Isä

"Mitä minä isällä, kun itse olen pystyvä". 

- Venäläinen sananlasku

Tiedättekö, silmäni olen perinyt isältäni ja tunteellisuuden. Kiihdyn suuttuessani nollasta sataan, mutta lepyn helposti, enkä mökötä. Äitini mököttää, sen puolen sisareni on perinyt (älä suutu jos luet tätä). Silmäni ovat vihaisena kuin liekeissä ja kun rakastan senkin näkee niistä. Olen yhtä tumma hiuksinen ja ripset ym on häneltä. Täysin mustat ja pitkät luonnostaan, niin etten juuri koskaan tarvitse meikkiä. 

Isäni lapsuus oli myös hankala siitä olenkin hieman kertonut. Siihen kuului päihteet ja väkivalta oleellisesti. Häntä kiusattiin lapsena todella paljon ja oppiminen oli hankalaa lukemisen takia. Lisäksi hoitamaton adhd vaikuttaa paljon elämään ja itsetuntoon. Väkivaltaa perheen sisällä sukupolvien ajan on turha kaunistella, tiedän että pitäisi olla hiljaa, mutta sekö muuttaa sen asian? Jos minut halutaan hiljentää kun nolottaa, niin ehkä kannattaa sinne peiliin katsoa. Ei ole minun syyni, kuinka toiset ovat oman elämänsä eläneet ja niiden valintojen kanssa, joita ovat aikaan valinneet. Asiat eivät muutu vaikenemalla tai salaamalla. Ei me niin hienopieruja olla. Ja mikä arvokkuus, sekö on arvokkuutta, että heikompia saa pätkiä turpaan, mutta sitten kaunistellaan niiden ihmisten tekoja. Suvuissa on salaisuutensa kuten myös tässäkin suvussa omansa.

Isäni syytti aina äitiäni siitä, että en ole hänen lapsensa. Siksi minua olikin helpompaa hakata kuin vierasta sikaa. Mutta, kävipä niin, että jokainen saa sitä mitä tilaa. Elämän ironiaa sylin täydeltä. Minun  äitini sanoi aikaa sitten asiaan näin "kuule kun olisikin joku muu sinun isäsi". Ja toisekseen äitini ei olisi sellaista asiaa voinut salata, ei ollut mitään syytä. Isäni harmiksi olen biologisesti hänen tyttärensä. Oli hän sitä yli 30 vuotta miettinyt. Meistä siskoksista kumpikaan ei puhu isälle.

En koskaan osannut rennosti puhua isäni kanssa, vaikka kuinka yritin. Koetin kaikin tavoin olla lapsi josta hän pitäisi, mutta se oli kyllä täysin turhaa hommaa se. Myös hän on hyvin ristiriitainen henkilö tarinassani. Olisin kovasti halunnut olla hänen tytär. Ei hän tyhmä ole ja hän on todella tunteellinen ihminen. Hän myös opetti minulle monia käytännön asioita ja olin myös hänelle sellainen pelastusrengas jonka varassa kellua. Olen hänen monet känniset tarinat kuunnellut, olen ollut siinä tukena ja hiljaa. Kunnes hän sanoo tarpeeksi jotain ja minä en osaa pitää suutani kiinni. Vaikka tiedän hänen lyövän minua. Jos minua lyödään, minä vain yllyn siitä, joten yleensäkin sen takia vammat on aina pahemmat kun en osaa olla hiljaa ja paikallani. 

Ja totta kai, kyllä minä rakastan kumpaakin vanhempaani, sillä minussa on puolet ja puolet kumpaakin. Lapsissani on myös paljon heitä. 

Haluan aina uskoa, että oikeissa olosuhteissa ja oikealla avulla hänkin olisi pystynyt olemaan maailman parempi isä. Mutta, lopulta me kaikki päätämme millaisia ihmisiä olemme. Syy miksi asiat eivät vanhemmillani lutviutunut oli se, että ensin pitää huomata omat virheensä, ennen kuin niitä voi korjata. Minä olen käynyt niin monta vuotta terapiassa, että pakosti olen huomannut yhtä jos toista. Siksi sukupolvien yli menevän kierteen katkaisu on omalta osaltaan sujunut. 

Mutta, en tarvinnut isääni suojelemaan, minä olen se joka suojelee kaikkia hengellään loppuun asti. Siihen voi luottaa yksi jos toinenkin.