Murre

"Tartu tilaisuuteen: karta kuitenkin pahaa äläkä häpeä itseäsi".

- Sirakin kirja 4:20

Kuten olen kertonut, sukuni tulee Karjalasta ja se on elänyt minussa vahvana aina. Koskaan en häpeä juuriani, vaikka moni niin tahtoisi. Se on jännä, kun puhutaan maahanmuuttajista negatiivisesti, monesti ihmiset ajattelevat sitä, että se on uusi asia. Se ei ole uusi ilmiö. Ei todellakaan. Aina nyky ihminen sanoo, että evakkoja ei haukuttu, ne oli eriasia kun olivat suomalaisia. Oli eriasia tarjota Suomen omille kansalaisille turvapaikka. Tuo on suurin valhe, mitä voit suustasi päästää. Ihmiset tahtovat peittää sen, mitä tekivät evakoille. Omille kansalaisille. Ei kaikki, mutta tätä harjoittivat monet, evakkojen syrjintää. Kun evakkoja tuotiin junalla tai muulla tavoin rajan yli, oli siellä ihmisiä huutelemassa, mitä työ noita ryssiä tänne tuotte, olisitte ampuneet rajalle taikka, kun koti puutui ja sijoitetiin maatiloille, siellä saattoi emäntä kutsua likaiseksi ryssäksi. Taikka, kun evakon lapset saivat avustusta mitä oli antaa, toiset lapset saattoivat varastaa ne tai huudella, että on teillä helppoa kun saatte kaiken tuosta vaan. Juttuja on monia, mutta tuossa muutama mitä olen kuullut. Oli niitäkin ihmisiä ketkä auttoivat, mutta myös heitä, keiden mielestä olisi evakkojen pitänyt jäädä niille alueille, missä asuivat alun perin. Ihmiset on siitä jänniä, että kateus iskee niin helposti. En tiedä mitä kadehdittavaa siinä on, että kaikki on mennyt ja mitään ei jäänyt jäljelle tai siinä, että et voi palata kotimaillesi. 

Jostain syystä Suomessa ihminen on aina niin kateellinen siitä jos toinen saa apua, olen sen kokenut myös henkilökohtaisesti. Luuletteko te oikeasti, että ihmiset, joilla on mennyt kaikki on siitä iloisia ja ajattelevat että lälläslää saatiinpas teiltä otettua kaikkee. Sinä joka et ole menettänyt kaikkea, ole hiljaa, sillä et todellakaan tiedä mistä puhut. Jos sinun mielestä näillä ihmisillä on niin helppoa niin heitä kaikki kamasi jätelavalle ja mene kadulle istumaan ne vaatteet päällä mitkä sinulla on nyt päällä. Kysy sitten itseltäsi, onko tämä helppoa? Empatia on monelle vaikeaa, sillä ei monikaan osaa asettua toisen asemaan.

Minä puhun murtaen, varsinkin kun puhun sukulaisteni kanssa. Puhun nopealla tempolla ja monen on vaikea hahmottaa mitä puhun. Se ei ole täysin Savon murretta, vaikka se sille monesta voi kuulostaa. Se on sitä murretta mitä Karjalais mummoni ja vanhempani puhuvat. En puhu täysin Karjalan murteellakaan, mutta enemmän kuin Savon. Minua on aina haukuttu puheeni takia. Jo lapsena kun tulin Savoon kouluun puhuin mie / sie, piti sekin karsia puheestani pois, sillä se nauraminen minulle oli jatkuvaa. Minua kiusataan ja haukutaan siitä vieläkin. Jopa töissä, eräs nuori mies koki asian näin, hänestä oli helpompaa kiusata minua kuin se, että olisi tehnyt itse elämässään jotain ja saavuttanut saman aseman kuin minä. Onhan se vaikea itse mennä sinne kouluun ja hommata samat koulutukset, helpompaa on rutkuttaa muille keille on kateellinen.

 Karjanmurre kuulostaa sellaiselle iloiselle ja sanoppa, mehjuu tai vaikka kuhtumata. Se on sellaista jännän kuuloista. Äänen paino ratkaisee myös todella paljon. Minun keskimmäinen poikani puhuu sillä tavoin. Se on rauhallista, nopeaa hieman vienoa puhetta. Vaikea selittää, tosin, sitten kun Karjalainen ihminen suuttuu, kannattaa varoa. Vaikka moni ajattelee, että Karjalainen ihminen suuttuu nopeasti, se ei pidä paikkansa. Hän katsoo tilannetta pitkään ja sitten kun mittari on täynnä, saat kuulla vastalauseen. Turhia rähisiöitä ei olla. Ja kun rakastetaan tai välitetään toisesta, tämän suurempaa ja lojaalimpaa et voi löytää kun Karjalainen ihminen. ainakin kaikki he ketkä minä tunnen. Voimakas tahtotila kyllä löytyy. Mutta, toki kaikki me ollaan omia persooniamme sehän on selvä, mutta tietyt aspektit löytyy Karjalaisten ihmisten perheistä.

Mieleen painuvin sanonta mitä kuulin oli: iloitaan vaikka sydän rinnassa mätänis (tosin murteella tuo kuulostaa vieläkin hienommalta). Se kertoo paljon siitä mentaliteetista mitä Karjalaisilla on. Minä opettelen koko aika lisää meidän kulttuuria. Meillä ei kukaan lähde nälkäisenä eikä kylmissään. Aina tuputetaan ruokaa ja varmistetaan, että maha on täynnä. Eräs lasten kaveri sanoikin, syödäänkö täällä aina noin monta kertaa. Meillä on myös vahva yhteishenki ja sanotaan asiat sellaisina kuin ne ovat. Lapseni ovat puoliksi vain Karjalaisia, he tuovat sitä vahvasti esille, ei niinkään toista puoltaan. Karjalaisten henki elää ja jatkaa eloaan. 

Olen tuntenut aina juurettomuutta, sitä etten kuulu mihinkään. En voi palata sukuni maille, sillä ne ovat rajan takana. Moni muu suomalainen voi palata syntykonnuilleen. Se tekee surulliseksi. Olen muuttanut paljon, enkä ole löytänyt paikkaani, mutta se ei haittaa, sillä minun paikkani on perheeni kanssa. Ja olen löytänyt ihanan ryhmän, joka jakaa tietoaan ja opettaa lisää Karjalaisuudesta. Kiitos kaikille. Olen niin onnellinen omista sukulaisistani, varsinkin isovanhemmistani, kiitos teille. En vaihtaisi tätä koskaan mihinkään, mitä olette opettaneet. Karjalasta kajahtaa.