Karvanaamat

• Delirium tremens voi kehittyä pitkään kestäneen ja runsaan alkoholinkäytön lopettamisen jälkeen.
• Henkilön ajan ja paikan taju hämärtyy ja hänelle tulee tyypillisesti aistiharhoja.
• Delirium tremens voidaan ennaltaehkäistä hoitamalla lääkitysten avulla alkoholin vieroitusoireet.
• Hoitamattomana tilanne on hengenvaarallinen.

Lähde: 

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00376

Asuin lapsena maalla, rakastin sitä paikkaa ja olin tottunut liikkumaan hyvin pienestä asti metsässä yksin. Meillä oli lampaita ja kanoja, oli muutama pupukin ja paljon koiria. Tontti oli iso ja siellä oli navetta, jossa entinen siilo. Lisäksi oli pelto ja sen yläpuolella rinteessä savusauna, jonka isäni oli itse rakentanut. Pihassa oli oma vesikaivo, johon meinasin muuten kerran tippua, kun hypin kannen päällä ja se petti altani. Onneksi jäin roikkumaan siihen. Savusaunan takana oli metsää ja metsässä iso kivi, kuin jättiläinen. Kuvittelin joskus lapsena, että sen kiven alla on väylä maahisten maailmaan.  

Isäni rakensi siilon sisään rappuset, jotka johtivat alas. Siellä alhaalla oli jokin metallinen häkkyrä. En silloin tiennyt mikä se oli, mutta nyt tiedän sen olleen viinanpolttolaitteisto. Livahdin sinne lapsena monesti ja kyllä, olin vilkas lapsi. 

Isäni joi paljon. Vaikka ette usko, on hänessä varmasti jotain hyvääkin. monesti viina tekee ihmisistä pahoja. Näin tahdon uskoa. Viina on silti viisasten juomaa ja järki ei hänellä riittänyt juomiseen. Hänellä oli usein deliriumkohtauksia, jolloin olimme kaikki vaarassa. Olisi helppoa syyttää äitiäni ja uskokaa, olen ollut hänelle vihainen, mutta tavallaan koetan ymmärtää. Äitini ei ole huono ihminen, koska te ette olleet paikalla, ette koskaan voi ymmärtää sitä, että kyse oli hengestämme.  Anteeksi äiti jos luet tätä. Mutta, muistan erään kerran, kun sähkölasku oli liian iso ja sosiaalitoimi ei suostunut maksamaan sitä. Isäni suuttui siitä niin paljon, että hakkasi äitini nurkkaan. Muistan kuinka katsoin vierestä, omasta sängystäni. Olin aiemmin nostanut sisareni yläsänkyyn kanssani peiton alle, piiloon, sillä tiesin mitä oli tulossa. Katsoin sänkyni raosta sitä näytöstä hiljaa, jottei hän huomaisi minua ja siskoani. Käskin sisareni olla hiljaa enkä antanut katsoa. Muistan sen ruskean kaapin mikä oli tuvan oven vieressä mihin isäni paiskasi äitini kuin märänrätin. Pahinta tässä on tämä, minä muistan liian hyvin ja ne sanat. Minulla on tutkitusti keskiverto ihmistä parempi muisti, varsinkin sanallisesti. Se haluanko muistaa on eriasia kuin se, että muistanko. Siksi opin nopeasti ja pystyn tekemään käsittämättömiä asioita tuosta vain vaikka se olisi eka kertani. Haluaisin kovasti saada ulos kaiken mitä muistan onnettomuudesta, mutta en voi tehdä sitä ilman ammattilaista. Se olisi jopa vaarallista, joten kaikki pienin askelin.

Isäni puhui usein karvanaamoista, se näki niitä usein. Hän taisteli niitä vastaan ja kerran kun olin teini, hän tuli huoneeseeni iso fileerausveitsi kädessä etsien karvanaamoja. Istuin sohvalla tekemässä läksyjäni, olin hiljaa ja liikkumatta, sillä siinä tilassa ihminen ei tunnista enää mikä on totta ja mikä ei. Olisin voinut kuolla jos olisin liikkunut tai sanonut mitään.

Kun isäni ja äitini erosi, asuimme Siilinjärvellä. Minun äitini ei ole rangaissut minua fyysisesti koskaan, tai no muutaman kerran uhkasi antaa tukkapöllyä. Asuimme paritalossa, jossa oli ruskeat ympyrälattiat, ne oli ihan kamalan rumat. Siellä oli kaksi makuuhuonetta perällä ja sitten wc ja kylppäri. Etumaisena oli olohuone ja keittiö. olohuoneessa meillä oli kaksi nahkaista sohvaa, valkoisia, joissa oli monttu, sillä koira oli kaivanut sen sellaiseksi. Äidilläni oli sellainen viltti minkä hän kääri usein ympärilleen, sellainen vaaleanpunainen, jossa oli violettia ja mustia raitoja. Näin kerran sellaista unta, mihin nämä karvanaamat tulivat. Ei oltu vuosiin asuttu enää siellä, mutta tämä paikka tuli uniini, kuten tämä Pihtiputaalla ollut talokin.

Uni alkoi siitä, että olin siellä missä oli meidän maatila, olin savusaunan edessä, nurmi oli pitkää ja kuivaa. Näin talon edessä isäni, äitini ja siskoni juhlavaatteissa, he olivat menossa autoon. Isäni ja äitini olivat menneet naimisiin ja olivat hyväntuulisia. Juoksin savusaunalta alas sitä rinnettä, jotta pääsisin perheeni mukaan. Mutta, samalla kuulin selkäni takaa askelia, sellaisia painavia. Katsoin taakseni ja näin tämän karvanaaman. Se oli muutaman metrin korkuinen ruskeaa pitkää karvaa täynnä oleva ihmismäinen hahmo. Aloin juosta yhä kovempaa alas rinnettä ja pääsin kuin pääsinkin talon sisälle. Menin pöydän alle piiloon, joka oli tuvassa. Mutta, karvanaama löysi minut, pinkaisin taas juoksuun ja koetin paeta komeroon, joka oli nukkuhuoneessa. Jälleen kerran, karvanaama löysi minut. Pääsin pakenemaan ja juoksin yläkertaan jossa oli myös yksi huone. Mutta, karvanaama sai minut kiinni. Huusin ja havahduin siihen, kun olinkin entisessä kodissamme Siilinjärvellä. Olin nukahtanut sohvalle, mutta heräsin. Kun heräsin, koiramme Tiki oli vieressäni ja tuijotti. Yhtä äkkiä Tiki alkoi seisomaan ja sillä oli äitini viltti päällä. Kun Tiki seisoi, se muuttui karvanaamaksi ja lopulta se sai minut. Siihen heräsin oikeasti! Se uni vainoaa minua vielä tänäkin päivänä. 

Joten, en ole koskaan saanut itse deliriumia, koska en juurikaan juo. Mutta, silti nämä harhat tulivat minunkin uniini. Niin voimakkaasti elimme isämme alkoholismin varjossa.