Mummo

"Vuosien mittaan ihminen täyttyy yhä enemmän ja enemmän omasta historiastaan. Lopulta hän ei muuta olekaan." 

- F. Brandt

Tämä kertoo isäni äidistä. Äitini äidille on oma paikkansa ja aikansa. Joten aloitetaan. 

Kuten olenkin kertonut, mummoni ei ollut se henkilö, joka minun syntymääni olisi odottanut. Monen muunkin epäilys äitini tarkoitusperiä kohtaan olivat enemmän kuin törkeitä. Jos minä jotain äidistäni tiedän, raha ei koskaan ole ollut hänen agendansa. Sen enempää kuin saada ketään miestä loukkuun. Äitini on omanlaisensa, myös hänelle on varattu ihan oma tekstinsä, joten emme mene nyt siihen. 

Mummoni ajatteli, ettei koskaan voisi hyväksyä minua eikä rakastaa, vaan toisin kävi. Yleensä kun manaamme jotain, se sattuu omalle kohdalle. Uskon, että elämä antaa meille opetuksen, niistä asioista joita kohtaan olemme negatiivisia ja arvostelevia taikka sellainen asia mitä pelkäämme. Esimerkiksi, halveksut alkoholismia ja alkoholisteja, tulevaisuus tuo elämääsi kuitenkin sen joko sinulle itsellesi tai jollekin niin läheiselle, että sinun on pakko koettaa ottaa siitä oma oppiläksysi. Tai pelkäät syöpää yli kaiken ja teet kaikkesi ettet saa sitä, mutta lopulta sairastut kuitenkin. Nämä on esimerkkejä, joiden olen nähnyt tapahtuvan ihan oikeasti. Kaikella mitä tapahtuu on tarkoituksensa, jokaisella meistä on. 

Isäni aina sanoi, etä mummoni on hullu, sillä hän telki elämäntyönsä lopulta hullujen parissa. Hän halveksui monesti äitiään, kun samalla kuitenkin rakasti hyvin paljon. Hänen hautajaisissaan ei ollut montaa ihmistä. Hänen kuolemansa oli minulle todella kova isku. Ja nyt moni voi miettiä miksi, hänhän ei minua alun perinkään tahtonut syntyväksi. Kuten sanoin, maailma ei ole niin mustavalkoinen. Katsokaas, kun mummoni oli sellainen ihminen, joka syvästi rakasti minua. Vaikka hän antoi pahojen asioiden tapahtua, hän oli kuitenkin vain oman aikansa tuotos. Mummoni lelli minua hyvin paljon, kun hän oli luonamme Pihtiputaalla, nukuin aina hänen vieressään. Kun olin lapsi ja kävin hänen luonaan, olin yöt hänen viekussa. Kun olin lapsi, hän toi mandariineja ja Voimariinia meille kotiin. Olin pöydän alla piilossa ja kävin kahmimassa Voimariinia sormillani ja söin sen pöydän alla. Mummoni totta kai huomasi sen, mutta nauroi vain. Rakastin hedelmiä ja Viipurin rinkeleitä, hän toi aina niitä minulle. Teininä en koskaan joutunut miettimään hakureita, sillä mummoni oli silloinkin paikalla. Ja kyllä, kuten muutkin teinit, kokeilin juomista ja tupakointia. 

Kun mummoni tuli meille kylään, hän nukkui yläkerrassa ja öisin kertoi minulle tarinoita entisistä ajoista. Varsinkin sota-ajoista ja sukujuuristani Karjalasta, joka on nykyään osa Venäjää. He lähtivät evakkoina ja kaikesta siitä mitä taakse jäi sekä millaista oli sen jälkeen. Koska he olivat evakkoja, he saivat lahjoituksina uusia kenkiä kooltaan 43, siitä syystä moni lapsi kivitti ja huuteli, kuinka saivat kaiken helpolla uutena. Mummoni kertoi, kuinka muut kävivät koulua, mutta hän lämmitti muille lapsille sitä koulua. siitä hän lähti emäntäkouluun, josta päättäväisesti rakensi elämäänsä. Mummoni oli sellainen ihminen, kun hän päätti jotain niin niin tapahtui. Lisäksi hän sotkeentui aina kaikkien elämään. Hän tapasi aviomiehensä nuoren naisena ollessaan kodinhoitajana/ lapsenhoitajana aviomiehensä esikoistyttärelle. Tämä mies oli 23 vuotta mummoani vanhempi, muutaman kk vanhempi jopa, kuin mummoni oma äiti Anni, eli isomummoni.

Mummoni kertoi, kuinka oli kihlautunut äidiltään salassa ja vain kirkon kuulutuksissa oli Anni saanut tietää naimisiin menosta. Mummoni oli hyvin itsepäinen ihminen ja kyllä olen perinyt sen piirteen häneltä. Hän nousi omaa aviomiestään vastaan silloinkin, kun tahtoi suorittaa ajokortin, naisen ei kuulemma pitänyt  ajaa autolla, mutta hän otti laukkunsa ja lähti. Sanoi vain, että minähän ajan sen jos haluan. Tosin, kun hän oli ollut autokoulussa ja opettaja käskenyt kääntymään oikealle, mummoni oli huutanut, että pitääkö kirkon rappusille ajaa? Hän siis sekoitti oikean sekä vasemman. Kerran olin sen kyydissä ja hän lähti moottoritien rampilla ajamaan väärään suuntaan, huomautin siitä niin vastauksena oli, että minulla se ajokortti on, minä tiedän kyllä mitä teen. Kunnes, ihmiset alkoivat väläytellä valoja ja tööttäillä. Silloin vähän jännitti, mutta onneksi hän vaihtoi lopulta suuntaa.

Mummoni teki paljon vääriä valintoja, oliko ne oikeista syistä, siihen en ota kantaa. On salaisuuksia, joita kukaan muu ei tahdo tietää kuin lähin ja vanhin ystäväni, oma serkkuni. Se tuntuu joskus tyhjältä, ettei kukaan tahdo tietää totuutta. 

Vääriin valintoihin kuuluu tapaus, joka koskee syvästi lapseen kohdistuvia vääriä tekoja, joita vain aikuinen voi lapselle tehdä seksuaalisesti. Olin kahdeksan kun niin tapahtui. Mutta, en mene yksityiskohtiin, sillä tämä ei sinällään kosketa vain minua. Ymmärrätte varmaan. Mutta, kun asioita tapahtui, olin kahdeksan, menin puolustamaan ja uhkasin tappaa jos tämä jatkuu. Kyllä, olen syyllistynyt laittomaan uhkaukseen kahdeksan vuotiaana. Mummoni rauhoitteli, mutta sillä hetkellä olin niin vihainen, että en halunnut ketään meidän lähelle. Yö meni ja aamu tuli siinä tuvassa. Kun asiasta koetin isälleni kertoa hän hakkasi minut ja sanoi kuinka olen valehtelija. Samoin kävi myös muille. Joten, tämä asia sai jatkua hyvin pitkään, eikä kukaan koskaan auttanut. Uhreiksi joutui moni muukin, mutta se on sellainen tarina, mikä ei ole minun kerrottava asia. Asiaa salattiin todella pitkään, kunnes totuus tuli ilmi. Silloin oli jo liian myöhäistä kaikkien osalta.

Joten, hän teki myös paljon vääriä valintoja, mutta lopulta oli minulle tärkeä ihminen. Kun vanhempani erosivat, rukoilin, ettei niin kävisi. Tiedän, että se on epäloogista, mutta lapsi rakastaa vanhempaansa pyyteettömästi tiettyyn ikään asti. Lisäksi rakasti asua maalla, enkä halunnut luopua siitä kodista. Sanoin mummolleni, että en enää koskaan rukoile, sillä jumala ei kuuntele minua kuitenkaan. Näin aikuisena huomaan olleeni hyvin väärässä, sillä vaikka jotain paha tapahtuu, sen on tapahduttava, että tilalle tulee jotain parempaa. Vaikea selittää. Suhteeni jumalaan on monimutkainen, sillä en koskaan ajattele, että sen nimi on jumala. Näin aikuisena ajattelen sen olevan jokin suurempi voima ympärillämme, jos joku saa ajatuksesta kiinni. 

Kun olin alle kymmenen vanha tuli ensimmäisiä kännyköitä, mummoni hommasi sellaisen. Tietenkään en osannut käyttää ja meistä serkuksista se oli mahtava. Kerran jouduimme käyttämään sitä itsenäisesti. Mummo sai sydänkohtauksen vessassa, joten jouduin soittamaan apua. En osannut käyttää kännykkää, joten minua nuorempi serkkuni auttoi. En osannut kertoa osoitetta missä olimme, joten sanoin hätänumeroon, että tehtaan lähellä ja tulen siihen päätien risteykseen vastaan. muutoin ei ambulanssi olisi koskaan löytänyt perille. Juoksin saman ikäisen serkkuni kanssa hiekkatietä pitkin paljain jaloin ambulanssia vastaan. Mummo vietiin sairaalaan ja me jäimme naapuriin hetkeksi, ennen kuin setäni tuli paikalle.

 Me serkukset olimme todella läheisiä mummomme ansiosta, hän oli liima, joka piti meitä yhdessä. Parhaimmat muistot minulla on ajasta heidän kanssaan. Tosin, kerran tipuin paskaojaan kun leikimme naapurien lasten kanssa kirkkistä. Olin viimeinen joka oli jäljellä, mutta juoksin sitten siihen ojaan mikä oli täynnä sitä itseään. Kiskoin itseni ylös nokkosista kiinni ottaen, sillä muutahan siinä ympärillä ei kasvanut. Joten, piti valita, uppoanko paskaan vai poltanko käteni, valinta oli yllättävän helppo. Mummoni pesi minut ja lohdutti. 

Lopulta, mummoni kuoli ollessani ammattikorkeassa toisella vuodella. Sitä ennen hän oli saanut seitsemän aivoinfarktia. Ensimmäisen hän sai kun olin ammattikoulussa, eli ollessani 16 vuotias. Hän tuli luokseni käymään edellisenä päivänä ennen ensimmäistä kohtausta. Toi minulle Viipurinrinkelin ammattikouluni eteen autolla. Kysyi minulta, pärjäänkö. Sanoin pärjääväni. Siihen mennessä hän oli jättänyt lääkityksen pois ja siitä syystä tukos tuli lopulta. En tiennyt sitä, joskus mietin, olisiko minun pitänyt tietää ja olisinko voinut estää. 

Yli kymmenen vuotta hän eli sellaisessa tilassa, mitä en toivo koskaan kellekään. Kun hän kuoli, olin siihen aikaan raskaana, se kenen kanssa olin yhdessä pakotti keskeytykseen. Uhkaili, laittoi kaverinsa ovelleni uhkailemaan, tähän on todistajia vaikka kuinka ja poliisitkin piti soittaa paikalle. Lopulta suostuin vaatimukseen, sillä pelissä oli jo olemassa olevien lasteni ja minun henkeni. Tämä mies uhkaili, kuinka se lapsi olisi viimeinen tekoni, mikäli hän syntyy. Tälle on todistajat olemassa kyllä, sillä esikoiseni isä oli silloin katsomassa, ettei näin kävisi. Haluan siis uskoa, että se lapsi on mummoni kanssa paremmassa paikassa. 

 Lopulta täytymme omasta historiastamme, mummoni aina sanoi, että kun hän veloistaan pääsee pese hän autonsa viinalla. Joten, kun se ei koskaan tapahtunut lupaan tehdä saman kun pääsen omista veloistani. ihan vain mummoni kunniaksi.