Diagnoosit

"Hullut ryntäävät sinne, minne enkelitkin pelkäävät astua." 

- Alexander Pope

Minua on haukuttu paljon diagnoosieni takia, muistan kuinka nimenomaan tulipalon jälkeen kerroin siitä, mitkä asiat vaikuttavat minun keskusteluuni ja olooni, ihmiset vain haukkuivat, ilkkuivat sekä kiusasivat minua siitä lisää. Kiitos oikein paljon, tässä näemme hyvin tämän kuinka muut kohtele toisia ihmisiä. Luuletteko te oikeasti, että sinä voit itse valita omat diagnoosit tai ylipäätään olisiko kannattanut miettiä miksi minulle ne on. Ja sitten nämä pahimmat keittiöpsykologit, opetelkaa lukemaan ja menkää sinne kouluun opiskelemaan aiheesta, ennen kuin jaatte faktana asioita mistä ette mitään oikeasti ymmärrä. En yhtään ihmettele, ettei kukaan kerro mitään muille avoimesti tai sitä ettei apua haeta. Hävetkää, jos edes osaatte, tämä oin teidän karmanne ja todella toivon, että saatte asiaan vielä ymmärrystä. Kun tulette itse sairastumaan, olen täällä, voin jutella milloin tahansa tästä aiheesta. Miten oikein perustelette itsellenne muiden ihmisten kiusaamaan sairauden takia, ihan sama kuin menisitte ulkoisen vamman omaavalle ilkkumaan. Sehän ei olisi soveliasta, eihän? Miksi siis sisällä olevan vamman takia ilkkuminen on teistä soveliaampaa? Te ketkä tiedätte tähän syyllistyneen, minä sanon vain, se päivä tulee kun koette sen itse omissa nahoissanne. 

Oikeudessahan tuomari ei pitänyt niitä minään ja sanoi, ettei nämä asiat voi vaikuttaa muistiin tai muutenkaan juttuun. Se on vallan hienoa, että tuomari on muistanut sitten katsoa mitä minun diagnoosit tarkoittaa. Se on vallan hienoa, että poliisi, tuomarit ja vakuutusyhtiön edustaja (joka pilkkasi myös minua) on muistaneet oikeasti perehtyä siihen mitä nämä asiat tekevät ja tarkoittavat. Vähän sama kuin sanoisit jalattomalle ihmiselle, että älä valehtele kyllä sinä oikeasti voit juosta ilman proteeseja. Ja se vakuutusyhtiön edustaja, olin epäilyttävä koska puhun paljon. Jep jep. Arvaa mitä, haistappa paska.

Minun diagnoosit on annettu minulle jo ensimmäisen kerran v.2005, sitten lisädiagnoosit v.2018. Eli paljon ennen kuin koko tulipalo edes tapahtui. Olen ollut 20 vuotta terapian alaisena. Minun diagnoosit on myös vahvistettu aivokuvilla, psykologin tutkimuksilla, laajoilla kartoituksilla ja verikokeilla. Veressäni kortisonitasot on todella korkeat ja valkosoluarvot aina muita ihmisiä huomattavasti korkeammat. Tämä johtuu siitä, että minä olen kokenut vakavaa pahoinpitelyä läpi elämäni ja kehoni on ikuisessa stressitilassa. Niska-pääseutu on täynnä hermokipua, olen syönyt useita vuosikymmeniä särkylääkettä, jotta voin olla normaali. 

Serkullani on yritys, jossa hän tarjoaa mm. hierontaa. Olin tämän serkun luona 16 vuotiaana töissä, autoin askareissa heidän kotonaan. Palkaksi hän osti minulle uusia vaatteita, sillä ehdolla kylläkin, etten ota mitään mustaa, sillä muun värisiä vaatteita en suostunut käyttämään. Enkä käytä oikeastaan vieläkään. Mustalla värillä saa verhottua itsensä näkymättömäksi, siksi pidän siitä. Hän on oikein mukava ja ihana valoisa persoona. Shoppailureissulla hän huomasi kuinka paljon minuun sattui fyysisesti. Hän ehdotti, josko kävisimme hänen liikkeessään ja hän hieroisi pahimpia kipuja pois. Kun hän aloitti hän sanoi "kannatko sinä koko maailman murheita hartioillasi, sillä nämä ovat yhtä jumissa kuin vanhalla työmiehellä. Minua alkoi itkettämään, sillä hän ei koskaan voisi edes arvata mitä taakkaa kannoin hartioillani. 

Minun diagnoosejani ovat: rajatila (persoonallisuushäiriö), traumaattinen stressihäiriö, sopeutumishäiriö (jotka poliisit aiheuttivat, lukee lääkärin papereissa), masennus, autisminkirjon piirteitä ja adhd. 

Mitä nämä tarkoittavat käytännössä. Noh aloitetaan siitä, että nämä voi helpottua ja osa parantua, toisin kuin nettikeskusteluissa ihmiset ajattelevat. Se ei ole lopullinen tuomio. En luota ihmisiin tai mihinkään. Rajatila on näistä hankalin, sillä se on aika paha diagnoosi. Sitä toiset kutsuvat itsemurhadiagnoosiksi. Mielestäni se on parempi, sillä olen vaaraksi lähinnä itselleni en muille. Ajan kanssa ja hyvällä hoidolla tilanteen paraneminen on mahdollista. Korjauksena pyynnöstä, jos joku ei ennestään tiennyt, adhd ja autisminpiirteet, nämä ovat geneettisiä ja ovat synnynäisiä. Meidän suvussa varsinkin, kuten omillakin lapsilla näitä on. Autisminkirjoon kuuluu muutakin kuin asprger. Joten näitä ei voi parantaa, kuten pohdiskelija pyysi tuomaan asian esille. Itselle nämä ovat selviä asioita, ettei neuro-ongelmat parane, mutta monelle ei välttämättä ole. Joten pahoittelut tästä. Meillä tosiaan lääkkeillä ja ohjauksella on voitu helpottaa esimerkiksi adhd: ta. Kongnitiivinenterapia on myös todella hyvä, joka toimii rajatilaan kuten myös adhd seen.
Rajatila, traumaattinenstressihäiriö ja masennus ovat sellaisia, jotka tulevat minulle vuosien kaltoinkohtelusta. Joten se, että nauratte ja kiusaatte tallaisista asioista taikka se, että tuomari ja poliisi vähättelee sitä, miettikää hetki hiljaa tätä asiaa. Ihanko todella luulette, että aina tämä on helppoa? 

Muistan kun aloitin odottamaan esikoistani, joka kerta minulta kysyttiin mikä mielentilani on, vaikka voin silloin todella hyvin. Kysyin kerran syytä, miksi te koko ajan kysytte tätä asiaa. Syy oli se, että potilashistoriani näkyi heille. Se oli todella ahdistavaa, pyysin, että voisiko kuitenkin antaa ammattilaisten hoitaa minua, sillä minulla on käytännössä ikuinen hoitokontakti. En minä ole mikään tikittävä aikapommi taikka vaarallinen hullu. Koskaan en ole jättänyt opintoja, työtä enkä mitään kesken. Olen maksanut laskuni ja olen ollut pitkään toimiva yhteiskunnan jäsen. Miksi sitten minusta tahdotaan tehdä toimimaton yksilö? Osaan kysyä apua kun sitä tarvitsen, olen aina osannut ja vaatinut sitä.

Totta kai, jos tahtoisin, voisin olla työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta en halua, sillä rakastan työntekemistä, en koe sitä raskaaksi ja olen todella hyvä työssäni. Miksi minun täytyy taistella oikeudestani olla toimiva ihminen? 

Olen hyvä äiti, en ole koskaan satuttanut lapsiani ja olen orjallisesti pitänyt yllä normaalirytmiä. En huuda lapsilleni ja opetan heille monia taitoja. Lapseni ovat kiitettävän oppilaita ja kivoja kavereita, pienimmät on päiväkodissa auringonpaisteita ja helppoja lapsia. Olen opiskellut paljon AMK tasolla ja valmistunut insinööri. Haluan myös opiskella lisää. Olen suorittanut armeijan, enkä ollut sielläkään vaaraksi kenellekään. Olen hyvä sotilaspoliisi, olin koko kurssin 14 paras ja meitä oli siellä useampi. Parhaan tuloksen sain teoriakokeista. Olin sen kurssin ykkössijalla. Olen tehnyt paljon vapaaehtoistyötä mm. punaiselle ristille ja sotilaskodille. En käytä juurikaan päihteitä enkä huumausaineita. En koskaan ole jättänyt ketään ilman apua enkä koskaan petä ystäviäni. Miksi siis minä olen muiden silmissä diagnooseista puhuttuani epäonnistuja vaarallinen hullu joka ei ansaitse edes elää? 

En koskaan käytä tekosyynä mihinkään omia diagnooseja, mutta se tekee minun pääni sisällöstä erilaisen ja asioihin suhtautuminen on erilaista. Minulla on jatkuva lääkitys, olen onneksi selvinnyt vain yhdellä lääkkeellä. Paras tapa pitää itsensä kunnossa on normaali rytmi, uni ja lepo, hyvä ruoka sekä liikunta. Näillä eväillä pääsee pitkälle. Mutta, tarpeeksi paljon en voi korostaa mielenterveystyön vaikutusta esimerkiksi minun elämääni. En olisi voinut saavuttaa noita asioita ilman mielenterveystyötä ja ennen kaikkea sitä, kuinka aikaisessa vaiheessa olen sitä saanut. Todennäköisesti minun olisi käynyt huonommin, jos en olisi saanut apua ajoissa. Nyt Suomessa on tilanne kuitenkin se, että siitä tärkeästä työstä vähennetään ja tällä tavoin luodaan vain sairaita työkyvyttömiä ihmisiä. Sekö on tämän yhteiskunnan parhaaksi? Tuntuu, että ihmiset on tänä päivänä julmempia kuin koskaan aikaisemmin eikä empatiaa ole olemassakaan. Mielestäni ihmiset on nykypäivänä kammottavia ja minä olen muka hullu. Miksi minun pitää hävetä itseäni?