Jatkumo

"Oi ihmislapsi! Mikä tuli sun kohtalokses täällä? Pitkät murheenpäivät, mutta harvoin, harvoin ilon lyhykäinen hetki, ilon hetki kyynelsilmäinen, riutuva päivänpaiste synkeitten ukkospilvien keskellä." 

- Aleksis Kivi

Jokaisella meillä on omasta lapsuudestaan ikäviä kokemuksia. Kenenkään lapsuus ei ole täydellinen ja jokainen kohtaa surua enemmin tai myöhemmin. Jokainen voi ajatella toisen elämästä mitä haluaa, mutta se on varmaa, ettei kenenkään elämä ole helppoa. Moni perhe voi näyttää päälle päin mille tahansa, mutta lopulta viimeinen tilinteko on, kun lapset ovat aikuisia. Se, että joku menestyy elämässä, ei aina ole hyvän lapsuuden merkki. Eikä se, että joku käyttää päihteitä ja on rikollisuuden polulla ei ole saanut huonoa lapsuutta vaan oikein hyvän. Jokainen meistä päättää lopulta itse, millaisiksi aikuisiksi kasvamme.

Moni kakku päältä kaunis, vanha sanonta, josta kerron muutaman esimerkkitapauksen mitä olen elämäni aikana kohdannut. On eräs perhe, missä on kaksi vanhempaa ja kaksi lasta. Omakotitalo, työt, autot ja lemmikit. Päällepäin he voivat näyttää miltä tahansa, mutta sisällä kytee haitallisia malleja. Lapset toki oireilevat tavallaan ja yhdelle näistä toinen vanhempi keksii sairauksia, joita hänellä ei ole. Nyt murrosiän kynnyksellä tämä lapsi on entistä enemmän sekaisin. Hänen äitinsä keksii sairauksia ja syöttää lääkkeitä, mitkä eivät hänelle sovi ja se näkyy sellaisena haitallisena käytöksenä. Tämä äiti on kokenut omassa lapsuudessaan hyväksikäyttöä.

Taikka sellainen perhe, jossa on myös teini-ikäinen lapsi, jossa äiti ei tahdo olla äiti ja isä nukkuu kaikki aamut äidin kanssa. Hän on opetellut pitämään itsestään huolta jo pienenä. Hekin asuvat hienostoalueella ja moni ei edes uskoisi mitä pinnan alla on. Paljon alkoholin käyttöä ja teinimeininkiä keski-ikäisiltä ihmisiltä. Tämä äiti puolestaan tuli itse teininä äidiksi ja koki hylkäämistä, isä puolestaan on elänyt rankan lapsuuden.

Taikka se perhe, missä lapsi on kokenut hyväksikäyttöä, täydellinen ulkopäin, sisältä mätä. Siinä äidillä on pelko siitä, ettei voi pitää hyvää ja rikasta elämäntapaansa yllä, jos tulee ero.  Eräs vanhempi nainen kertoi puolestaan, että hänellä oli ihana lapsuus. Hänelle jäi traumat siitä, että hänen vanhempansa eivät koskaan riidellyt heidän edessään, joten hän ei oppinut riitelemään. Siitä hänelle jäi syvä ahdistus, sillä hän ei lopulta osannut pitää puoliaan, kun joutui kohtaamaan riitelyä suhteissaan. Yksi surullisimmista asioista mitä kuulin, oli kun eräs ihminen kertoi minulle sen, että vaikket uskosi häntä on lyöty lapsena. Uskon kyllä, sillä ei ole syytä olla uskomatta, vaikka siitä ei puhuisi se ei tarkoita sitä, etteikö sitä asiaa olisi olemassa. Jokaisella on kipukohtansa välittämättä siitä, mille kaikki näyttää ulkopuoliselle. Ja jokainen lopulta päättää sen, miten käsittelee kipunsa ja kuinka antaa sen vaikuttaa omaan elämäänsä.

Eli, koskaan et voi tietää mitä toisen elämässä on. Päälle päin kaikki voi näyttää hyvältä, mutta totuus on toisenlainen. Meidän perheemme on epätäydellinen, mutta kaikki tunteet ja tapahtumat käsitellään aina. En ole ollut täydellinen vanhempi, mutta olemme aina olleet avoimia. Huudamme ja itkemme sen pois. Kuten myöskin nautimme elämästä, nauramme ja vietämme yhdessä paljon aikaa. Kun myöntää olevansa epätäydellinen, pyytää sitä anteeksi ja rakastaa hyvinä sekä huonoina hetkinä paljon, se auttaa. Perheessäni parasta on aito rakkaus ja turvallisuus, kukaan ei riehu täällä eikä tarvitse pelätä. 

Voit kuvitella tekeväsi kaiken oppikirjan mukaan, mutta se ei aina ole mahdollista. Lapsen kasvatuksessa pitää muistaa se, että he ovat yksilöitä, se mikä sopii toiselle ei sovi toiselle lapselle. Lapset myös ottavat asiat erilailla, samassa sisarusparvessa kuvitelma lapsuudesta voi olla ihan erilainen kuin toisella. Vaikka tarjoaisit täydellisen lapsuuden kokemuksen toiselle lapselle, toinen voi nähdä asian ihan erilailla. Voit antaa täydellistä ruokaa, keskustella ja olla kuten on opetettu, mutta sekin voi olla haitallista. usko tai älä, liika täydellisyyden tavoittelukaan ei ole tervettä, on osattava myös höllätä. Lapsi voi kokea ruokailun ahdistavana, kun pitäisi olla mahdollisimman terve tai pidät lapsen pois pelaamisesta. Se voi aiheuttaa sosiaalista erilaisuuden tunnetta ja siten vaikuttaa psyykeiseen. Toisin sanoen, ihan miten vain teet, vaikuttaa lapsesi mieleen. Mutta, siitä pitää keskustella, olla avoin ja siten, että kuulet mitä lapsesi sinulle kertoo. Lisäksi, mielenterveys on hyvin riippuvainen myös genetiikasta siinä missä myös kasvuympäristöstä. Jokainen tekee virheitä, mutta se tekee meistä täydellisiä, ihan miten tahansa kaikki riippuu siitä miten asiaa käsitellään sen jälkeen. 

Se millaisen lapsuuden tarjoat lapselle tänään, voi saada jatkumoa hänen aikuisuudessaan ja kantaa sukupolvienkin taakse. tahtomattasi voit vaikuttaa lastenlastesi ja heidän lapsiensa elämään. Joten kaikella on kauaskantoiset vaikutukset. 

Se, että joku ihminen on kaltoinkohdeltu lapsena ei tarkoita sitä, että hän olisi itse samanlainen, vaikka se olisikin helppo reitti jatkaa. Usein nämä lapset kuitenkin ajattelevat, etteivät tahdo tuoda samanlaista tuskaa toiselle ihmiselle, mitä on kokenut itse. Jotkut toki jatkavat sitä eteenpäin,  sitä en tiedä miksi. Sisaruksista jotka kokevat huonon lapsuuden, voi toinen lopettaa sen kierteen kun taas toinen jatkaa samalla polulla. Tämäkin on riippuvaista siitä, millaisia yksilöitä olemme. Saman perheen lapset eivät ole samanlaisia, kuten jo sanoinkin. 

Se on siis sattuman varaista, mitä meistä ihmisistä lopulta tulee vai tuleeko mitään. Vaikka kasvattajina teemme virheitä, uskon, että ei koskaan ole myöhäistä muuttaa suuntaa. Ihmisen sisällä voi mennä jokin rikki, mutta en usko, että koskaan on myöhäistä korjata tilannetta. Vaikka se sille tuntuisikin. Niin kauan kuin on elinpäiviä jäljellä, voimme koettaa saada itsellemme parantavia kokemuksia. Menneisyys ei muutu, mutta tulevaan voi vaikuttaa aina.