Lahjoitukset

04.04.2024

"Being defeated is often a temporary condition. Giving up is what makes it permanent."

- Marilyn vos Savant

"Lyötynä oleminen on vain hetkellinen tila. Periksi antaminen tekee siitä pysyvän."

Nyt voin puhua tästä aiheesta ja sanoa sanottavani. Osa tietääkin mitä tämä teksti tulee käsittelemään. En ole kommentoinut asiaa juurikaan missään ennen tätä. 

Mutta, kyllä, saimme lahjoituksia ihmisiltä palon jälkeen. Josta tulikin sellainen polemiikki, mitä moni ei usko. Minua ja minun perhettäni on sen asian suhteen haukuttu, kuten tämä muka uskossa oleva "kaveri". Hän sanoi, kuinka oli lukenut lehdestä otsikot, haukkui meidät ja sen jälkeen sanoi, kuinka säälii niitä kaikkia ihmisiä ketkä lahjoittivat. Pikku vinkki, tiesitkö, että sääli on sairautta? Toisekseen mitä sinä säälit, sitä, että ihmiset antoivat omastaan kun tahtoivat olla avuksi ja ennen kaikkea lasten takia. Eikö sinun pitäisi sääliä meidän lapsia sen sijaan, kun ovat tämmöisten vanhempien lapsia, joilla ei ollut edes kotia lapsille palon jälkeen? 

Te voitte olla ihan mitä mieltä tahansa, jokaisella on mielipide, mutta faktaa se teidän mielipiteenne ei tästä asiasta tee. 

Faktat:

1. Me emme itse laittaneet ainoatakaan lahjoitusta pystyyn, ainoastaan oli yksi mieheni nimellä vaan senkin oli perustanut ihan toinen henkilö

2. ainoa asia mitä pyysimme oli koti, emme mitään muuta

3. yhtäkään lahjoitettua tavaraa emme myyneet, veimme ylijääneet SPR konttiin, sekin tehtiin salassa, ettei ihmiset ala siitäkin arvostelemaan (nyt voitte heittää roviolle)

4. vaikka tavaroita myy, oletteko miettineet, että kenties mieheni oli töissä, sai palkkaa ja osti ihan itse omat tavaransa / oli ostanut tavaransa. Tallin tavarat jäivät ehjiksi kuitenkin ja siellä oli esim. työkaluja

5. kieltäydyin monestakin lahjoituksesta, rahallisista varsinkin. Eräs säätiö tinkaamalla vaati päästä lahjoittaman voin näyttää viestit teille jos tarvitsee. Kieltäydyin monta kertaa ennen sitä

6. seurakunnan lahjoitukset mihin ihmiset osallistuivat eivät olleet rahaa, ne olivat maksusitoumuksia, joista seurakunta piti omat maksunsa noin 3000 €. Eli emme saaneet mitään rahaa, kuten moni oletti

7. kaikki lahjoitukset oli suurimmaksi osaksi lapsille

8. ostimme sitoumuksilla ja lahjakorteille asioita, joita lapset tarvitsee ja perhe normaaliin elämiseen

9. jos joku ajattelee, että sillä summalla tuli rikkaaksi, olette väärässä, laskekaa huvikseen kaikki oman kotinne tarvikkeet kynästä lähtien, paljonko tulee summaksi jos se on uusi tai vaikka käytetty?

10. ostin itselleni yhdet kengät ja muutamia vaatteita, sillä alasti on vähän paha kulkea

11. moni lahjoittajista oli meidän sukulaisia tai tuttavia

12. ostettiin lapsille vaatteita, näitä on viisi, mitä luulette, paljonko se maksaa? pelkät vaatteet. 

13. minä olisin mieluummin pitänyt omat tavarani kuin tämä tilanne mikä nyt on, meillä oli itsellämme melko uusia huonekaluja ym muistoja
14. kaikki puut mitä lahjoittivat siihen taloon Petoselle, myös jäi siihen taloon, otettiin kaksi Ikean pussia puita siihen asuntoon mihin muutettiin siitä.  Ei myyty kuten joku jaksaa valehdella. Ainoat puut mitä myytiin oli palaneen talon pihalle tuodut puut, mitkä oli hommattu ennen paloa. Mihin olisi niitä edes tarvittu, kun ei ollut taloakaan siihen aikaan.

Joten, mistä kohtaa olet vielä kateellinen? Luuletteko tosiaan, että me Kimmon kanssa mentiin naureskellen kauppaan ja oltiin silleen, että hähähhhäää ostetaan kaikkeee jeee!!!!!!!!!! Oletteko ihan tosissanne. Ei ole sellaista summaa, miksi olisin luopunut siitä mitä meillä oli. Tajuaako oikeasti yhtään kukaan sitä, kun ei edes ole kattoa pään päällä, siinäkö minun pitäisi muistaa kaikki mitä on tapahtunut taikka ajatella jotain keräyksiä. Minä itse pyysin lopettamaan ne keräykset ihmisten vihan takia. Voitte muuten kysyä tämänkin asian eräiltä henkilöiltä. Luuletteko tosiaan, että on nautinnollista katsoa, kun kaikki se minkä eteen teit töitä katoaa savuna ilmaan kirjaimellisesti? Taikka se, että pitää pyytää apua keneltäkään?

Minä olen menettänyt omaisuuteni yhteensä nyt viisi kertaa. Ainoa mitä ennen jäi oli ristiäispuku ja kuvat, nyt nekin on kasa tuhkaa. Joten, työntäkää mielipiteenne sinne missä se aurinko ei paista, että edes kehtaatte! Mikä helvetti teitä ihmisiä vaivaa, jos haluat ne roposet mitä kirkolle lahjoitit laita tilinumero tulemaan maksan jokaisen euron takaisin. Ei ole kyse siitä, joten antakaa tulla, tuonne voi postia laittaa, maksan mitä nyt satun tukia saamaan kun kappas, työllistyminen on pikkasen hankalaa ihmisten puheiden ja lehtien kirjoitusten jälkeen. Mutta, kyllä, maksan joka ikisen sentin takaisin, ei ole ongelma. 

Minä en ole koskaan pyytänyt muita auttamaan ja jos olen rahallista apua pyytänyt olen sen tehnyt mummoltani tai äidiltä taikka isältäni. Minä en mielelläni edes pyydä, ennen kuin on pakko. Tajuatteko yhtään miten nöyryyttävää sekin on? 

Ja kyllä, olen vihainen, vihainen siitä, että ihmiset puhuu tajuamatta yhtään sitä mistä edes puhuvat. Kaikki mitä saatiin meni siihen, että oli edes peruselämiseen tavarat, jotain millä tehdä lapsille ruokaa, jotain sellaista missä istua ja katsoa yhdessä pikku kakkosta. Jotain sellaista, mitä he voivat pukea päälleen ja sänkyjä missä nukkua. Tyyny mihin painaa pää ja peitto millä peitellä heidät. Ja oletteko silloin tosissanne. Kysykää seurakunnalta kuka laittoi lahjoituskanavat auki, kuka sitä pyysi, en minä ainakaan. Kysykää näiltä jotka sitä hommaa pyöritti, sillä minä en pyytänyt heiltäkään yhtään mitään. Ja ravintolalahjakortteja, nekin annoin eteenpäin äidilleni, kysykää häneltä jos ette minua usko. Kieltäydyimme monesta kutsusta tulla syömään. Kieltäydyin ilmaisista rintaliiveistä tai vaatteista, kysykää jos ette usko. Kieltäydyttiin ilmaisista tanssiharrastuksista, jos ette usko niin kysykää. Ja se yksi talo, olen tämän jo sanonut aiemmin, mutta käykää itse kokeilemassa kolmen vaippaikäisen kanssa sitä, kysykää muuten pelastuslaitokselta jouduttiinko soittamaan heidät sinne kerran paikalle ja miksi, kysykää. Vähän alkoi jännittää kun lämmittäessä seinä mustui ja alkoi käryämään. Ja talon omistaja tiesi meidän muuttavan, jos saadaan asunto Hiltulanlahdesta. Toisekseen näyttäkää ne kommentit miss MINÄ olen kysynyt yhtään mitään siihen taloon. Henkilökohtaisesti inhosin ajatusta, mutta saipahan siitä joku sentään hyötyä. Kyllähän joku väitti meidän olleen sukua, sori vaan, en ole Savolainen ja miehenikin on hämäläistä alkuperää, joten sekin teoria voidaan kaataa tässä ja nyt. Joten kivittäkää toki ja säälikää toisianne minkä kerkeätte.  

Kiitollinen olen kaikille jotka auttoi, mutta ne ihmiset, ketkä on niin katkeria asiasta ja ne jutut mitä siitä on puhuttu nostaa niskakarvani ylös hyvin nopeaa. Tiedän seuraavalla kerralla olla sanomatta mitään jos jotain tapahtuu, ei ole sen henkisen kidutuksen arvoista mitä kanssaeläjät tarjosi. En pyydä apua enää keneltäkään, en edes asuntoa. Asun mieluummin vaikka sillan alla kun kuuntelen tuota paskapuhetta enää koskaan uudelleen. Ainoa asia mitä pyysin oli, onko kellään vuokrata kotia. En muuta. Ja erottakaa minut ja Kimmo toisistaan, minä en ole hän ja hän ei ole minä. Hänen oma asiansa mitä hän puhuu, minä en voi olla aikuisen ihmisen puheista vastuussa. 

Joten, tilinumeroita odotellessa.




Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita