Favoritism

"Jokainen kuoriainen on gaselli äitinsä silmissä."

— Maurilainen sananlasku

Favoritism on suomeksi suosimista. Esimerkiksi perheessä tietyn lapsen suosimista taikka työpaikalla / koulussa jonkin tietyn henkilön suosimista. Aiheena tämä on kiinnostanut minua paljon, sillä itselläni on viisi lasta. Kuinka voin aina antaa huomioni kaikille ja tehdä heidän olostaan sellaisen, että en suosi ketään. Minulla on siihen oma kikka, se on sellainen, että nuorempien lasten kanssa teen päivällä juttuja ja leikin. Kun laitan nukkumaan heidät, laitan heidät kolme vierekkäin, menen itse keskelle heidän jalkopäätä ja pidän kahdella kädellä reunimmaisia lapsia kädestä. Keskimmäisenä lapsista on nuorin jonka nukutan ensin. Siten voin pitää lopulta kahden vanhimman kädestä kiinni samaan aikaan. Vanhimpien lasten kanssa juttelen vaikka saunassa tai kun pääsevät koulusta, kysyn joka päivä miten päivä meni, miten kavereiden kanssa sujuu. Teen ruokaa usein lasten kanssa, tosin, teen nytkin, mutta hetkeen en ole kuvannut. Olemme olleet niin paljon ulkona ja olen kirjoittanut, joten en jaksa enempää kuin tämä olla laitteilla. 

Totta kai teini sanoo minulle joskus, että toinen tytöistämme on lempparini, mutta sanon aina, että minulle ei ole sellaisia. On vain lapsia, joiden kanssa minulla on erilainen vääntö asioista. Esikoisen kanssa ollaan kumpikin syttyjä, toisiksi nuorin mököttää, se vasta onkin ärsyttävää. Pojat on kaikki samaa, ei heillä ole muodostunut erilaisuuden tunnetta. Muistutan myös vanhinta lastani siitä, että hän oli minun ainoa lapseni viisi vuotta, että hän on saanut taatusti kaikkein eniten minun huomioitani. Muistutan häntä myös siitä, että mitä  vanhemmaksi he tulevat, heidän vastuut ja oikeudet muuttuvat. Kerran sanoin, että toki voin tehdä samoin hänen kanssaan kuin pienten, mikäli hän ymmärtää sen, että myös oikeudet nuoremmilla on täysin erilaiset. Joten, esikoinen ymmärtää kyllä, se on teini angstia ja pelkoa kasvamisesta. Sanoin hänelle, että saa olla vielä minun pieni tyttö, mutta kasvamista ei kannata pelätä, olen siinä mukana. Eli, en voi kohdella neljätoistavuotiasta samalla tavoin kuin kaksivuotiasta. Jokaiselle on ikätasoiset hommat ja oikeudet. Totta kai mitä vanhemmaksi lapsi tulee sitä enemmän on vastuuta, kun on vastuuta on myös ns. oikeuksia.

Se on jännä miten sisarukset voivat nähdä erilailla asiat. Minä ajattelin lapsena aina, että siskoni on paljon tärkeämpi ja parempi lapsi kuin minä. Kun taas siskoni ajatteli asian toisin päin. Tosin, minulla on adhd, joten sellainen lapsi kokee paljon negatiivista, koska vanhemmat ei ymmärrä miksi lapsi on sellainen kuin se on. Olen työllistänyt vanhempiani paljon enemmän, koska olin vilkas. Sisareni puolestaan on ollut aina sellainen rauhallinen. Joten rauhallisen kanssa on ns. helpompaa. Jos katsotaan faktoja, kyllä sain enemmän selkääni ja isäni oli erilainen siskolleni. Sain selkääni juuri adhd takia, sillä se katsottiin usein kurittomuudeksi. Ja vaikka minua olisi kuinka hakattu, en ollut tarpeeksi kiltti siltikään. Äidilläni oli myös enemmän samoja kiinnostuksen kohteita siskoni kanssa kuin minulla on, kuten hevoset. Minä en niin paljoa ole kiinnostunut hevosista. Mutta, sitä vastoin sisareni kokee usein, ettei hänestä olla yhtä ylpeitä ja ettei hän voi opiskella kuten minä olen opiskellut. Hän voi opiskella kyllä, vaikka olisi vaikeaa, mutta hän niin älykäs, joten hän selviäisi siitä kyllä. Eli, vaikka elimme samaa lapsuutta, näemme asiat todella erilailla. Kokemukset on kuitenkin samanlaiset hyvin pitkälti. Onneksi meillä oli toisemme, muuten luulen, että emme olisi selvinneet. 

Sellaiset hetket, kun toinen kokee, että jotakuta suositaan, johtaa siihen, että se kuka jää toisen varjoon alkaa nauttimaan siitä, että se ns. suositumpi lapsi epäonnistuu. Eli luodaan kuilua sisarusten välille. Siitä tiedän, ettei omilla lapsilla ole sellaista, sillä kävi miten kävi nämä sisarukset pitää toistensa puolia ja jos toinen epäonnistuu kaikki lohduttaa. Favoritism siis luo toiselle sellaisen mentaliteetin, että kadehtii ja toivoo toisen epäonnistumista. Ja se jatkuu aikuisena. Ne ihmiset, ketkä tuntevat kateutta aikuisena toisia kohtaan, ovat voineet kokea juurikin favoritismia. Se on siis negatiivinen käyttäytymismalli, joka mm. epävarmuuteen itsestään. Katkeruus kun täyttää sydämen se on varma tie tappioon. Jos toinen onnistuu jossain, se ei ole sinulta pois.

Mieheni sisar on todella hyvä esimerkki siitä, miten eriarvoisuus vaikuttaa perhedynamiikassa. Hän kertoi usein intoa täynnä siitä, kuinka hänen veljeään hakattiin brutaalisti ensimmäiset kahdeksan vuotta. Mutta, kun heidän äitinsä menetti jotain tärkeää hän paikkasi sen tällä veljellä. Joten sisar koki, että veli sai tehdä mitä vaan ja äiti vain antoi anteeksi ja hyysäsi. Hän usein väitti, että heillä sisarukset pitää toistensa puolia, mutta silti kampanjoi veljeään vastaan ja laittoi muut hyökkäämään hänen kimppuunsa sellaisella hetkellä kun apua olisi tarvittu. Kuten silloin kun me menimme naimisiin kaikki sisarukset laittoivat, että helvetin paljon onnea vain teille. Sinällään hassua, kun en edes ollut nähnyt näitä sisaruksia kuin kahdesti ennen naimisiin menoa. Sen näkee hänen silmistään, kuinka hän saa nautintoa tuhotessaan muita. Esimerkiksi manipuloimalla lapsiaan. Se on aivan järkyttävää kun hän laittaa lapsensa valehtelemaan vain kostaakseen muille. Joten, vanhemman eriarvoisen aseman takia, lapsesta voi tulla hieman katkera aikuinen. Ei osaa iloita muiden onnistumisesta. Minua vihattiin jo sen takia kun olen opiskellut niin paljon, mutta mikäs heitä esti menemästä kouluun? Olemme Suomessa ja koulutus ei täällä maksa yhtä paljon kuin vaikka Amerikassa.

Minä osaan iloita muiden onnistumisesta, joten en usko, että olisimme koskaan olleet eriarvoisia vanhemmillemme. Vaikka joskus se sille saattoi tuntua, mutta kun kasvoin aikuiseksi näin asian erilailla. Mustasukkaisuus lasten välillä on normaalia, mutta se ei ole enää normaalia kun sisarukset sabotoivat toisiaan. Meidän sisarusparvella sitä ei ole. En jätä perintöä omille lapsilleni, sillä en halua heidän koskaan yhtään syytä kääntyä toisiaan vastaan. Olen nähnyt monesti sen kuinka perinnöstä taistellaan. Minusta on kumma, että miksi ihmisen tarvitsee perintöä saada, eikö hän osaa itse omaa omaisuutteen tehdä vaan pitää toisen rahoilla elellä. Siksi sanonkin heille usein, että kun minä kuolen, teillä on silloin toisenne ja muistot meistä sekä ristiäispuku. Se on teidän perintönne, rakkaus.