Eksyksissä

"On hyvä olla olemassa määränpää, jota kohti kuljemme, mutta loppujen lopuksi vain matkalla on merkitystä."

-Ursula K. Le Guin

Tämä ei ole niinkään syvällinen mietintä olenko eksynyt henkisesti. Tämä on tarina siitä, että totta tosiaan, eksyn aina. 

Eli, olin toisiaan tässä joku aika sitten eri kaupungissa käymässä. Minua ahdistaa mennä uusiin paikkoihin, sillä jos en tiedä etukäteen paikkaa se on todella paha tilanne itselleni. Minun on pakko saada aina tietää joka paikasta minne menen mahdollisimman paljon. Tunnen oloni todella turvattomaksi uusissa ympäristöissä. Osa syy on siinnä, että eksyn todella helposti. Että ihmisille, ketkä vihaatte minua niin viekää johonkin paikkaan mikä on minulle tuntematon ja jätätte sinne. (vitsi)

Mutta, stoori alkaa siitä, että olin kertonut porukalle, että tarvitsen hyvin selvät ohjeet, jotta löydän juna-aseman. He olivat vähän ihmeissään kun sanoin, että eksyn varmasti ja ohjeiden ymmärtäminen sekä niiden yhdistäminen paikkoihin on minulle hankalaa. Siis oikeasti hankalaa. 

Tuli sitten aika lähteä junaan, ihanasti minua käytiin saattamassa mahdollisimman pitkälle ja neuvottiin ohjeet. Seurasin ohjeita ja pääsin perille kyllä, juuri ja juuri ajoissa. Olin helpottunut. Mutta, järkytyksekseni huomasin, että en pääse junan ovista sisälle. Tuli kuulutus, että kyseinen juna mihin koetin päästä olikin myöhässä. Tapasin samalla toisen henkilön, joka kotoisin Savosta. Hän oli menossa samaan junaan. Päätimme odotella siis porukassa sitä, että pääsemme junan kyytiin. Istuimme porukassa rennosti matkaa varten. Mutta, vähän ajan päästä kuului kuulutus, että juna on menossa Helsinkiin. Kauhuksemme tajusimme, että olemme täysin väärässä junassa. Jäimme heti pois seuraavalla asemalla. Samalla tavalla kävi myös 15 vuotiaalle nuorukaiselle. Siinä seisoskeltiin ja mietittiin mitä tehtäisiin. Kuulimme kuulutuksen, että asemalla tulisi toinen juna joka olisi menossa sinne mistä lähdimme. Aloimme juosta aseman toiselle puolelle mistä junan oli tarkoitus lähteä, jäin auttamaan nuorukaista, sillä hänellä oli todella paljon tavaraa ja siirtyminen oli hidasta. Kuin yhteistyöllä tämän eksyneen seurueen vanhin jäsen juoksi jo ennalta junalle ja piti ovia auki, jotta minä ja tämä eksynyt teini keretään kyytiin. Pääsimme onneksi kyytiin ja matka jatkui kohti lähtöpaikkaamme. Pääsimme kaikki aloituspisteeseen. Kysyin teiniltä lähtiessäni, että pärjääkö hän varmasti, että tarvitseeko hän apua. Onneksi hänen isovanhempansa olivat tulossa hakemaan häntä ja hän jäi turvallisesti odottamaan kyytiään. Minä puolestani jäin vanhemman matkalaisen mukaan samaan paikkaan odottamaan omaa kyytiäni. Lupasin tälle matkalaiselle, että hän pääsee hommaamallani kyydillä kotiinsa. Hän asui matkan varrella ja sinällään onni sen suhteen, että matka ei ollut onneksi pitkä.

Eli viimein olimme autossa onnellisesti matkalla koteihimme. Miksi en siis ollut pyytänyt autokyytiä heti alkuunsa? No ajattelin, että siinä tulee säästöä kun kuljen julkisilla. Junalippu maksoi reilu 10 €. Mutta, jälkeenpäin ajateltuna tämä tuli siis kalliimmaksi. 

Mitä opin tästä, varmaankin sen, että eksyn edelleen herkästi ja sen, että miten mahtavia jotkut ihmiset lopulta on toisilleen pahassa paikassa. Minua ei harmita se, että eksyin, minusta oli mahtavaa huomata, miten loimme nopeasti pienen tiimin, joka auttoi toisiaan. Vaikka montaa muuta olisi voinut asia vituttaa, meitä se lähinnä nauratti. 

Jotenkin hauskinta oli, että oma puolisoni ei asiasta ollut yllättynyt. Kertaakaan hän ei minua moittinut tai haukkunut. Siksi minusta tämä avioliitto on hyvä, sillä vaikka mokaan, myöhästyn, eksyn ja olen hukassa paljon. Onneksi puolisoni ei minua moiti siitä. Olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni saanut vain huonoa palautetta siitä millainen olen, vaikka on asioita joille en vain voi mitään. Kuten se, että ajantajua minulla ei juurikaan ole ja olen aina myöhässä, unohdan paljon asioita ja minun täytyy tehdä paljon töitä sen eteen, että olisin toimiva yksilö tässä maailmassa. Joudun paljon panostamaan asioihin, jotka on monelle automaatio. 

Tästä tuli taas yksi hauska muisto. Tosin, mietin edelleen miten monen on vaikea ymmärtää miten on oikeasti olemassa ihmisiä, keille sattuu paljon kaikenlaista. Tervetuloa päiväksi pääni sisään, ehkä se voisi avata monien silmiä sen suhteen, että on kuin onkin ihmisiä ketkä ei ole samanlaisia kuin sinä olet. Se mikä on sinulle normaalia, helppoa ja yksikertaista on minulle todella haasteellista, mutta jos pitää keksiä laite tekemään jotain, suunnitella tai oppia vaikeinkin asia hetkessä, se on minulle helppoa. Keksin hetkessä ratkaisun asiaan kuin asiaan, mutta minulle ei tule automaationa mikään arkinen asia, vaan on lista jonka mukaan ajattelen ja toimin. Muutoin en voisi tehdä niitä, en vain ohjaudu automaattisesti toimimaan asioiden suhteen. Jotta pärjään ,minulla on todella tiukka ja tarkka rutiini joka asian suhteen, en poikkea niistä mielelläni koskaan, sillä muutoin se sotkee rutiinin jonka avulla voin hoitaa normaaleja asioita. 

Siksi onkin tärkeää saada itselleen rutiinit, raamit ja tarkka lista kuinka toimia. Se on tapa, miten itsensä kanssa on helpompi elää tässä maailmassa. Se vaatii vähän työtä, mutta se palkitsee kyllä lopulta.

Oli miten oli, minua ei kannata laittaa johtamaan porukkaa paikasta a paikkaan b, mutta hyvin toimin osana tiimiä. Onneksi apua saa kun sitä kysyy.