Laitos

"Silmä silmästä johtaa vain kasvavaan sokeuteen".

 - Margaret Atwood

Minulta on monesi kysytty, miksi en vie tilille ihmisiä ketkä ovat satuttaneet. Minä en ole sellainen. On eriasia pitää omien puolta, kuin lähteä kostamaan. Siinä koen tehneeni virheen, etten puuttunut sen suhteen siihen mitä itselleni tapahtui, ettei se olisi tapahtunut muille. Jos olisin laittanut ihmiset vastuuseen teoistaan, he eivät olisi satuttaneet muita. 

Kun mietin eroa, kirjoitin eräälle kaverilleni (joka oli portsari) Facebookissa, sanoin hänelle, että syy miksi en eroa on se, että en halua muiden kärsivän siitä mitä minä elän. Hän sanoi minulle, että olen ansainnut onnen siinä missä muutkin ovat. Kerroin hänelle, että en kelpaa kenellekään ja en ole mitään, minulla ei ole kenellekään mitään annettavaa. Ex tiesi tämän, sillä hän oli asentanut tietokoneeseeni ohjelman, joka taltioi kaiken mitä kirjoitin. 

Miksi en todistanut ex puolisoa vastaan, miksi en evännyt häneltä tapaamisia, miksi en koskaan kertonut kenellekään? Annoin kaikkien vain haukkua minua. Jopa sisareni uskoi mitä ex kertoi minusta, siitä loukkaannuin kyllä. Olin alkanut seurustelemaan erään henkilön kanssa, olimme menossa ostamaan joulukuusta ja vein muksun hoitoon sisarelleni. Ex piileskeli toisessa huoneessa ja väitti, ettei saa nähdä lasta. Ei siinä muuten mitään, mutta hän ei koskaan ottanut lasta vaikka tarjosin. Hän vastasi, ettei ole mikään lastenhoitaja. Ja ketä silloin uskottiin, ei minua ainakaan. Hyvä esimerkki, oli ex puolison viikonloppu, olin sopinut ystäväni veljen kanssa, että menen hänen kanssaan Helsinkiin tapaamaan hänen siskoaan, kappas kummaa, arvaa kuka päätti olla ottamatta sovittuun tapaamiseen. Peruin sinä aamuna menoni. Koskaan en voinut sopia mitään, sillä koskaan ei ollut varmuutta siitä, ottaako hän omaan tapaamiseen lapsen vai ei. Yleinen vastaus oli, että sinähän sen lapsen halusit, sinä olet vastuussa. 

Kun oli toisiksi vanhimman lapsen ensimmäiset syntymäpäivät, kävimme ostamassa lelun Matkuksesta, minä ajoin ja hän oli humalassa, suuttui kuin en antanut juoda autossa. Sillä sekunnilla  sain startteria naamaani, kumpikin lapsi oli kyydissä. Minä olen kertonut hänen sukulaisilleen siitä mitä meillä oli, siskonsa vastasi vain minulle, että mitä valitat, kerran on niin paska ihminen miksi olet sen kanssa. Sinä päivänä en enää puhunut heille. Moittia osataan, mutta eihän omissa vikaa ole, eihän? 

Minulla oli se eräs viisas sosiaalityöntekijä, hän oli se joka näki kaiken läpi. Hän oli se joka vei meidät laitokseen. Luojan kiitos. Hän näki, miten rikki olin ja vaikka purin pahaa oloa hän oli jämäkkä. Olin hänelle aluksi todella vihainen, mutta hän oli sellainen äifillisen jämäkkä ja minä kuin kiukutteleva pieni lapsi. Hän näki sen paskan läpi millä toinen koetti sumuttaa. Se ei ollut tämän työntekijän eka rundi. Kun olimme laitoksessa, se oli kivaa aikaa, jotkut jutut turhauttivat minua, sillä olin pitänyt itsestäni niin kauan huolta, että ne lähinnä ärsyttivät minua. Lopulta huomattiin, että ongelma on muualla kuin siinä missä monella se yleensä on. Olin todella suorapuheinen heille. Siellä oli tehtävä, missä piti kirjoittaa itselleen kirje vuoden päähän ja he lähettävät sen sitten. Minä kirjoitin, että haluan asua omassa kodissa, valkoinen aita ja iso piha, että lapset olisivat onnellisia. Halusin, että saisin jossain vaiheessa lisää lapsia ja löytäisin kivan kumppanin. Toivoin, että valmistuisin koulusta ja olisin terveempi. Tiedättekö, näin kävi oikeasti. Tosin, nyt unelma on kasa tuhkaa, mutta perhe sentään on. 

Laitoksen jälkeen muutin toiseen asuntoon ja hetken aikaa ex osasi pitää rytmiä, ennen kuin sillä räjähti kaikki. Oma elämäni meni vauhdilla oikeaan suuntaan ja oli rauhallista. Olin muuttunut paljon ja tervehtynyt. Erään kerran tuskastuin turhiin lasuihin joita tehtiin kostona. Sanoin sille sosiaalityöntekijälle, että pitäisikö minun alkaa tehdä samoin, se vastasi minulle, että älä, sinä olet viisaampi. Siellä oli huomattu se asia että mitä joku koettaa tehdä oikeasti. Se sosiaalityöntekijä tiesi minkä asian kanssa oli tekemisissä, minä en sitä silloin ennen laitosta tiennyt. Hän auttoi oikeasti ja näki mikä oli todellinen asianlaita. 

Minä toivon, että hän näkee mitä kirjoitan. Hänellä oli suuri vaikutus elämääni ja siihen mitä minusta lopulta tuli. En ole kaikkein helpoin ihminen kun tunnen oloni uhatuksi. Olen todella hankala. Mutta, hän on niitä harvoja, jotka näkivät sen läpi. Ilman tätä työntekijää olisin kuollut. Minulla on ollut paljon huonoja kokemuksia sosiaalitoimesta ja on edelleen. Mutta, hän oli oikea ammattilainen. Joskus toivon todella, että hän tietäisi mitä ajattelen.

Kosto ei koskaan ole se oikea tie. Minun oloni ei ole parempi siitä, että toiselle tapahtuu pahoja asioita. Sen sijaan, haluan vain anteeksi pyynnön, en mitään muuta. Kosto ei muuta menneisyyttäni eikä minulle tule parempaa oloa siitä, että joku kärsii. Jos voisin toivoa jotain, olisi se ystävällisyys. Se kaveriporukka missä olin nuorempana, sanoivat aina, että olen liian kiltti. Ehkä olenkin, puolustan kun tarve on, mutta en halua muille pahaa. Se miksi kerron asioita ei ole kosto, olisin voinut tehdä näin milloin tahansa. Ainoa syy tälle on se, että ehkä tästä on jotain hyötyä, ehkä ei. Haluan uskoa, että kokemukseni ei ole turha. Totta kai olen vihainen, turhautunut, vittumainen, mulkku ihan mitä keksitte, mutta pahaa en halua kenellekään. Jokainen maksaa omat tekonsa ennemmin tai myöhemmin, jokainen meistä tulee viimeiselle tilille jossa tekemiset punnitaan. Minä voin aina mennä puhtain omatunnoin sinne, minulla ei ole pelättävää viimeisellä tuomiolla.