Eksynyt

"Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Hänt' ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy, usein se käytävä liukaskin lie. Oi, pianhan lapsonen langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois, jos käsi ei enkelin kädessä ois. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Hänt' ihana enkeli kotihin vie. Oi, laps' ethän milloinkaan ottaa sä vois, sun kättäsi enkelin kädestä pois, sun kättäsi enkelin kädestä pois."vaan ihana enkeli vierellä käy. On pimeä korpi ja kivinen tie ja usein se käytävä liukaskin lie. Oi, pianhan lapsonen langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois, jos käsi ei enkelin kädessä ois. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Hänt' ihana enkeli kotihin vie. Oi, laps' ethän milloinkaan ottaa sä vois, sun kättäsi enkelin kädestä pois, sun kättäsi enkelin kädestä pois."

-Maan korvessa kulkevi lapsosen tie - Sanat Immi Hellén - sävel P. J. Hannikainen

Ensimmäiseksi, haluan nyt kiittää minuun yhteyttä ottaneeseen menneisyyden ihmiseen. Kiitos sinulle kaikesta. Palaan myöhemmässä vaiheessa sinuun. Olit huolissasi minusta, miten jaksan ja ettei näitä pitäisi ajatella. Kiitos siitä. Mutta, olen ollut terapiassa 14 vuotiaasta asti, eli yhteensä n. 20 vuotta, joten pärjään kyllä. Olen käynyt joskus oikeasti pohjalla, joten suuntahan ei ole kuin ylöspäin. Pärjään kyllä, haluan kirjoittaa siksi, että ehkä tästä olisi jollekin hyötyä. Että osaisitte tunnistaa ne lapset joita voitte auttaa, se että puututte ajoissa, se että kaikesta selviää tai edes se, että kukaan ei oikeasti ole yksin surun kanssa, vaikka sille tuntuisi. Älkää koskaan luovuttako, mikään ei kestä ikuisesti, ei edes kipu tai suru. On aika puhua ääneen asiat, on aika minunkin kohdata itseni, ihminen jota olen vältellyt. Edes minun miehenikään ei tiedä näistä asioista, joten hän joutuu täällä tutustumaan minuun. Kirjoitan myös lapsieni takia, jotta olisin parempi ihminen ja paras roolimalli heille. Kiitos jos luette, kiitos jos teitte naapurin lapsen eteen jotain, joka anelee hiljaisesti apua. Toimikaa ajoissa!

Sillä, minä olin se lapsi, joka ei koulussa aiheuttanut hämminkiä. Olin se lapsi jota kiusattiin, en koskaan sanonut mitään takaisin. Kerran jouduin menemään rehtorin puheille kun kiipeilin sillan kaiteilla. Ja sen kerran kun kieltäydyin 9 luokalla tulemasta kouluun, koska muut kiusasivat minua niin paljon. Se lapsi, kellä on vaikeaa, ei ole aina se häirikkö. On monia erilaisia tapoja, kuinka lapsi näyttää ahdistuksen. Esimerkiksi: 

1. pelleilee, haluaa tehdä ihmiset iloisiksi

2. hiljainen lapsi, se näkymätön 

3. häirikkö, joka tahtoo kääntää itseensä aikuisen vihan, jotta riita loppuisi. 

Tässä vain muutama esimerkki, mutta usein meidän ihmisten tietoisuus on sen suhteen rajoittunutta, ettemme näe metsää puilta. Kuvittelemme tietävämme millainen toinen on tai mitä sen elämä on, vain ulkoisen olemuksen takia. Mutta, uskokaa, te ette tiedä yhtään mitään kenestäkään, ette edes omista lapsistanne.

Tämä kappale soi usein päässäni. Kun olin lapsi, meillä oli sellainen enkelitaulu. Ihan varma en ole, mutta uskoakseni mummoni antoi sen. Vuodet vierivät ja se poissa, mutta löysin samanlaisen jokunen vuosi sitten kirpputorilta. Ostin sen omille lapsilleni, tuomaan samaa rauhaa kuin itsellenikin se toisinaan toi. Tosin, nyt se on tuhkana. 

Ennen kaikkea tämä kyseinen kappale kertoo siskostani. Kun olimme lapsia, mummomme vahti meitä toisinaan. Olin tämän tapahtuessa noin viiden vanha ja sisareni kahden. Äitimme oli kaupoilla ja isämme, noh joku voikin arvata, mutta ei ainakaan meidän kanssa leikkimässä. Meillä oli paljon koiria ja toisinaan ne saattoi lähteä pystymetsään omatoimisesti lenkille. Eli ei luvan kanssa, vaan joskus koirat vaan karkaavat. Olimme ulkona leikkimässä, kun yhtä äkkiä huomasin, että sisareni ei enää olekaan pihassa. Menin kertomaan mummolle, joka kertoi isälle ja melko samaan aikaan äitimme tuli kotiin takaisin. Etsimme häntä joka paikasta, samoten yhtä meidän koiraamme. Kumpaakaan ei näkynyt. Muistan sen hädän, rukoilin, että jumala tuo siskoni takaisin. Se tunne, kun ihminen katoaa on kamalampaa kuin kukaan voi edes aavistaa. On niin avuton olo, sillä et tiedä missä toinen on etkä tiedä mitä tehdä. 

Muistan, kun äitini huusi isälleni ja mummolle, siitä, että sen yhden kerran kun he ovat vastuussa on lapsi ja koira kateissa. En montaa kertaa ole nähnyt isääni peloissaan, tämä oli yksi niistä kerroista. Kuten sanoin, ei hän ole täysin paha ihminen. On monta asiaa mitkä vaikuttivat häneen kasvuiässä.

 Muistan kävelleeni sitä hiekkatietä pitkin edestakaisin, kävin isolla kivellä ja siinä osaa metsää, missä usein leikimme. Ilta alkoi hämärtyä, isäni paineli siihen osaan metsää missä oli suoaluetta, sinne ei ollut lupaa mennä. Enkä olisi edes uskaltanutkaan. Se oli sankkaa tiheikköä ja todella pimeä paikka päivisinkin. Sieltä samasta tiheiköstä se koirakin pelmahti, mutta sisareni oli edelleen kateissa. Tästä en ole täysin varma, käyttikö joku sitä koiraa lopulta myös apuna näyttämään mistä oli tullut, se kohta on melko hämärä itselleni. Äitini muistaa paremmin.

Muistan kuinka kävelin tiellä ja huusin siskoni nimeä, kyyneleet valui väkisin poskelle, hän oli minun ainoa siskoni. Mitä tekisin ilman häntä. Koetin olla edes vähän rohkea, syytin itseäni, miksi en katsonut paremmin. Jos sisareni olisi kuollut, syyttäisin itseni varmasti todella paljon enemmän. Moni ei sitä tiedä, mutta hän oli aina parasystäväni. 

Pian kuulin, kuinka ihmiset alkoivat huutaa, siskoni oli löytynyt. Luojan kiitos! Juoksin pihaan niin nopeasti kuin pääsin ja isäni kantoi siskoani sylissään. Kuinka tämä siis tapahtui? No, sisareni oli todennäköisesti lähtenyt koiran perässä sinne pöpelikköön ja päätynyt suolle asti. Sieltä isäni löysi hänet roikkumasta puunoksalta. Kuin ihmeen kaupalla hän löytyi ajoissa. Se paikka missä asuimme oli pystymetsää keskellä ei mitään. Asutusta oli harvakseltaan ja ihmisiä vielä harvemmassa. 

Joten, tuo laulu on sellainen mikä tuo aina kyyneleitä silmiin. Tiedättekö miksi joka ilta sanon lapsilleni levolle laske luojani, ole aina suojani? Juuri sen takia, että heitä suojeltaisiin. Ja joo, tiedän, moni ei usko jumalaan, enkä tiedä mitä itsekkään ajattelisin, mutta sellaisessa tilanteessa, kun et voi enää mitään muuta tehdä kuin rukoilla, se on asia mitä moni tekee. kuten armeijassa kerrottiin, rintamalla kun mies haavoittui, se huusi joko jumala tai äitiä. 

Sinällään, loppu hyvin, sisareni on elossa ja ihan mahtava tyyppi, vahva kuten minä ja äitini.