Hahmottamishäiriö

"Mistä hahmotushäiriöt johtuvat?

Hahmotushäiriöiden taustalla ovat poikkeamat aivojen rakenteissa ja sitä kautta aivojen toiminnassa. Syynä voivat olla raskauden tai synnytyksen aikaiset komplikaatiot, perintötekijät, kromosomipoikkeamat tai aikuisena aiheutuneet aivovauriot.

Hahmottamiseen osallistuvat hyvin monet aivoalueet, joilla jokaisella on omia erityistehtäviä hahmottamisessa. Keskeisimpinä aivoalueina hahmottamisessa pidetään aivojen päälakilohkon alueita, joita myös assosiaatioalueiksi kutsutaan. Näin siksi, että nämä alueet eivät käsittele suoraan mitään aistitietoa, vaan sijaitsevat näkö-, kuulo- ja tuntoaistialueiden risteyksessä."

- hahku.fi

Vaikka moni ei varmaan usko tätä, minulle itselleni tuli tämä yllätyksenä. Että onkin hahmotushäiriö, mutta se tavallaan selittää moniakin asioita, joiden kanssa olen kamppaillut. Sinällään hauska, että olen koko elämäni elänyt tietämättä diagnooseistani. Mietin myös, miksi olen pärjännyt elämässä ilman tukitoimia. Mikä oli se syy, että jatkoin aina eteenpäin. Lapsiakaan minulla ei aina ole ollut. Joten miksi, miksi jatkoin? Johtuiko se siitä, etten tiennyt niistä ja minut laitettiin selviytymään vai johtuiko se siitä, että olen vain niin itsepäinen, kenties rinnallani on ollut aina jokin suojelemassa. En tiedä. Muut ovat huomanneet viitteitä näihin jo neuvolassa. Paitsi tähän hahmotushäiriöön. 

Minun ns. työmuistini ei ole kovin hyvä, eli lyhytaikainen muisti. Ja sitten kaikki sanoo, että valehtelen tulipalosta. Mutta, kun minä en ,muista. Mikä siinä on niin vaikea käsittää? Ja jos muistan, muistan asioita pitkältä ajalta sana tarkasti, mutten voi muistaa sitä, miten vaikka mistä katkaisimesta menee mikäkin valo päälle. Vaikka olisin käyttänyt sitä vuosia. Enkä muista mihin laitoin avaimeni taikka jos pitää muistaa mihin laitoin puhelimeni. Minulla on siihen toki omat keinoni miten selviydyn, kirjoitan joko kaiken ylös taikka kuvaan, toinen on se, että laitan kaikki asiat joka kerta samalle paikalle. 

Kuten yllä lukee, mitkä asiat vaikuttavat hahmotushäiriön syntyyn, en syntynyt siten. Lapsena 2002 tehdyissä kokeissa pärjäsin paremmin, mutta aikuisena en enää niin hyvin. Tosin en tiedä kuinka pärjäisin nyt kun on ollut parempi elämän vaihe ja voiko sitä oppia ns. paikkaamaan. Koska, en koe muutoin ongelmia kuin paikasta a paikkaan b pääsemiseen tai jos pitäisi käsin kasata jokin asia. Osaan lukea kuvia ja piirtää, joten sen suhteen ei ole ongelmaa, mutta vaikeutta on hahmottaa vaikka tolppien pystytys. Osaan kertoa muille miten se tehdään, en vain ole itse siinä kauhean hyvä. Eli konekuskia / rakentajaa minusta tuskin tulee tai ei ainakaan kauhean hyvää sellaista. Joten, pysyn mieluummin tässä työssä mitä teen, sillä siinä olen hyvä.

Pohdin paljon eilen sitä, kuinka olen sitten tällainen ja se iski kovaa, kuten on kerrottu, se johtuu mm. päävammoista ja vaikeista raskauksista / synnytyksistä. Minulla on ollut kumpiakin, joten se on pahentanut entisestään vaikeuttani hahmottaa. Lisäksi tutkimusten mukaan heikkoitsetunto ja lapsena itsetunnon lyttääminen on vaikuttanut oleellisesti siihen, miten suoritan tehtäviä. Tosin tänä päivänä olen eri ihminen kuin silloin 2002 tai 2017. 

Silti, se tuntuu pahalta. Minä en valinnut tätä, miksi siis muiden piti tehdä näin minulle, miksi en vain saanut olla onnellinen. Minä olen aina ollut oikeasti kiltti muille, enkä koskaan ole muille tahtonut pahaa. En edes sittenkään kun joku niin ajattelisi pahantekijöistä. Vielä enemmän minua rassaa se, ettei poliisi, tuomari tai syyttäjä taikka kaikki ihmiset tajua sitä, että kun minä vain en muista. Eikä sitä, että en hahmota kaikkea tai näe maailmaa samoin. Poliisi käytti sitä asiaa hyväkseen ja se on epäreilua. Joskus jotkin kysymykset aiheuttavat minulle päänvaivaa vain sen takia kun en hahmota niitä. Siitäkin on maininta lääkärin lausunnossa. Joten, kysymys kuuluu, miten minun olisi siinä tilanteessa pitänyt pärjätä, miten sinä olisit pärjännyt jos olisit samoilla diagnooseilla kuin minä? Ihmiset on julmia eivätkä edes tahdo ymmärtää. 

Sitten olen huolissani siitä, saanko koskaan töitä, sillä olen tällainen. Jäänkö ikuisiksi ajoiksi kotiin ja opiskelinko turhaan? Jo katsoisin itsestäni vain sen mitä lääkäri kirjottaisi, mieleeni tulisi ihan toisenlainen ihminen kuin se mikä on CV:ssä. En voisi edes kuvitella, että se olisi sama ihminen, niin ennakkoluuloinen olen itsekin. 

Ja muistan aina sen miten Savoniassa tämän asian kanssa eräs matematiikan opettaja minua pilkkasi. Minun kaltaiseni eivät kuulu korkeakouluun. Sitten oli naismatematiikan opettaja, joka näki asian erilailla ja opin hetkessä kaiken. Kiitos hänelle. Sitten taas kaikuu Savonian esimiehen puheet minusta korvissani, miten edes kehtaat? Miten kehtaat sanoa sen, mitä sanot minusta? Olet säälittävä mies. Toivottavasti minun kiusaaminen saa olosi entistä miehekkäämmäksi. 

Minulla on vaihtoehtona joko jäädä tuleen makaamaan ja säälimään itseäni, tai sitten menen kohti unelmiani ja teen niin hyvän suorituksen kuin vain voin tässä elämässä. Olemalla paras äiti lapsilleni, olemalla paras mahdollinen työntekijä työnantajalleni ja olemalla paras vaimo miehelleni sekä olla ystävilleni se tyyppi, johon voi luottaa aina.