Empatia

"Ennen kuin ryhdyt arvostelemaan jotakuta, kulje ensin kilometri hänen kengissään. Sitten kun ryhdyt arvostelemaan häntä, oletkin jo kilometrin päässä – ja sinulla on hänen kenkänsä." 

– Frieda Norris

Empatia on lyhyesti selitettynä kyky asettua toisen asemaan, se on ymmärrystä, ystävällisiä tekoja ja erilaisia tunnetaitoja sekä ajattelun taitoa. Se on osittain syntysisäistä, mutta sitä voi opetella. Jokainen meistä syntyy tietynlaisella temperamentilla, mutta sitä kuinka näitä tunnetaitoja opitaan tulee meidän ympäristöstämme. 

En tiedä miten paljon tätä on tutkittu, en ole sen alan expert, mutta mitä seuraan kansaeläjänä huomaan kuinka ihmiset ovat nykyisin hyvin tunnekylmiä. Voit sanoa netissä toiselle, tapa ittes tai haukkua pystyyn. Tai jos tapahtuu jotain, se syytävä sormi ja ihmisten tapa puhua on ihan järkyttävää. Miten ihmeessä meistä on tullut sellaisia, jotka todistavat kamalia väkivallantekoja varsinkin lapsia kohtaan. Siitä mässäillään uutisissa päivästä toiseen ja ihan kuin ihmiset olisivat turtuneet siihen. Minä en itse henkilökohtaisesti voi edes lukea niitä uutisia. 

Kun oli se Joensuun tapaus, minä itkin monta päivää sitä lasta. Samoten nyt, kun oli Vantaan tapaus. Tiedättekö miksi en koskaan voi olla hoitaja, arvostan näitä ihmisiä todella paljon, mutta minä en siihen pysty. En voisi jättää asioita töihin ja miettisin kaiken päivää sitä julmuutta mitä maailma tarjoilee kuin hopealautasella. Minä tunnen kaikki asiat kehossani ja mielessäni. Siksi usein suljen itseni vaikeiden asioiden ulkopuolelle. Tahtoisin auttaa, ei kyse ole siitä, mutta se on kuin musta-aukko joka imee minut itseensä ja lakkaan olemasta.

Tiedättekö, olisin tahtonut joskus olla sijaisperhe ja kyllä, kaikki ajattelee varmasti nyt, että olisin huonoin koskaan siinä. Tai sitä, että miten tämmöinen ihminen muka voisi olla mitään. Mutta, se ei tarkoita sitä ettenkö tahtoisi. Älkää pelätkö, en ole ryhtymässä siihen. Ajattelin vain joskus, että minulla olisi sydämessä tilaa jokaiselle ja se mitä minun mielestäni pitäisi tehdä enemmän on lapsen omien vanhempien ohjaus oikeaan suuntaan ja lapsi-vanhempi yhteyden ylläpito. Lopulta, kaikki nämä on vain ihmisiä, ketkä ovat rikki, he tarvitsevat rakkautta ja ymmärrystä. Ette usko kuinka monesti minun mielestä ihmistä pitäisi vain rutistaa ja sanoa, olet tärkeä, minä välitän sinusta. 

Pahuus ei korjaannut pelkästään hyvyydellä, vaan rakkaudella. Kuinka sellainen ihminen, joka tuntee pahuutta sisällään voisi muuttua jos häntä ei hyväksytä tai rakasteta? Jos ei ojenna auttavaa kättään, miten kukaan saa apua.

En juuri koskaan puhu siitä, mitä hyväntekeväisyys/vapaaehtoistöitä olen tehnyt. Olen tehnyt niitä paljon elämäni aikana. Ajattelin, että vaikka olen yksi ihminen ja ei se juuri mitään muuta, se on tyhjääkin parempi. En puhu niistä usein sen takia, että mielestäni se ei ole oikeaa auttamista jos autat vaan sen takia, että voit kehua auttaneesi. Mutta, aloitin sen jo 14 vuotta sitten, joten luulen voivani kertoa sen. 

Olen toiminut ystävätoiminnassa SPR :llä, olin sotilaskotisisarena vuosia, luovutan säännöllisesti verta (minulla on toisiksi harvinaisin veriryhmä, olen myös hätäverenluovuttajaksi ilmoittautunut) Olen ollut nälkäpäivä keräyksissä, vapaa palokunnassa hetken ja SPR ensiapupäivystäjänä ja ennen kuin paloi talo, olin laittamassa luuytimen luovutusta varten DNA rekisteriin (talo paloi ja se näyteputki sen mukana). Lisäksi olen elinluovuttaja, eli olen tehnyt sen testamentin, että ne käyttökelpoiset elimet tulee luovuttaa niitä tarvitseville.

 Lukuisia kertoja olen pysähtynyt auttamaan maassa makaavaa tai ohjannut humaltuneen kotiinsa. Tämä esimerkki on yksi pahimmista, erään kerran eräs mies makasi kadulla. Hän oli ollut siinä useamman tunnin ja kaikki käveli vain ohi, hänen naapuri tuli sanomaan, että kännissä se on. Soitin välittömästi ambulanssin ja selvisi, että miehellä oli ollut aivoinfarkti eikä kukaan auttanut. Mutta, ihmiset vain kävelivät ohitse. Miksi? Samoten, olin lähdössä baarista kaverini kanssa kävellen, oli liukasta ja edessämme hoippui vanhempi mies. Yhtäkkiä se mies kaatui, toiset eivät edes pysähtyneet jatkoivat vain matkaa, me pysähdyimme ja annoimme ensiapua, sillä mies löi todella pahasti päänsä. Kaverini peitteli myös miehen nahkatakilla, jotta ei palelisi niin paljoa kun odotettiin ambulanssia. Silloinkin toiset ajatteli, juoppo mikä juoppo maatkoon siinnä. Ei mitään empatiaa tai edes ajatusta auttaa toista. Ihan sama mikä juoppo kukakin on, meidän tulisi silti auttaa kun apua tarvitsee. Ihmiset vain kävelee ohitse, miksi ei voi edes soittaa virkavaltaa paikalle? Eikö ne ihmiset ole muka yhtä tärkeitä kuin se joka tuijottaa sinua takaisin peilistä?

Olin tässä jokin aika sitten keskustassa ja siellä oli nuorehko mies joka nuokkui väsyneenä tuulikaapissa, ihmiset vain käveli ohitse ja katsoi nenänvartta pitkin. Menin kysymään häneltä tarvitsetko apua, mies sanoi ei kiitos. Jäin kuitenkin juttelemaan. Hän kertoi, että ihmiset yleensä soittavat poliisit ei muuta, kukaan ei koskaan kysy miten hän voi. Aikani juteltua, taskussani oli 20 euroa, jotka olin nostanut lapsilleni diskoa varten, päätin antaa ne hänelle. Kysyin milloin hän oli viimeksi syönyt, hän vastasi, että kolme päivää sitten. Kysyin, onko jotain paikkaa minne hän voi mennä nukkumaan, hän kertoi, että on vaan sinne on pitkä matka. Rehellisesti hän sanoi, että hänellä on päihdeongelma ja ihmiset vain välttelevät häntä. Pitkään mietin annanko sen rahan, mutta päätin antaa. Ei hän minulta sitä pyytänyt, ajattelin, että annan silti. Pyysin, että hän menisi syömään ja kaverinsa luokse. Hän halaisi pitkään minua. Ja ihmiset tuijottivat minua ja häntä kuin roskaa. Mutta, en välittänyt. 

Ja nyt osa ajattelee, se käytti ne huumeisiin, voi olla tai olla olematta, toivon silti että hän pääsi lämpimään ja sai ruokaa. Ja toiset ajattelee, että minä nostatan itseäni tällä. Ei en tee niin, olisin voinut tehdä sen heti somessa, mutta se ei ollut sen tarkoitus. Minun ei tarvitse nostaa itseäni muiden avulla ylemmäksi. Eikä muita mollaamalla. 

Olen varmaan siksi joutunut monesti hyväksikäytetyksi kun olen liian kiltti, mutta se ei haittaa. Se ei haittaa, sillä ajattelen jokaisen tarvitsevan jotain apua kuitenkin, he eivät vaan kehdanneet kysyä. Olen lukemattomia kertoja maksanut toisen ihmisen takuuvuokrat ym. Tosin, sitten oma lompakko ei kiitä siitä hommasta, mutta se on vain rahaa. Rahaa tulee lisää, ei raha voi olla arvokkaampaa kuin ihmisen elämä.

Ajattelen siten, että kaikelle mitä ympärillämme tapahtuu on syy-seuraus suhde, jokin syy pakottaa ihmiset toimimaan kuten he toimivat. Korostan tätä omille lapsille myös, oma puoli pitää pitää, mutta pyrkiä aina olemaan kaikille ystävällinen. Antamaan myötätuntoa myös heille, ketkä ovat tehneet huonosti. Sitä on varmana vaikea ymmärtää, mutta mieluummin olen tämmöinen typerys kuin ihminen joka kävelee ohi kun toinen tarvitsee apua.