekevistä, mitään vastuuta omista virhearvioinneista ei tarvitse ottaa. Sama koskee tässä vuosien mittaan tapahtuneita sosiaalitoimen virhearviointeja. Jos lapsi, kuka tarvitse oikeasti apua jää tilanteeseen jossa se vaatii lopulta lapsen hengen selityksiä riittää. Mutta, jos kyseessä on tavallinen kadun tallaaja, vastuu on aina suurempi ja siitä saa rangaistuksen vääjäämättä. Eli kaikille ei ole samat säännöt, joka on hieman pelottavaa, saatikka se, että meidän tulee mielistellä, jotta saa oikeutta tai apua. 

Mielenterveysihmisten kohdalla pitäisi aina muistaa, että reagointi asioihin mitä tapahtuu ei ole samanlainen kuin ns. normi tyypin. Reagointi on voimakas tai todella lamaannuttava. Aivot ovat tottuneet suojelemaan sitä ihmistä niin, että hän sulkee asiat pois. Koska, muutoin se kipu mitä elämän aikana on tapahtunut saa sen ihmisen kiinni ja lopputulos on pahin mahdollinen. Se kipu on sellaista, että toivot kuolemaa, koska se sattuu niin paljon. 

Olin jokin aika sitten eräässä koulutuksessa, siellä oli poliisia opettava psykologi pitämässä aiheesta luentoa, miten päihtynyt ihminen voi olla vaarallinen ja arvaamaton. Sitä kuinka pitää lähestyä sellaista ihmistä oikein. No, kerroin esimerkin siitä, kuinka olen joutunut toimimaan kun ihminen, jolla on deliriumkohtaus tulee fileerausveitsi kädessä etsimään kuvitteellisia ihmisiä ja istut vain paikoillasi hiljaa jottei sinua huomata. Siinä tilanteessa, olin aina vain hiljaa ja en uskaltanut edes hengittää. Odotin aina vain, että henkilö poistui huoneesta ja pakenin vasta sitten. Se psykologi sanoi, että ei tuollainen ole normaalia. Joo, tiedän ettei ole, mutta se oli minun todellisuuteni kymmeniä vuosia. Tiedän ettei se ole normaalia, mutta mitä muuta voit tehdä siinä tilanteessa, kun se on sinun normaali elämäsi? Ai, että joku tulee ja auttaa sinua? Tiedättekö se ei ole niin yksinkertaista, varsinkin kun lapsesta asti ole vain oppinut selviytymään ja koettanut pysyä hengissä. Ei lapsi ajattele mitään muuta, se on vain yksi monista kamppailuista mitä se käy läpi ja silloin alkukantaiset vaistot selviytymisestä ohjaavat. Ei lapsella ole sellaista kykyä varsinkin kun hänet on ohjelmoitu mieleisekseen. Ja lopulta olisi lopputulos ollut se, että palautetaan takaisin ja tilanne pahenee. 

Kuten kiusaaminen, kerrot aikuiselle, siihen puututaan ja sitten tilanne kuitenkin jatkuu sekä pahenee. Mitä hyötyä siitä sitten olisi ollut, pahentaa omaa tilannettaan. Jokin ei systeemissä toimi siinä tapauksessa.  Tiedän, ehkä se on vain minun päässäni se ajatus, mutta en osaa tulkita sitä muutoinkaan jos pitää kerran saada joku puolelleen, jotta saa samanvertaista kohtelua kuin muutkin. En tiedä miten muut asian sitten tulkitsee. 

Onneksi elämäni on ollut jo normaalia vajaa kymmenen vuotta, mutta palaan näihin asioihin ja ongelmiin toisten ihmisten kohdalla. Jos en muuta voi, voin aina kuunnella ja olla läsnä. Ja pitää muistaa se, että jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Vaikka minusta jokin asia ei ole niin suuri, silti pitää muistaa, että toiselle se on suuri asia eikä vähätellä sitä. Minun mielipiteelläni ei ole merkitystä vaan sillä, että ihminen tulee kuulluksi. Toivottavasti moni muukin kuuntelee, se riittää.