Hali lapsi

05.04.2024

"Elämän suurin onnettomuus ei ole kuolema vaan rakkauden kuolema."

- William Somerset Maugham

Mummoni oli aikoinaan töissä Tarinan mielisairaalassa ja sen jälkeen teki lopun urastaan ennen eläkettä Niuvan mielisairaalassa. Ennen kuolemaansa hän kertoi sieltäkin tarinoita (tiedän että vaitiolovelvollisuus, mutta kuollut ihminen ei voi vastata tähän aiheeseen). Hän kertoi ihmisistä, ketkä näkivät saatanoita, huusivat tunti tolkulla huoneissa ja kun näkivät hoitajan nämä ihmiset olivat varmoja siitä, että se on saatana joka pitää eliminoida. Kaikki eivät tietenkään ole sellaisia, mutta siellä oli ihmisiä, ketkä olivat kadottaneet todellisuuden tajunsa. 

Mummoni kertoi usein siis kaikenlaisista tutkimuksista mitä luki, mieleeni jäi helikobakteeri ja hali lapset. Hali lapsilla hän tarkoitti varsinkin sellaisia miehiä, ketkä eivät olleet lapsuudessaan saaneet tarpeeksi vanhemmiltaan läheisyyttä tai oppineet tunteiden käsittelyä. Näille miehille kehittyi sisäistä aggressiota, joka voisi purkaantua arvaamattomasti, lisäksi nämä miehet etsivät äidin korviketta tulevista kumppaneista. Liika hellyyden kaipuu ja menetyksen pelko aiheutti mustasukkaisuutta sekä tunnekylmyyttä. Hän sanoi kerran, että se poika kenen kanssa seurustelin oli juuri sellainen. Hyvin hän osasi asian nähdä, sillä se osoittautui lopulta oikeaksi. Isäni on myös tuon suhteen taitava, kun olin noin 18 vuotias ajoimme ex mieheni ja isäni kanssa tapaamaan mummoani Lappeenrantaan, isäni sanoi minulle silloin, että varo, tuo mies on hermoheikko ja väkivaltainen, sen näkee sen tavasta ajaa ja tuosta mitä näyttää päällepäin. Isäni luki häntä kuin avointa kirjaa. Ajotapana hänellä oli ns. kaasuttaa ja höllätä eli tavallaan nykivä ajotapa. Isäni oli oikeassa kaiken suhteen, minä vain en koskaan kuunnellut ketään. Vaikka näin minä ne samat asiat itse myös, halusin vain niin kovasti oman perheen, rauhaa ja hiljaisuutta. Mutta, pahensinkin tilannettani kun hakeuduin aina vaan uudelleen sellaisten ihmisten tykö, ketkä satuttivat minua.

Kun ihmisen mieli järkkyy, on siihen usein jokin syy, se voi olla ympäristö tai perinnöllistä. Se, että saatko apua ajoissa on vuosi vuodelta vaikeampaa, sitten asiat kärjistyvät ja tapahtuu se pahin. Joku kuolee.. Moni meistä kärsii avun puutteen takia. Vaikka eduskunnassa sanotaan, ettei tätä rahalla korjata, niin olen erimieltä. Mietin monesti, että minut on pelastanut juurikin se mielenterveys apu mitä olen saanut melko varhaisessa vaiheessa. Purra voisi alentaa palkkaansa meidän pääministerin kanssa ja kansanedustajien, sitten antaa se vaikka mielenterveystyöhön, mitähän kaikkea me sillä saataisiin? Eikö kansanedustajan ja ministerien työ olekaan  kutsumusammatti, eikö muka siihen riitä palkaksi 2000-3000 € plus TES lisät ja kaikki edut? Miksi hoitajista sanotaan noin ja kansan EDUSTAJISTA ei? Jokainen sinne pääsee, kuka sinne valitaan, ei tarvitse olla edes koulutusta tai pääsykoetta. Eikä tarvitse mitään älyllistä edes pyöriä päässä, ihmisiä keiden äo voi olla 40 luokkaa voi siellä istua, kunhan saa vain tarpeeksi ääniä. Toisin kuin hoitajilla, sinne on pääsykokeet ja pitää olla lupia ym. ja silti palkka on pienempi, koska se on kutsumusammatti? Minun mielestä jos edustat kansaa, se on kutsumusammatti ja se pitäisi tehdä kansan tähden. Kyllä työ on varmasti raskasta, mutta niin on moni muukin työ. Tarpeeksi kun saat massia niin tulee vauhtisokeus. On totta, me ei tiedetä mitä siellä tapahtuu, mutta tuo tapa millä asia tehdään, nostetaan omia palkkoja kun samaan aikaan tehdään muita leikkauksia, ei kuulosta järkevältä. Ja sanotaan kouluampumiseen, ettei sitä rahalla korjata. 

Tällä hetkellä kärsitään resurssipulasta, niin poliisit kuin terveydenhuolta, sitäkö ei korjata rahalla? Millä sitten? Onkohan arvon kansanedustajat, ministerit ja pääministeri koskaan käyneet katsomassa mitä osastoilla tapahtuu? Minä olen, monellakin erilaisella ja voin kertoa, muuta en voi tehdä kuin rukoilla, että nämä urheat työntekijät menevät vielä jatkossakin töihin. Gastrolla ollessani minun teki mieli halata yhtä hoitajaa, joka  oli ihan loppu. Hän  hoiti meitä kaikkia hyvin, mutta henkilöstön puute oli murskaavaa. Törmäsin häneen hississä ja näin, että siinä oli ihminen kuka pidätteli itkua vain sen takia kun oli väsynyt. Annoin palautetta, totta kai, sanoin että pitäkää huoli teidän työntekijöistä paremmin, sillä he tekivät kaikkensa vaikealla osastolla. Kerran soitin päivystykseen, jossa hoitaja pyysi antamaan palautetta nykyjärjestelmästä ja hän avautui siitä miten huono SOTE on. Sama virsi työvoimatoimistossa, olen monet kerrat työntekijän kanssa jutellut siitä, miten toimimaton työllisyystoiminta on, ettei kukaan heitä edes kuuntele. Joten iso kiitos kaikille hoitajille ja ihmisten kanssa töitä tekeville, ihan jokaiselle. 

Kuten kerroin, mummoni teki pitkän uran mielenterveyspuolella hoitajana, hän ohjasi esimerkiksi käsitöiden tekoa potilaille ja oli pitkään saman lääkärin assistentti. Hän siirtyi tämän lääkärin mukana Tarinanharjulta Niuvaan. Ne eivät ole helppoja töitä tai paikkoja työskennellä. Vaikka rakastan mummoani paljon ja rauha hänen sielulleen, hän oli lopulta melkoisen sekaisin. Kun tarpeeksi kauan työskentelee siinä ympäristössä ja sitä tekee sydämellään, niin se voi joillain jäädä sieluun kiinni. Se mitä näet tulee vuosienkin jälkeen uniin. Mummoni oli käynyt aikoinaan emäntäkoulun, joten hän olisi voinut tehdä muutakin työtä. Silti hän teki sitä työtä loppuun asti. Se aiheutti hänelle ongelmia ja hän suosi piilopulloja sankkojen alla. Ymmärtänette varmaan mitä tarkoitan. 

Milloin asioihin saadaan kohtuus ja ne ketkä valittiin edustamaan meitä kansaa tekisi sen myös, jos omat taidot ei riitä, niin aina voi palkata niitä, keillä laskutaidot on hallussa. Lopulta, Suomi on kuin firma ja firman pyörittämiseen tarvitaan tiettyjä asioita, jotta tulee tulosta. Kukaan ei halua olla sellaisessa firmassa töissä, missä työntekijöistä ei pidetä huolta ja palkita omasta panoksestaan. Sivistysvaltion eräs perusta on se, miten täällä autetaan heikoimpia ja se, miten oikeusjärjestelmä toimii.




Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita