Mistä kaikki alkoi

17.04.2024

"Totuus on viiltävä veitsi. Totuus on parantumaton haava ihmisessä, totuus on lipeä, joka katkerana syö sydäntä. Siksi nuoruutensa ja voimansa päivinä mies pakenee totuutta ilotaloihin ja sokaisee silmänsä työllä ja kaikenlaisilla toimilla, matkoilla ja huvituksilla, vallalla ja rakennuksilla. Mutta tulee päivä, jolloin totuus lyö hänen lävitseen kuin keihäs, eikä hänellä sen jälkeen ole iloa ajatuksistaan eikä kättensä töistä, vaan hän on yksin. Ihmisten keskellä hän on yksin, eivätkä jumalat tuo apua hänen yksinäisyyteensä." 

- Sinuhe, Mika Waltari

Mistä tämä kaikki somesirkus alkoi ja miten kummassa päädyimme tähän tilanteeseen? Eli alun perin meidän entiset vuokranantajat levittivät siis ympäriinsä valheita meistä. He jopa kannustivat ottamaan heihin yhteyttä jos koetamme siitä kaupungista vuokrata asuntoa. Osa otti yhteyttä ja moni meille jo luvatuista asunnoista peruttiin meiltä. Tosin, ne asunnot mihin haimme olivat ongelma-asuntoja myös, joten kiitos teidän vältimme luodin. Minua huvittaa vieläkin eräs "herras mies" jonka kanssa oli jo alustava sopimus ja hän sittemmin valehteli, että se vuokrataan toiselle. Kysyimme sitten valenimellä onko asunto vapaana ja kappas, se oli. Eli toisin sanoen valahtelit meille. Siitä tiedän myös, että puheet meistä seurasivat meitä. Lisäksi laitoimme valenimellä sähköpostia tälle entiselle vuokranantaja naiselle ja kysyimme onko nämä ( eli me ) ollut teillä vuokralla, se mitä hän vastasi meille vahvisti epäilyksemme. He levittivät meistä valheita, eikä kukaan tarkistanut miten asiat oikeasti olivat.

 Kannattaisi aina tarkistaa faktat ennen kuin uskoo kaiken maailman huijareita. Ja kuten eräs ex pariskunta, puheiden takia tekin kieltäydyitte vuokraamasta vaikka olikin alustava sopimus. Taikka eräs rakennuttaja herra, hänkin uskoi ihan kaikkea muuta kuin sitä mikä oli totta. Minä en ole allekirjoittanut vuokrasopimuksia vuosiin, ennen tätä nykyistä. Syy sille on ihan eri kuin mitä arvon rakennuttaja herra ajattelet. Minä en allekirjoita mitään sellaista, mihin en luota. Sinä olet yksi sellainen johon en luota. Nykyiseen vuokranantajaani luotan ja tämä koti on ihan mahtava, parempi kuin mikään viimeaikaisista. Jos kumpikin allekirjoittaa sopimukset et voi paeta asunnosta jos tulee ongelmia. Huomasin heti mikä mentaliteettisi on, joten en alistu sellaiseen. Toisekseen, se rakennus mitä olet vuosia jo rakentanut, rakennusteknisesti en suosittele kenellekään.  

Olimme valmiita ottamaan mitä tahansa siinä tilanteessa vastaan, sillä olimme oikeasti peloissamme, jos lapsemme sairastuvat varsinkin vedestä. Pienin oli vielä vauva siinä vaiheessa, eikä kukaan välittänyt siitä, miten meidän käy. Lapsemme olisivat voineet sairastua todella pahasti tai jopa saada sellaisen tartunnan jonka seurauksena olisi voinut olla kuolema. Niin pienelle lapselle vatsatauti voi olla kohtalokas, mutta te ette välittänet siitä. Välititte vain siitä, että saatte rahaa itsellenne.

Saimme viimeisimmän vuokra-asuntomme viimetipalla, ennen kuin olisimme olleet kodittomia. Mutta, kappas kummaa, tarkoitus oli vain huijata meitä. He olivat ihan varmoja siitä, ettei kukaan meitä auta eikä usko ja saavat tuhottua meidät halutessaan. Sitähän hän uhosi, kun kieltäydyimme myyntikuvista, mitä hän tahtoi ottaa kun tavaramme olivat asunnossa. Saisi kuulemma parempi myyntikuvia, kodikkaampia kuvia, eli siis peitettyä sen homeen vai? Vahinko vain, jouduimme kaikki sen huoneen huonekalut hävittämään takianne. Se on niin kodikas. Voin antaa ilmaisia neuvoja siitä miten saatte korjattua sen talon jos haluat, ei maksa mitään. Onhan elämä niin kallista, että piti teidän sosiaalitoimelta hakea se yli 1300 € perusteettomasti. Sitähän rahaa ei olisi oikeasti tarvinneet sellaiset ihmiset, joilla ei ole nyt varaa edes leipään. Pitäähän teidän saada ökyautoon bensarahaa, kun on niin tiukkaa. Vai kannattaisiko se auto myydä, enemmin kuin loisia yhteiskunnan rahoilla.

Tämän jälkeen, kun laitoimme vastaan, toisin kuin he olettivat, alkoi murhiksessa valheiden kirjoittaminen meistä. Kun saivat haasteen sama jatkui Facebook ryhmässä 26 000 ihmisen edessä. Jossa jälleen kerran minua uhkailtiin julkisesti, kuinka minun elämäni tullaan pilaamaan. Kiitos, ei minun elämäni vielä olekaan ollut hankalaa, joten tervetuloa vain. Sen verran sanon, olen kiltti ihminen, mutta jos aiotte käyttää lapsiani lyömäaseena, mieti kaksi kertaa. Tämä ei ole uhkaus, sanoinpa vain. Tiedän, että te luette pääpunaisena minun blogiani, joten kiitos kovasti fanituksesta. 

Minulla on monenlaisia keinoja selvittää asioita, olen siinä todella hyvä, siksi myös olen työssäni oikein hyvä. En jätä mitään sattuman varaan ja selvitän asiat pohjamutia myöten, kuten eräs opettajani sanoikin. Perustan asiat faktalle, enkä perusta asioita mututuntumaan. 

Pidän omieni puolta ja niiden keiden puolta tarvitsee pitää, en todellakaan aio katsoa vierestä mitä te teette. Jos itse aloititte julkisesti asiaa puimaan, miksi siis koetatte hiljentää minut, jos olette niin varmoja siitä, ettei teillä ole mitään salattavaa? Minä voin avoimesti puhua omista asioistani. Enkä kiusaa muita, enkä kosta, mutta puolustaudun varmasti. En anna teidänlaisten ahneiden kiusaajien kiusata meidän perhettä, olen tämän perheen kilpi. Suojelen tätä perhettä taatusti. 

 


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita