Ex
"Aika saattaa haavan unohduksen rupeen ja nahkaan."
- Aleksis Kivi
Tiedättekö sen tunteen, kun omaan lapseen sattuu ja et voi tehdä asialle mitään? Vanhemmuudessa se on kaikkein vaikeinta. Kun lapseen sattuu tahtoisin vain ottaa sen kivun itseeni.
Huomasin tässä erään asian, minulla ja äidilläni on ollut nuorena yhtä huono miesmaku. Kun äitini oli vielä isäni kanssa, 100 km tuntivauhdista hän veti käsijarrun suutuspäissään ylös kun äitini ajoi autoa. Ellen ihan väärin muista äitini odotti silloin minua. Tietenkin auto kierähti ympäri. Minun tyttäreni isä puolestaan suihkutti startteria naamaani kun ajoin autolla 80 km / h. Näköhän siinä sumeni, lapset olivat silloin pieniä ja kyydissä. syy oli se, kun en antanut juoda autossa viinaa. Olimme tulossa ostamasta toisen tyttäreni yksivuotis- lahjaa Matkuksesta.
Eli, huono miesmaku, jonka seurauksena lapset sai kärsiä. Tänään kaikki asiat tulivat entisestään mieleen, sillä kyseinen "vuoden isä" kidutti henkisesti taas tyttöäni. Tyttäreni ovat pitkään jo tahtoneet saman sukunimen kanssani, heillä ei juuri koskaan ole ollut suhdetta isäänsä ja se ei todellakaan ole johtunut minusta. Olemme koettaneet niin sosiaalitoimen kuin muidenkin toimijoiden kanssa saada häntä ottamaan isyydestä vastuuta. Se on hyvinkin turhaa ollut koko tämän ajan. Viimein kaksi vuotta sitten hän vain hylkäsi lapset kokonaan, kertomatta mitään syytä. Vanhimmalla tytöllä on tullut muistikuvia jo jonkin aikaa isänsä kaltoinkohtelusta, paljon olen kuullut uusiakin asioita, joita salasi minultakin.
Tänään jälleen kerran hän näytti todellisen luontonsa, olimme hakemassa sukunimenvaihdosta lapsille heidän pyynnöstään, mutta yllättäen hän ei vastannut mitään. Maksoin kaikki maksutkin jo etukäteen. Prosessi tyssäsi siihen. Vanhin lapseni on siis jo 14 vuotias ja on pitkään jo pyytänyt isäänsä tekemään vaihdoksen. Viimein puolen vuoden jälkeen hän vastaa, ei.
Se vaikutti lapseni niin paljon, että minulla meni monta tuntia rauhoitella häntä ja lohduttaa. Hän vihaa isäänsä niin paljon. Koetin lohduttaa sen miten pystyin. Tyttäreni loputtomat kysymykset siitä, miksi valitsin hänen isänsä ja miksi en lähtenyt aiemmin. Se ei ole koskaan niin yksinkertainen asia eikä siihen ole helppoa vastausta. Mutta, tyttäreni muistaa valitettavasti kuinka isänsä jätti minut kuolemaan ja ne kerrat kun minua on kuristettu, hakattu päätä lattiaan sekä huudettu miksi et vaan jo kuole. Tyttäreni näki kaiken sen.
Sain myös vahvistuksen siihen, että hän on kaltoinkohdellut myös lastani, mutta lapseni ei uskaltanut kertoa kuin vasta nyt. On mennyt kaksi vuotta kun hän viimein kertoo asioista edes vähän. Hän sanoi, että ei haittaa vaikka häntä satutettiin. Tuo on niin sairasta. Se tekee kannastani vieläkin selvempää, sellaisen ihmisen kannattaa pysyä kaukana lapsista. Kimmo on hoitanut tyttöjä seitsemän vuotta kuin omiaan. Sanoin tyttärelleni, että mieti sinut on valittu, isäsi on isäsi vain koska on samat geenit. Mutta, Kimmo on aina ollut tukenasi ja läsnä ihan omasta tahdostaan. Aina ei Kimmollakaan asiat onnistu, mutta paha ihminen se ei ole ja välittää aidosti.
Onneksi vanhimat lapseni eivät kärsineet tilanteesta kauaa ja saivat elää meidän kanssa jo pitkään ilman epämääräistä manipulointia ja sekoilua. Ainoa syy miksi hän pitää yhteishuoltajuudesta kovasti kiinni on se, että hän saa erinäisiä helpotuksia lapsista rahallisesti, vaikkei pidäkään huolta. Hän maksaa minimiä elareissa, sillä halusin vain pitkän sopimuksen, ettei tarvitse olla tekemisissä. Tosin hänen palkkansa on todellisuudessa niin iso, että hänen pitäisi maksaa tuplasti enemmän. En välitä rahasta, kunhan pysyy kaukana minusta. Lasten asioihin hän ei osallistu ollenkaan eikä ole mitään ylimääräistä hommannut lapsille koskaan, ei ole edes vuosiin lahjoja ostanut eikä syntymäpäivilläkään ole onnitellut pariin vuoteen. Joten, melkoinen vuoden isä.
Se vain on kummallista, että tarkoituksella tekee lapsensa elämästä vieläkin vaikeaa. Kai sitä tässäkin pitää käräjille lähteä hakemaan yksinhuoltajuutta, että saa sukunimen vaihtaa. hän tahtoo omat henkkarit uudella nimellä jotta voi hakea pankkikorttia ja sellaista tiliä mitä käyttää. Sitä ennen kaikki on jäässä, kun edes omaa tiliä en voi hänelle hommata itsenäisesti. Todella naurettavaa mennä näin vaikean kautta asiassa, joka on lasten oma tahto. Lapset ovat kuitenkin niin vanhoja, että osaavat ajatella itse. Toteutuuko tuossakaan lapsen etu, no ei.
Minulla on kaikki mahdolliset dokumentit siitäkin, mitä kaikki tukitoimia hänen vanhemmuuden tukemiseksi tehtiin. Lopputulos on kuitenkin tämä. Ainakin olemme turvassa, mutta on vaikeaa katsoa vierestä kun toinen tuntee suunnatonta vihaa ja surua yhtä aikaa, etkä voi tehdä sille mitään.
Lohdullista on kuitenkin se, että kuraattorille lapseni oli kertonut perheestämme kauniisti ja puhunut Kimmosta isänään. Ihan jopa yllätyin siitä, mutta onhan se silti lohduttavaa, että vaikka kuinka hänen maailmassaan myllertää hän kokee elämänsä hyväksi. Onneksi hänellä on myös mitä kultaisin poikaystävä jolla on myös ihan mahtavat vanhemmat. Joten, vaikka maailmassa tapahtuu pelottavia asioita, hänellä on mahtava tukiverkosto.