Harhainen

"Inspiraatio iskee yleensä työtä tehdessä, ei sitä ennen." 

- Kirjailija Madeleine L'Engle

Olen kirjoittanut niin kauan kuin pystyn muistamaan. Opin lukemaan todella aikaiseen ja kehittelin kaikenlaisia tarinoita. Minulla oli aina joku vihko mihin kirjoitin kaikesta mitä näin ja kaikenlaisia tarinoita. Minun opettajani Kaisa sanoi jo ensimmäisellä luokalla, että minusta on ainesta kirjoittamaan, mikäli opin kirjoittamaan ei peilikuvana. Kirjoitin silloin toisinaan peilikuvana. Minulla oli paljon erilaisia runovihkoja, jotka täyttyivät nopeasti runoista, tein runon jopa lämpöpatterista. 

Säilytin kaikki ne vihot, ajattelin antaa ne joku päivä omille lapsilleni. Minulla on iso laatikollinen niitä. Mutta, kuten kaikki muukin, nekin paloivat. Olin myös säästänyt erilaisia asioita lapsuudestani, esimerkiksi väritin paperin läpi sen ruman ruskean lattian kuvion. Kuvio oli omalla tavallaan huumaava. Väritin myös kaikki markan kolikot, jotta joku päivä voisin niitäkin muistella. Kaikki meni, ei jäänyt mitään jäljelle. Olen sen suhteen ns. vanhanaikainen, että tykkään kirjoittaa käsin vihkoihin. Kynä ja sen tuoksu on ihan omaa luokkaansa. Kirjoitin kaiken jopa käsin koulussa. 

Ennen paloa minulla oli erään kirjan runko, tein sen Kurussa asuessamme. Eräänä yönä minä vain heräsin ja aloin tekemään sitä. Sitä oli monta sivua ja ajattelin kirjoittaa äitiyslomani aikana sen kirjaksi. Aina asiat eivät mene kuten ajattelee. Ja tämä ei ole minun ensimmäinen blogi myöskään. Kirjoitin blogia silloin kun esikoiseni oli vasta vuoden vanha. Joten, mikään tästä ei ole minun ensimmäinen rundi. Olen harjoitellut ja tehnyt töitä sen eteen. Nytkin tämä projekti vie elämästäni paljon aikaa, aikaa jonka mieheni paikkaa lapsillemme. Hän on siinä suhteessa mahtava tyyppi, että mitä koskaan aion tehdä hän tukee minua ja auttaa.

Toki minulla alkaa kaksi muutakin hommaa tässä pian, joten aikaa on vieläkin rajallisemmin. Mutta, onneksi minä tykkään tehdä töitä asioiden eteen. Mikään ei tule ilmaiseksi. 

Kirjani on enimmäkseen rikostarina, mutta myöskin kertoo paljon mielen kummallisuksista. Osa siitä perustuu omiin kokemuksiin, sillä mielenterveysasioita ymmärtää paremmin kun kokee niitä itse. Osa on sellaisia asioita, jotka tapahtui oikeasti. Olen lukenut sitä esikoiselleni, hän on myös kirjallisuuden suurkuluttaja ja todella lahjakas sanallisesti kuten minä ja äitinikin. 

Tämä projekti on tavallaan odottanut sitä päivää, kun aloitan kirjoittamisen. Toki, hetkessä se ei ole valmis ja minun pitää muistaa pysyä tavallaan alkuperäisessä ideassa. Minun vaikeuteni on se, että saan ideoita niin paljon, että se tukkii koko systeemin. Siksi ryhmätöissä oli mukava kun hyvä ystäväni aina toppuutteli. Hän oli se ns. järjen ääni siinä, ettei se ajatus lähde liikaa rönsyämään. ongelmana on juurikin tämä, kun oma pää on mitä on. Nyt järjen äänenä toimii mieheni ja äitini, he ovat minua rauhallisempia. 

Kuinka sitten sovitan elämäni tähän kaikkeen, tukea saamalla kaikki on aina mahdollista. Olisin typerä ajatellessani, että voisin tehdä kaiken yksin. Vain typerys luulee näin. Kuinka aion markkinoida, sen jätän muille, sillä minulla itselläni ei siihen riitä aika. Aika on rajallista ja jos kaiken koettaa tehdä yksin on se merkki siitä, ettei se tule onnistumaan. Entä lapset, jäävätkö he nyt paitsioon, uskokaa pois eivät jää. Kirjoitan vain niinä hetkinä kun lapseni nukkuvat tai voivat olla isänsä kanssa. Vaikka kirjottaisin kun lapset ovat paikalla, he tulevat syliini kirjoittamaan. En jätä velvollisuuksiani myöskään hoitamatta. Kaikkein tärkeimmät on omat lapset. Monet menestyjät kertovat usein, että he joutuivat maksamaan kalliin hinnan siitä, että menestyivät. Että usein jäänyt perhe toiselle sijalle. Minä en usko siihen, tosin en kyllä ole menestynyt ihminenkään, sillä on vielä asioita, joita en ole saavuttanut joita tahdon saavuttaa. Mutta, voin silti tehdä asioita joita rakastan, vaikken menestyisi koskaan. Tämä on sitä mitä rakastan tehdä, mutta rakastan lapsiani enemmän, joten he eivät koskaan voi olla toisella sijalla. 

Minä uskon siihen, että ihminen menestyy joka kerta kun se tekee sitä mitä rakastaa, menestys ei ole hienoja autoja eikä rahaa sekä taloja. Menestys mitataan siten, että kun kuolet, oletko elänyt sellaisen elämän kuin tahdoit. Olitko onnellinen, se on suurin menestys elämässä. Meitä ihmisiä on niin paljon, maailmassa, ettei kukaan voi olla se kenet kaikki tuntevat. Se ei ole myöskään menestyksen mittari. Suurin osa julkkiksista voi tulla vaikka ovelleni suoraan enkä tunnista moniakaan. todennäköisesti siksi, että ensinnäkin en seuraa juurikaan ketään ja en vain tunnista ulkonäöltä. Olen sen verran pöhelö, nimeltä voisin tunnistaa, sillä luen toki uutisia. Mutta, usein kaikki ihmiset näyttää niin samanlaisilta, etten olisi varma siitä kuka on kuka. Se on mielestäni Suomessa se hyvä puoli, vaikka tämä on pieni maa voit kävellä täällä tuntemattomana. 

Olen itse ollut usein myös lehdessä/uutisissa, muistakin syistä kuin pelkästään tulipalon takia. Ei ole minun lemppari asia, vaikka joku voisi näin ajatella. Tai kuten moni minusta puhui silloin siihen sävyyn. Jostain syystä vain ajaudun sellaisiin tilanteisiin, ilman että edes yritän, sinällään hassua. Siksi en yleensä kerro muille missä kohdin olen ollut missäkin uutisessa, paitsi nyt kun sillä ei voi enää retostella ja ihmiset eivät voi pilata lapseni kanssa koettua muistoa. jos sen teette, teillä ei ole sydäntä lainkaan. 

En itse niitä lue enkä katso mitkä ovat itseäni tai meitä koskeneet. Armeijajutussa tosin otin sen talteen omalle tyttärelleni, joka muuten katosi uudelleen. Hän oli siinä myös mukana, suloinen pieni pallero. Jospa vielä joskus sen löydän, voin sen antaa lapselleni. Ei minua itseäni se niin kiinnosta, mutta lapseni on sen tarinan sankari. Kuten myös ystävätoiminnasta tehty juttu, lapseni oli siinäkin, sillä hän oli se joka sitä suurinta iloa toi ystävälleni. Tulipalon suhteen kaikki meni aivan mahdottomaksi, mutta siihen ei voi vaikuttaa. 

Minua kiehtoo eniten se, että jokainen sana mitä koskaan me kirjotamme nettiin on siellä ikuisesti. Joten, kun jokainen meistä kuolee, jäät silti elämään sinne ikuisesti. Kaiken kirjoitusten ja kuvien perusteella sinut voidaan tekniikan avulla "herättää" henkiin. Toisaalta se on pelottavaa, mutta jokin meitä ihmisiä siinä pakosti kiehtoo. Toivottavasti elän siihen asti, että saan nähdä mitä vielä tulevaisuus tuo tullessaan.