Huoli-ilmoitus

22.04.2024

"Emme kuule lain uhkaavaa ääntä, koska sappemme paisuu ja ja koston hunajakaste mielessämme palaa."

- Aleksis Kivi

Olen kuullut sanonnan joka menee näin: "Kosto on kuin kaksiteräinen miekka, kun kostat, ole valmis kaatumaan myös itse, kaiva siis jo valmiiksi kaksi hautaa, itsellesi ja vihollisellesi." En muista mistä tämän joskus luin, joten olen pahoillani, etten voi laittaa siihen viittausta. 

En ole ensimmäinen enkä viimeinen ihminen, kehen käytetään koston välineenä turhia huoli- ilmoituksia. Eräs nainen teki kerran minusta sosiaalitoimeen ilmoituksen siitä, etten pidä tästä naisesta. Kun sosiaalitoimesta otettiin yhteyttä aloin nauramaan. Kysyin, että olivatko he ihan tosissaan tästä. He sanoivat, että kyllä, sinusta on tehty ilmoitus, ettet pidä tästä naisesta. Sanoin heille, etten pidäkään vaan se tuskin on mikään rikos tai haitta kenellekään. He sanoivat, että kuitenkin heidän on käytävä kaikki ilmoitukset läpi ja on pakko ottaa yhteyttä, vaikka asia olisi tuollainen.

Minä ymmärrän sen, että kun tulee huoli-ilmoitus on siitä ilmoitettava sille, kenestä se on tehty, mutta nyt vähän valoja päälle ihmiset! Ei taida moni ymmärtää sitä, miten tuollaiset turhanpäiväiset ulostulot oman koston vuoksi aiheuttaa yhteiskunnalle resurssipulaa. Sitten nämä lapset ja ihmiset, ketkä tarvitsevat kipeästi apua eivät sitä saa, kun TE tukitte systeemin. Täällä Suomessa on oikeasti niitä ihmisiä ketkä tarvitsevat sitä oikeaa apua. Mutta, he eivät sitä saa, koska teidän takia systeemit tukkeutuu ja valmiiksi vähäiset työntekijät kuormittuvat. Sitten luemme otsikoista, kuinka joku on kuollut. Oliko siis se kosto sen arvoista, että tukitte systeemin, rasitatte valmiiksi rasittuneita työntekijöitä ja joku kuolee sen takia. Ymmärrättekö te yhtään, että yksi sosiaalityöntekijä voi pahimmillaan olla vastuussa 100 ihmisestä? Luku on varmaan nykyisin korkeampi, mutta ymmärrätte varmaan pointin. Sitten kuolee kotiin näitä lapsia ja aikuiset syrjäytyy ketkä tarvitsee apua ja kohta onkin useampi kuollut näiden asioiden takia. Hävetkää edes!

Jos poliisille tekee huvikseen väärän perusteettoman rikosilmoituksen, siitä voi saada itse tuomion. Tiesittekö sitä? Miksi siis nämä henkilöt, jotka tekevät nimettömiä turhia ilmoituksia sosiaalityöhön eivät saa rangaistusta siitä? Nämä ihmiset ovat osa syy sille, miksi joku ei saa tarvitsemaansa apua. Minun mielestäni, pitäisi jokaisen käydä tekemässä ilmoitus omalla nimellä, mutta tarvittaessa se salata siltä henkilöltä kenestä tehdään se ilmoitus jos sen tahtoo ns. nimettömänä tehdä. Sillä tavoin voidaan saattaa turhien ilmoitusten tekijät vastuuseen teoistaan eivätkä he söisi jo vähäisiä resursseja. 

Tiedän montakin sellaista henkilöä, ketkä ovat tehneet perättömiä ilmoituksia muista ja ihan vain kostaakseen. Yleensä kohteena on jonkun ex puoliso. Miten sitten erottaa se kuka tekee turhaan ja kuka ei. Siinä tapauksessa jos tekee huoli-ilmoituksen ja se osoittautuu vain kostoksi, siitä pitää säätää oma rangaistuksensa näille henkilöille. Tämä toki vaatii resursseja siihen, että näitä tutkitaan sitten kunnolla ja se rasittaa myös systeemiä. Joten siksi siitä pitäisi säätää tarpeeksi kova rangaistus ja laittaa nämä henkilöt maksamaan itse niistä kuluista mitä tutkimus aiheuttaa. 

Mielestäni on hyvä, että nimettömänäkin voi huoli-ilmoituksen tehdä, mutta onko sen pakko olla täysin nimetön? Kyllähän sitä voi sen kohteelta salata, mutta ei kuitenkaan viranomaiselta. 

Toki, jos nyt koet samaa, että sinusta tehdään koston tai muun vuoksi turhia ilmoituksia, sen asian voi saattaa poliisille, kun kyse on häirinnästä. Eli, jos sinusta tehdään sellainen, tee siitä häirintää koskeva rikosilmoitus. Poliisi tutkii sen kyllä tai niiden on ainakin pakko se tutkia. Vaikka ilmoitus olisi nimetön, tiesittehän sen, että kaikki mitä teet netissä siitä jää jälki. Henkilöllisyys voidaan aina selvittää ja kaikki muukin mitä kyseiset henkilöt tekevät. Kaikki mitä kirjoitat tänne jää elämään ikuisesti ja se voidaan yhdistää sinuun. Se ei ole temppu eikä mikään. Tälläkin hetkellä on ihmisiä, ketkä voivat etänä mennä koneellesi/puhelimeen ja tehdä kaikkea hassua. Muistakaa sekin, mitään ei voi täysin salata keneltäkään vaikka kuinka olisit muka nimetön.

Miksi siis jotkut käyttävät tätä systeemiä hyväkseen, en todellakaan tiedä. Pitää ihmisen olla jokseenkin avun tarpeessa, jos toisesta sellaista tekee turhaan. Kyllä ne asiat selviää aina eikä sosiaalitoimi ole mikään mörkö. Mutta, eniten minua huolestuttaa ne, ketkä ovat lähellä kuolemaa ja tarvitsevat apua, jota eivät koskaan sitä oikeaa apua saa näiden kostajien takia. Miksi te viette näiltä ihmisiltä sen avun mitä he tarvitsevat? Lopettakaa se systeemin kuormittaminen ja antakaa näiden vähäisten sosiaalityöntekijöiden keskittyä oikeasti niiden ihmisten auttamiseen, ketkä sitä kipeästi kaipaavat. 


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita