Kiroukset
Mitä kiroukset ovat? Wikipedian mukaan "Kirous on ääneen lausuttu toivomus tai maaginen rituaali, jossa loitsimalla tai jollain toiminnolla kuten eleellä tai maagisen esineen luovutuksella toivotaan toiselle ihmiselle jotain pahaa. Kirouksen tavoitteena on voinut olla uhrin sairastuminen, vammautuminen, takaisku tai jopa kuolema."
Tämä voi monen mielestä kuulostaa hullulta, mutta antakaas kun kerron.
Minulla on ystävä, olimme todella läheisiä kun olin vielä päälle kaksikymmentävuotias. Vietimme miltei joka päivä aikaa. Hänellä oli harrastuksena tutkia noituutta ja muita salatieteitä. Siihen astinen elämäni oli todellakin ollut hankalaa, uskokaa tai älkää, ei se ainakaan helpottunut. Hieman mietteliäästi hänelle puhuin kerran, että tuntuu kuin olisin kirottu. Osittain siitä syystä, että hän on näitä asioita tutkaillut. Hän kertoi minulle, että uskomusten mukaan kirouksia on vaikea ns. purkaa jollei tiedä niiden alkuperää. Olin jostain syystä varma, että jos minut on kirottu se on isäni puolelta.
Katsokaas, kun olin lapsi noin kahdeksanvuotias, näin unen, jossa vanha mies istui sänkyni reunalle ja alkoi puhumaan, mutten kuullut sanoja. Tiesin hänen olevan isäni puolelta, kenties ukkini. En siis ole nähnyt oletettua ukkiani koskaan, sillä hän kuoli 1980 luvulla eli 9 vuotta ennen minun syntymääni. Tosin, nyttemmin on hieman epäselvyyksiä tämän henkilöllisyydestä muutenkin, mutta se on jo sitten toinen tarina se. Mutta, tämä hahmo varoitti minua, ymmärsin että se oli varoitus vaikken kuullut sanoja. Siitä siis päättelin sen olevan jotain siltä puolen, mikäli kyseessä olisi ihka oikea kirous. HUOM! en ole seonnut, jos joku nyt siitä on huolissaan, enkä koskaan kumoa hypoteeseja ilman oikeita faktoja. heheh. Asiaan voi olla monta loogista ja monta epäloogista selitystä.
Olen myös ennen toista avioliittoani nähnyt muutaman kerran unen, jossa jokin paha vetää syövereihin, enkä pääse siitä pois eli en pystynyt heräämään vaikka yritin. Kaikkein pahin kokemus oli, kun ennen muuttoamme takaisin Kuopioon, tunsin jotain pahaa tapahtuvan. Äiti rauhoitteli minua, että todennäköisesti jännitin vain muuttoa. Siitä viikko, oli koko elämämme palasina eikä takasin paluuta entiseen elämään enää ollut.
Vuosien mittaan elämä on kohdellut kamalasti ja kuolema on kolkutellut usein ovellani, niin usein, että lapsena pelkäsin jonkun aikaa kuolemista. Lopulta siitä tuli niin arkinen asia, etten enää pelännyt ja vielä myöhemmin nuorena koetin jopa kuolla tarkoituksella. Kolmannen itsemurhayrityksen jälkeen en viitsinyt enää yrittää, koska jostain syystä en onnistunut siinä. Lisäksi siitä seurasi ikäviä sivuvaikutuksia, joten se ei ollut sen arvoista. Jos joku nyt pohtii, miksi halusin kuolla, niin yksinkertaisesti elämä on ollut kohdallani hyvin usein melkoisen lannistavaa.
Elämä kulki eteenpäin, haasteita haasteiden perään. Aloin selvittämään sukuani My Heritagen avulla vuoden 2024 alussa. Sieltä selvisi paljon kaikenlaista, mutta sitä kautta tapasin kaukaisen serkkuni. Juttelin hänen kanssaan melkein kolme tuntia puhelimessa. Kohtasin ensimmäistä kertaa jonkun henkilön, joka oli todella paljon samanlainen kuin itse olin. Ennen kaikkea elämä oli mennyt monella tapaa hieman samoin hänellä kuin minulla, vaikkemme koskaan siis aikaisemmin olleet tienneet toisistamme. Hän kertoi minulle kuin ohimennen, että tarinan mukaan, sukumme asui saaressa Sortavalassa. He viljelivät hieman ja kalastus oli myös yksi elinkeino. He siis pärjäsivät siellä melkoisen hyvin. Eräänä päivänä venäläinen laukkuryssä (kulkukauppias) saapui saarelle aikeinaan kaupustella tavaraa. Esi-isäni sen sijaa häätivät hänet saarelta pois ja kieltäytyivät ostamasta häneltä mitään. Tämä laukkuryssä koki tulleensa hyvin loukatuksi, siitä syystä hän kirosi sukumme tulevatkin sukupolvet. Kirous meni jokseenkin näin "sukunne miehet saavat ainoastaan yhden suvunjatkajan (poikalapsi joka säilyy elossa) ja sukunne naisille tulkoot huono naimaonni (tarkoittaen joko vanhaksi piiaksi jäämistä tai huonoa / vaikeaa avioliittoelämää).
Tämä sukulaiseni oli sisarensa kanssa selvittänyt pitääkö tämä paikkansa ja kuin sattuman ivaa näin tosiaan oli käynyt jo sukupolvien ajan. Lisäksi, tapasin eräässä ryhmässä naisen, joka suurella todennäköisyydellä on myös sukulaiseni. Kerroin hänelle tämän saman tarinan ja kappas, näin oli käynyt hänelle myös.
Joten, onko kyse kirouksesta todella vai onko kyse huonosta tuurista. Vaikea sanoa, mutta isäni ei saanut yhtään poikaa, minun avioliitot olleet ns. hankalia. Ensimmäinen aviomieheni oli väkivaltainen alkoholisti, jonka takia kehossani on useita vakavia vammoja. Siihen päälle henkiset traumat ja lapsien tuska isästä, joka on hylännyt sekä saanut heidät pelkäämään.
Toisen avioliittoni aikana on ollut erinäisiä ongelmia, kuten varmasti monella muullakin pariskunnalla on. Mutta, pahimpiin ongelmiin lukeutuu se, että ensimmäisen yhteisen lapsemme synnytyksessä lapsi jäin jumiin ja olisi voinut johtaa lapsen kuolemaan. Toisen raskauden aikana sain umpparin tulehduksen, joka melkein vei lapsen sekä minun henkeni. Viimeisimmän lapsen kohdalla meinasin kuolla verenhukkaan. Lisäksi paloi talo, minne olisimme voineet kuolla kaikki. Tämän jälkeen ulkopuoliset ihmiset on uhanneet henkeäni ja vainonneet sekä uhanneet mm. raiskaamisella. Lisäksi nettikiusaaminen on ollut armotonta. Poliisin suhtautuminen meihin on lähinnä huvittava, varsinkin Itä-Suomen. Palon selvittäminen ei ollut heidän pää prioriteetti, kuten ei moni muukaan asia. Parhaimmillaan siellä on pahoinpitelyn uhria käsketty unohtamaan rikosilmoituksen teko, taikka on ilmoitettu uhrin suostuvan sovitteluun, vaikkei asia näin olisi. Taikka kuulustelut joita polisi kirjoittaa itse ja tuo epäilyn selliin kirjoitettavaksi ilman asianajajaa. Koskaan en aio sinne palata, Kuopio ei ole niin leppoinen pitäjä kun mitä antavat ymmärtää.
Avioliittoni on muutoin miellyttävä, minua ei lyödä enkä pelkää. Lopulta kohdellaan kauniisti joka ilta iltapalan muodossa ja tiedän hänen rakastavan minua. Sitähän olin kaivannut kaikkein eniten. Hän myös on kasvattanut ensimmäisen liittoni lapset kuin omansa. Perheemme on kuitenkin mahtava ja lapset on mielettömän ihania. Joka aamu herätessä en ole surullinen vaan onnellinen kaikesta tästä mitä minulla on. Vaikeuksista huolimatta, olemme selviytyneet kaikesta ja liitto on varmasti vahvempi nyt, todennäköisesti olisi liitto voinut kariutua ilman vastoinkäymisiä. Sillä, vastoinkäymiset joko yhdistää tai erottaa ihmisiä toisistaan. Meitä se on yhdistänyt. Toisekseen mukavinta tässä liitossa on se, että emme juuri koskaan ole riidelleet tämän liiton aikana.
Joten, kysymys kuuluu, onko kirous totta ja miten siitä pääsisi eroon, vai onko vain hieman mutkikkaampi elämäntie kuljettavana? Onko ne olleet lopulta huonoja asioita tai kirouksia, kun kerran niiden jälkeen on ollut paljon onnellisempi ja saanut mahtavat lapset.
Niin tai näin, luovuttamaan minua ei saa ja aion nauttia elämästä silti kaikin tavoin niin kauan kun elämän päiviä minulle on annettu.