Kehu

"Viha ei koskaan lopu vihalla. Ainoastaan rakkaus voi sen parantaa. Tämä on ikuinen, muinainen elämän laki." 

- Buddha

En juurikaan koskaan käy missään tai ylipäätäänkään vietä aikaa kotini ulkopuolella. Viihdyn todella hyvin kotona perheeni kanssa, parasta on istua illalla sohvalle ja katsoa jotain ohjelmaa sekä syödä jotain hyvää. Se on päivänä kohokohta ja ennen kaikkea vapaapäivinä se kun saa herätä lasten kanssa ja touhuta kaikkea kivaa. Rakastan siis todella paljon kotona olemista ja ympäristöäni missä elän. En kaipaa juurikaan menoa tai meininkiä. Lisäksi isossa porukassa sosiaalisena oleminen on hyvin väsyttävää tietotulvan takia. Nautin suunnattomasti siitä, että saan olla hiljaa paikallani. 

Tällä kertaa tein poikkeuksen ja lupauduin lähtemään muiden mukaan. Totta puhuakseni olin ihan kauhuissani, lisäksi minulta puuttuu pari suodatinta aivojeni ja suuni välillä, eli toisin sanoen en vain kykene kysyttäessä olemaan sanomatta mitä mietin. Siksi toisinaan myös välttelen ihmisten seuraa, koska pelkään ettei kukaan ymmärrä. Toisekseen väkisin tuntuu aina, etten kuulu porukkaan. Vaikka kaikki ovatkin aina minulle mukavia ja ottavat mukaansa. Silti pääni sisällä tuntuu sille, etten vain kuulu osaksi mitään. Joudun käyttämään niin paljon energiaa siihen, etten olisi minä vaan sellainen joka on normaali. Toisinaan se väsyttää todella paljon. On vaikea selittää miten näen asiat. Se on sellaista, että asiat joko on minulle tai ne eivät ole. En käsitä monimutkaisia tunteita, luen kaikkia ihmisiä koko ajan ja näen heitä katsoessa kaikki heidän sielunsa en sitä miltä joku näyttää. Se on sellaista, että tarkkailen kaikkia koko ajan ja sitä mitä kenenkin mielessä on. Lisäksi jokainen ihminen menee minulla syvälle sieluun. Jokainen heistä jättää jotain mieleeni aina. Ikään kuin jokainen sana mitä minulle puhutaan tulee taajuudelta mitä en käsitä. Sillä monesti ihmiset sanovat sellaisia niitä näitä asioita, vaikka silmät ja sielu kertoo ihan muuta.

Pystyn hetkessä näkemään kuka on epävarma mistäkin asiasta ja sen kuka suree vaikka nauraisi hämätäkseen muita. Minun on itseni vaikea hahmottaa omaa kehoani ja ympäröivää maailmaa. Se on vähän sellaista kuin sitä katsoisi lasin läpi ja en aina ymmärrä miksi ihmiset puhuvat asioita joita eivät tarkoita. Enkä sitä miksi joku kieroilee, on helpompaa vain sanoa mitä toivoo ja mitä inhoaa. En ymmärrä miksi pitää kierroilla saadakseen jotain haluamaansa.

Joka tapauksessa, kohtasin todella ihania ihmisiä ja olen iloinen, että olin mukana. Mutta, kuten sanoin minulla ei ole suodatinta. Sanoin kyllä monelle, jos ei halua kuulla mielipidettäni ei kannata sitä kysyä. Sanon asiat kuten näen ne. Niin hyvät kuin huonotkin. En osaa koskaan selittää mille muut ihmiset näyttävät silmissäni. Se on sellaista, että näen jos toista jännittää, tekisi mieli ottaa kädestä kiinni ja sanoa, hei, sä pystyt tähän, anna mennä vaan. 

Eilen kuitenkin ihmiset lakkaamatta olivat uteliaita siitä mitä näen ja miten näen asiat. Näin kuinka joku ei pitänyt jostain osasta itseänsä ja sen epävarmuuden, näin ihmisiä ketkä nauroivat vaikka sieluun sattui. Joten keroin heille jokaiselle sen miten näen heidät, kauniina ja mahtavina tyyppeinä. Sen miten kauniita he olivat ja sen miten arvostan heitä. Usein ihminen unohtaa sen, että vaikka omassa kehossa tai muista asioita ei pidä, muut eivät oikeasti ajattele niin. Harva oikeasti näkee sitä tai ajattelee sitä sillä tavoin kuin sen itse näkee. 

Siitä moni oli ihmeissään kun sanoin paljon positiivisia asioita heistä, vastasin siihen ihmettelyyn näin "minun mielestäni ihmiset kehuu liian vähän toisiaan ja se on mielestäni väärin, sillä positiivinen palaute olisi varsinkin nyky maailmassa tärkeää. Nykyisin keskitytään vai toisten vikoihin ja puutteisiin ja sanotaan todella ikäviä asioita toisista." Mielestäni maailmassa saa liikaa negatiivisia asioita päälleen ja kehonkuva on monella todella vääristynyt. Tapasin kauniita, ystävällisiä ja älykkäitä ihmisiä. Heistä jokainen kuitenkin pelkäsi sitä, ovatko he tarpeeksi. Kyllä he ovat. Ja jokainen ihminen on todella kaunis, se että jokainen on erilainen, omanlaisensa tekee siitä kaunista. Ei ole rumaa ihmistä, ainoa mikä vaikuttaa siihen mille kukakin näyttää on sen luonne. Sisäinen kauneus totta tosiaan näkyy myös ulos. 

Monesti nainen joka on saanut lapsia, vaikka kuinka treenaisi ja olisi laiha sekä itsekuria olisi paljon, kroppa on muuttunut. On harhaa ajatella, että esimerkiksi vatsan iho monen lapsen jälkeen olisi samanlainen kuin kaksikymppisenä. Mutta, juurikin se tekee kehosta vielä kauniimman, elämän luominen on kaunis asia minun mielestäni. Taika muodot, olemme kaikki erikokoisia, kaikki kehot ovat kauniita. Kaikki ei pidä kaikesta. Kuten ei kaikki pidä kaikista ruuista, mutta se on toiselle se paras herkku. Miten voisimme siis antaa standardeja sille millainen on se ihanne ja oikea. Toki yhteiskunta luo ihanteita, mutta ne muuttuvat aina. Ennen iso vatsa oli tavoiteltua, sillä se kertoi vauraudesta. Ennen ei käyty kylvyssä kuin muutaman kerran vuodessa, sillä vain rahvas peseytyi. Eli, muoti ja ihanteet muuttuvat aina. Mutta, vaikka olisi mikä sen hetkinen ihanne, kauneus ei ole sama asia. Emme voi vaikuttaa siihen mikä on kenenkin mielestä kaunista. Se on maku asia sanoi koira kun pallejaan nuoli. 

Jokainen olemme erilaisia ja se on parasta, olisi todella tylsää elää maailmassa missä olisimme kaikki samanlaisia. Ei ole yhtä ja samanlaista tähteä, kaikki nekin ovat erityisiä ja omanlaisia. Kauniita sellaisina kuin ovat. 

Maailmassa on niin paljon ihmisiä, jokaisella oma mielipiteensä, halunsa ja toiveensa. Ei ole sellaista mahtia, joka voisi oikeasti sitä hallita. Vaikka moni käyttää "sosiaalista maskia" se on vain tapa miten olemme tottuneet toimimaan. Jokaisen sisällä on kuitenkin oma uniikki tapa ajatella ja elää. Ihmisiä voi koettaa hallita ja ihanteita luoda tyhjästä, lopulta se ei ole sama asia kuin se mitä olemme. 

Mikä olisi pahinta mitä tapahtuu jos oman sosiaalisen maskin laskee ja on sellainen kuin on? Totuus on se, että olit miten hyvä, ihana kiltti tai kaunis, on aina ihmisiä jotka eivät pidä sinusta ja niitä ketkä rakastavat sinua. Joten, vaikka kuinka yrittäisit, totuus on se, että et voi miellyttää kaikkia. Sillä ei ole väliä mitä kukakin sinusta ajattelee, sillä on väliä mitä sinä itse ajattelet itsestäsi. Koska lopulta, se kenen kanssa vietät eniten aikaa olet sinä ite. Negatiiviset ihmiset voi aina sulkea pois omasta elämästä ja kun laitat kotisi oven kiinni, ei heitä edes ole olemassa. Joten, rakasta itseäsi, siten voit rakastaa muita ympärilläsi. Ja levitä positiivista sanaa, kehu lähellä olevia ihmisiä, sillä se voi olla sen ihmisen päivän kohokohta. Ja jokainen miestä sitä tarvitsee, hieman kannustusta ja sitä, että kuuluu joukkoon, olemmehan laumaeläimiä. 

Hyvää lauantaita kaikilla, olette upeita.