Isäni opit

"Suomalaiseen kulttuuriin kaiketi kuuluu kammottava syyllisyyden taakka, jota itse kukin kantaa hiljaa kärsien sisällään." 

- Jari Sinkkonen

Tiedän, että isälläni on suuri syyllisyyden taakka harteillaan. Kuten olen sanonut, ei hän ole syntynyt pahaksi. Hän on vain se pieni poika, joka jäi vaille monia asioita ja koki kamalia asioita lapsena. Mutta, hän teki virheen, sen sijaan, että hän olisi korjannut elämäänsä hän päätti rikkoa muiden elämän. 

Sitä on vaikea selittää, yksi parhaimmista muistoistani isästäni oli ne hetken kun hän luki Aku Ankkaa tai Roope Ankkaa minulle. Hän ei osaa lukea kummoisesti, tiesin sen, joten arvostin hänen yrittämistään vieläkin enemmän. Hän myös korjasi autoja, vaikka hän kiroili, minua enimmäkseen nauratti se. Opin autoista todella paljon hänen takiaan. 

Hän on ristiriitainen henkilö elämässäni, samalla kun hän itse satutti minua, tiedän kuitenkin, jos tarvitsen jotain voin soittaa hänelle, ihan sama miten kauan aikaa olisi kulunut. Mutta, oman mielenterveyteni takia, en voi kuunnella niitä humalaisen puheita. 

Hän opetti minut maksamaan laskuni ja elämään säästeliäästi. Hän opetti siivoamaan ja laittamaan ruokaakin, tosin se ruoanlaitto opetus meni vähän perseelleen, sillä se ruoka mitä tein sai siskoni voimaan pahoin. Kyllä, opiskelin kokiksi sen takia, koska olin jumalattoman huono tekemään ruokaa. 

Isäni opetti, että eletään vaikka vittuillakseen, ei pidä koskaan luovuttaa. Nuorempana hän sanoi aina, että viha on voimaa, mutta vanhempana hän sanoi, että oli väärässä. Hän on todella ajatteleva ihminen eikä suinkaan tyhmä. Kuten hänen entinen työnantajansa hieman antoi olettaa. Olin siis samassa työpaikassa hänen kanssaan ja kun harjoittelu oli ohi kirjoitin raportin siitä, siihen meni noin 25 minuuttia. Kun tulin palautteen antoon hän sanoi, vaikea uskoa, että olet sen ja sen lapsi, kun kirjoitat näin hyvin. Vastasin vain, no minä en olekaan hän. Todellisuudessa sellainen ihminen joka on noin ylimielinen, on typerys. 

Hän opetti minulle kaiken mitä tietää tai no melkein kaiken infrapuolesta. Hän oli oikeasti todella hyvä työssään. Olin lapsesta asti mukana ja näin mitä hän teki. Tosin kyllä se minulle huusi töissä ollessa. Mutta, ainakin opin eristämään kaivon. Tosin hänen toive oli, etten tulisi samalle alalle. Erään kerran kun puhuin työkavereiden kanssa asiasta, sanoin, että pojasta polvi paranee, eli siis en ole kuski kun olen insinööri. Työkaveri sanoivat, että niin se parani, koska hän sai tytön. Se oli vain vitsailua.

Totta kai hän katuu sitä, millainen isä oli. Ei hän tätä toivonut. Vaikka puhun niistä vaikeista asioista, en lietso vihaa enkä muutakaan. Yritän vain ymmärtää häntä, sillä silloin minun itseni on helpompaa elää. Ja ehkä joku toinen ei tee samaa virhettä kuin hän, vielä voi muuttaa elämänsä suuntaa. 

Hän aina sanoi, että säästää rahaa ja sijoittaa sen maahan, jotta voi jättää meille lapsille jotain. Minä sanoin, etten tarvitse mitään. Kuten en tarvitsekaan. Minun lapsilleni voi antaa, mutta minä en kaipaa mitään, sillä minulla on jo kaikki mitä haluan. Toisekseen välttelen viimeiseen asti omistamasta mitään. En omista edes meidän koiraa. Jonkin asian omistaminen on vastoin omaa ajatusmaailmaani, se että mikä valta minulla on sanoa jotain omakseni kun ei se koskaan oikeasti ole. Jos joku varastaa minulta niin tarpeeseensa vie, tosin kun en omista mitään niin eipä siitä tarvitse olla huolissaan. Menetin kaiken palossa ja siksi päätin näin, en omista enää yhtään mitään. Kaikkein rakkaimmat asiat eli kuvani ja lasten vauvakirjat paloivat, en saa niitä koskaan takaisin ja se tekee minut vieläkin surulliseksi.

Kerran kun kerroin jossain yksityisessä ryhmässä kokemuksistani, joku olikin nettiin palon jälkeen kirjottanut näin: "taisi isänsä opettaa sille paljon muutakin ja polttamaan taloja sekä olemaan hullu". Eli kokemuksistani väkivallan uhrina tehtiin pilkkaa. Minusta sellainen on sairasta. Isäni ei koskaan opettanut minua lyömään, että tiedoksi vain sille kommentoijalle. Sen sijaan hän painotti aina sitä, ettei lapsille saa huutaa ja toivoi hartaasti että olisin aina erilainen kuin hän. Hän katuu jopa sitä, ettei mennyt terapiaan. Hän sai vasta nyt apua eli liian myöhään. Oli asia miten tahansa, hän teki elämässään vääriä valintoja, jotka maksoivat hänelle sellaisen hinnan, mikä painaa häntä varmasti. Totta kai se tuntuu pahalta itsestäni, ei ole helppoa katkaista välejä kenenkään kanssa. Mutta, niin kauan kuin viina on se tärkein, minä en voi olla osallisena sitä saagaa.