Lampaat

"On vain yksi periaate: epätäydellisyys. Joka hyväksyy sen, jaksaa elää."

- Eeva Kilpi

Kuten aiemmin olenkin kertonut, meillä oli pieni maatilan tyyppinen asumus. Meillä oli siellä paljon erilaisia eläimiä. Lampaat olivat minun suosikkejani, minun mielestäni siellä oli yksi johtaja lammas. Sen lampaan nimi oli Pamela, jotkut voi muistaa sen kappaleen pam pam Pamela. Muutoin en sitä tietäisi, ellei vanhempani olisi sitä hyräilleet aina Pamelan luona käydessä. Pamelalla oli karitsoja, yksi niistä oli Pekka. Pekka oli pieni äkäpussi kun se kasvoi, mutta silti yksi suosikeistani. Oli muitakin lampaita, mutta niiden nimiä en kykene muistamaan. 

Rakastin lampaitamme, kerran meillä vieraili kaupungista perheystävä, joka säikähti kun lampaat olivat syöneet puolukkasurvoksen ns. tähteitä ja turpa oli verenpunainen. Hän kai ensin luuli sen olevan verta. 

Pyörin eläinten aitauksissa kaiket päivät, rakastin eläimiä ja niiden seurassa olemista. Jos minua ei näkynyt missään, vanhempani tiesivät aina etsiä minua niistä paikoista. Kerran pieni päästäinen oli jäänyt jumiin syvään altaaseen, koetin pelastaa sen ottamalla sen käteeni. Ja kuten osa arvaa, se puri minua. Mutta, minua ei haitannut, sillä se pääsi vapaaksi. 

Äitini teki parasta lammaspaistia ikinä, kukaan teistä ei osaa tehdä sitä niin hyvin. Lammaspaistiin tuli kokonaisia valkosipulinkynsiä. Äitini työnsi niitä paistiin ja suolasi sen hyvin. Kyllä siihen varmaan muutkin tuli, mutta nyt en pysty muistamaan mitä. Teimme paistia meidän omista lampaista ja niiden taljat toimivat talvella esimerkiksi lämmittämässä peppua pulkassa. 

Mutta, lampaiden teurastus. Se tehtiin meillä kotona. Eräänä kesäisensyksyisenä päivänä teurastaja tuli pihaamme. Koska olin aika utelias lapsi, tietenkin tahdoin tietää mitä tapahtuu. Halusin päästä isäni ja teurastajan mukaan, mutta isäni sanoi etten voisi tulla, koska olen liian herkkä. Mutta, samaan hengenvetoon hän totesi, että sisareni puolestaan ei ole niin herkkä, joten hän saisi mennä mukaan. Joten, koetin katsoa salaa navetan ikkunasta. Oli hankala yltää ikkunalle, joten lopulta päädyin vain kävelemään navetan seinustaa pitkin. Samalla astuin siellä törröttävän ruosteiseen naulaan, en uskaltanut sanoa mitään, sillä siellä kävely oli kiellettyä.

Katsokaas, kun isäni on aina pitänyt minua heikkona ja herkkänä. Hän vihaa itsessään eniten sitä herkkyyttä mitä hän itse on ja sen mitä näkee minussa. Hän syntyi aikana, jolloin miehen piti olla kova eikä itkeä saanut. Hän oli jo lapsena hyvin tarkka esimerkiksi vaatteistaan. Kuten aiemmin kerroin, mummoni halusi isästäni tyttöä, joten isäni tiesi tämän miten suuri pettymys oli äidilleen ollut. Sinällään melkoisen ironista, että hän toivoi siskostani poikaa.

 Eräs hänen sukulaisensa oli sanonut ennen kuolemaansa isäni äidille, että älä pilaa tuota poikaa. Isäni tuskin koskaan ymmärsi sitä, että miten paljon häntä on rakastettu, vaikkei se sille tuntunutkaan. Hän näkee asiat usein mustavalkoisina. Olipa mummoni millainen tahansa hän rakasti lapsia paljon, vaikka näen isäni kärsineen siitä ajatuksesta ettei ollut rakastettu. Mummoni vain oli hieman omalaatuinen persoona. Isäni lapsuus oli myös paljon pelkoa ja alkoholismia täynnä. Hänen isomman veljensä joutuivat tekemään asioita joita lapsen ei koskaan pitäisi tehdä suojellakseen heidän äitiään ja itseään. 

Kun isäni on myöhemmin kertonut minulle syyn sille miksi hän oli minulle sellainen kuin oli, olin hieman järkyttynyt. Katsokaas, kun oli lapsena todella herkkä ja liian paljon tunteita ym.. Isäni ei voinut sietää sitä. Hän kertoi kuinka oli minulle kova ja haukkui minua sekä hakkasi vain sen takia, että minusta tulisi kova. Koska maailma on niin julma paikka, hän ajatteli takaavansa paremmat mahdollisuudet minulle sillä tapaa. Mutta, ainoa mitä siitä seurasi minulle oli vain tunteettomuus. Minun oli pakko sulkea tunteeni kaikelta. Eli, minun persoonani jakautui tavallaan kahtia. Ja nyt sanon tämän, minulla ei ole kahta persoonaa, mutta minulla on rajatila. Ajan kanssa siitä voi parantua ja voinkin paremmin nyt kuin nuorempana.

Kuinka persoona jaetaan kahtia, no, minulla on ns. ulkoinen kuori, jonne jää kaikki paha ja tunteellinen eli se joka ottaa vastaan kaiken. Sitten on sisäinen minä, joka on se lapsi, joka sulkee sisimpäänsä herkimmät tunteensa. Ulkoinen kuori suojelee sitä sisintä minuutta. Toisinaan min ylikuormitun tunteista, jolloin aivoni menevät solmuun. Sama kävi tulipalossa, se sisäinen tunne vei koko tilan ja korppu kärähti niin ikään päässäni. 

Se ulkoinen minä on hyökkäävä ja valmis taisteluun minä hetkenä tahansa. Se on se vahva minä, melko tunteettoman oloinen. Minä käsittelen ihmissuhteeni siinä ulkoisella minuudella, sillä en voi päästää ketään sisimpääni. Lisäksi ulkoinen minä on hyvin looginen ja puhuu asioista tunteettomasti. sisimpääni on päässyt vain lapseni, he ovat jotain niin puhdasta ja kaunista. Siellä sisimmässä on ne kaikkein tärkeimmät puhtaat tunteet ja se oikea minä. Kun tunteita tulee liikaa se oikea minä ns. kuohahtaa. Joten, olen opetellut hyvin monta vuotta tämän asian tiimoilta. 

Kuinka tehdä ihmisestä "vahva" niin vahva, ettei toisten sanat satuta tai mikään mitä tapahtuu. Isäni hypoteesin mukaan, ensin hakataan niin kauan että toinen ei itke, sitä haukutaan läskiksi, isojalkaiseksi, tyhmäksi, kömpelöksi ym ym. Minua on haukuttu hänen sanoillaan kaikella mitä voitte kuvitella. Tosin, kerran hän sanoi, että olen yhtä älykäs kuin hänen vanhin veljensä, joka muuten oikeasti on todella älykäs. Mutta, heti perään hän sanoi, että varo vaan ettei sinustakin tule sellaista hullua, koska sinulla on sen elkeet. Vahinko vaan, mutta älykkyys periytyy äidiltä ja edelleen, uusimpien asioiden valossa asiat voivat olla vähän toisin. 

Olin suuri pettymys siinä suhteessa isälleni, että en ollut hänen mielestään oikea nainen. Siskostani hän sanoi aina, että tässä se on oikea emäntä. Voitte uskoa, kuinka suuri pettymys oli, etten osannut hänen mielestään tehdä ruokaa tai leipoa. Olin joskus harjoittelussa samassa työpaikassa missä hän työskenteli,  hän moitti aina leivoksia mitä olin tehnyt ja toin työkavereille. Joten en vuosiin leiponut sen jälkeen. Sanoi, kuinka minulla olisi pitänyt olla oikea äiti, samanlainen kuin hänen viimeisin naisystävänsä, että se olisi opettanut sinut naisen tavoille. 

Olin suuri pettymys kun astuin palvelukseen Rissalaan 2011 ja tulin sieltä takaisin sotilaspoliisina. Olin pettymys, kun opiskelin insinööriksi ja vielä pettyneempi hän oli siitä, että tähtäsin samalle alalle mestariksi kuin mitä hän teki elämäntyökseen. Joten, kaiken kaikkiaan olen yksi suuri pettymys. En vain mahda sille mitään, että pidän siitä ammatista niin paljon enkä sitä, että haluan tehdä elämäntyöni siinä. Tosin, hän voitti, minä en koskaan tule saamaan uraa insinöörinä kaiken tapahtuneen jälkeen. Kaikki aika mitä elämässäni käytin meni Kankkulan kaivoon lopullisesti. Kaipa ne sentään sodan tullen laittaa edes miinanpolkijaksi. 

Mutta, tuossa taattu resepti sille, kuinka tappaa lapselta tunteet niin, että aikuisena se ei haittaa mitä hänelle tapahtuu. Joten tavoite saavutettu sen suhteen. Itse olen sinut oman epätäydellisyyteni kanssa, sillä lähtökohtaisesti pidän itseäni luuserina, ainoastaan lasteni takia yritän olla olematta sellainen ja teen aina parhaani. Minua ei voi pelastaa, mutta voin pelastaa lapseni siltä mitä koin itse, suojelen heitä viimeiseen hengenvetoon.