Yhteiskunnan loinen

13.04.2024

"Loukkaus häpäisee vain lausujansa." 

- Kungfutse

Minua on usein kutsuttu yhteiskunnan loiseksi. Sinällään mielenkiintoinen ilmaisu ihmisestä, joka on tehnyt töitä 14 vuotiaasta asti, käynyt armeijan, ihmisestä kellä on kokin tutkinto sekä insinöörintutkinto. Lisäksi olen töissä aina vain kun töitä on tarjolla. Olen opiskellut aina vaikka olen raskaana, tehnyt vapaaehtoistyötä vaikka on ollut lapsia ja kasvattanut viimeiset viisi vuotta kolmea alle viisivuotiasta lasta, joista nuorin on kahden vanha. Silti ollut töissä siinä välissä kun niitä vain on tarjottu. 

Päiväni on normaalisiti seuraavanlainen: 

Aamu, aamuhommat, hampaiden pesut ja vaatteet kolmelle pienelle, aamupalaa lapsille, koulukkaille ja pienille. Vähän aikaa lastenohjelmia kun siivoan aamun sotkut ja sitten ulkoilua lounaaseen asti. Samalla kirjoitan tätä blogia joka päivä ja leikin lasten kanssa.

Keskipäivällä on lounasaika, jos teen ruokaa, yleensä lapset tekee sitä kanssani. Tämän jälkeen lapset saavat katsoa vähän ohjelmaa, sillä välin siivoan jo toisen kerran ja laitan pyykkiä. Pyykkikone pyörii joka päivä. 

Lapset on päiväunilla, nukutan heidät siinä vieressä ja kerron tarinoita lapsille. Sen jälkeen kirjoitan kaksi-kolme tekstiä blogiin. 

Iltapäivällä laitan ruoan koko perheelle ja siivotaan jäljet jälleen kerran, sitten menemme ulkoilemaan. 

Illasta on iltapala, hampaiden pesut ja iltapesut. siivotaan jälleen, luututaan toisen kerran lattiat, siihen mennessä tiskikone on myös pyörinyt jo kaksi kertaa. Aikuiset syömme iltapalaa ja katsomme ohjelmaa. Kimmo nukahtaa heti sohvalle.

Kimmon päivä:

Aamuherätys klo.4-5 aikaan, keittiön siivoamista tai pyykin laittoa. Vaatteiden etsiminen pienille valmiiksi.

Töihin lähtö klo.6-7 ja työmatka on vajaa 100 km suuntaansa eli yhteensä vajaa 200 km päivässä työmatkaa.

Töitä hän tekee rakennuspuolella, eli fyysisesti vaativa työ.

Kotiin, jossa iltapäivän hulinoihin osallistuminen lasten kanssa ja illalla samat kotityöt kuin minulle. 

Tähän päälle meille kaikki laskujen maksut, kaupassakäynnit, koulu asiat, lasten kuunteleminen, neuvolat, hammaslääkärit, harrastukset ym ym metatyö.

Mistä kohtaa olemme yhteiskunnan loisia? Kertokaa minulle?

Ai siitä, kun olen lasten kanssa. Meidän lapsilla ei ole esimerkiksi kesälomia koskaan, sillä olemme töissä kaikki kesät, joten kyllä, lapset ovat olleet kanssani nyt keväällä viettämässä kesälomaa. Heillä ei muutoin ole mitään lomia. Tosin, olisin välissä valmis menemään töihin kyllä jos sellaisia olisi. Kirjoitan toki tätä blogia, mutta eihän tämä oikeaa työtä olekaan, eihän? Eikä lasten kasvatuskaan ole oikeaa työtä, mitä olen muiden kommentteja lukenut. En yhtään voi suositella lasten saamista kenellekään, sillä sinä päivänä kun saat lapsia olet yhteiskunnan loinen. Melkoinen titteli viiden lapsen äidille. Toivottavasti lapseni lähtevät asumaan muualle, jottei täällä Suomessa heistäkin tule loisina jos saavat omia lapsia. 

Lasten kanssa kotona oleminen on todellisuudessa rankempaa kuin töissä oleminen. Saat vastata kaikesta yksin, ei ole lounastaukoja eikä kahvitaukoja. Jos lasten kanssa syö, varsinkin noin monen pienen mitä meillä on, ei sitä voi syömiseksi edes kutsua. Siihen päälle se metatyö mitä lasten kanssa oleminen on ja mikä on rankempaa kuin se fyysinen työ. 

Vaatteita kuluu päivässä useita, varsinkin keväällä ulkopuvut on koko aika pesussa kenkien lisäksi. Siihen päälle koulukkaat ja se, kuinka heitäkin pitää vielä hoitaa vaikka ovatkin isoja. Se on sitä henkistä kasvatustyötä enimmäkseen ja opettamista maailmalle. Lisäksi siihen heidän kouluhommat, että pärjäävät koulussa ja saisivat parhaan koulutuksen. Rahaa vanhemmuudesta saa 600€ / kk, joten laskekaa siitä tuntipalkka työlle, mitä teet ilman vapaita 24/7. Ei ole kovin häävi se tuntipalkka. 

Joten, mistä kohtaa olen se loinen ? Kertokaa kun uskallatte minusta noin sanoa. 

Lopputulos, älä tee lapsia ja vähemmän varakkailla ei ole oikeutta hakea oikeusturvaa sillä he ovat loisia, jos saavat oikeusturvaa. Sitä paitsi mistä nämä ihmiset tietävät mitä maksamme ja mistä? Ja ennen kaikkea niitä saa uhkailla ja kyykyttää. Melkoisia nämä Suomen "siniveriset".

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita