Addiktin läheinen

"Pitkäkin matka täytyy aloittaa yhdellä askelella." 

- Kiinalainen sananlasku

Tämä kirjoitus on vain minun oma henkilökohtainen kokemukseni. Minä en siis puhu toisten suulla tässä asiassa. Aiheena se on arka, sillä monesti siitä on vaikea puhua. Se on surullista, mutta siihen liittyy myös stigma, jota tahdotaan välttää kaikin keinoin. Joten, kirjoitan silti, vaikkei se olisikaan helpoin aihe minulle.

Hei, olen siis Nina ja olen ollut koko elämäni addiktien kanssa. 

Addiktioita voi olla monenlaisia, perusmekanismi on karkeasti sanottuna sellainen, missä ihmisen aivot hakevat mielihalua jostain riippuvuutta aiheuttavasta asiasta. Eli, ihminen ei voi helposti itse sille mitään, ettei kykene olemaan ilman riippuvuutta aiheuttavaa asiaa. Addiktien aivot huutavat mielihyvää ja siten sellaisten ajatusten kanssa eläminen on tuskaa. Se aiheuttaa niin henkistä kuin fyysistä riippuvuutta. Erilaisia riippuvuuksia aiheuttavia asioita on yleisimmin:

• sokeri
• huumausaineet
• alkoholi
• pelaaminen
• roskaruoka
• nikotiini
• seksi

Riippuvuutta voi aiheuttaa moni muukin asia, mutta tuossa muutama yleisimmistä riippuvuuksista. Riippuvuus aiheuttaa myös haittaa niin riippuvaiselle itselleen kuin hänen läheisilleen. Tärkein sääntö läheiselle, sinä et voi pelastaa ketään. Vain riippuvainen voi itse pelastaa itsensä, me muut voimme vain auttaa selviytymään. Auttamisen ja mahdollistamisen ero on häilyvä toisinaan, joten jos et ole  varma kumpaa se on, lopeta se toiminta. Ammattilaiset ovat tässä hyviä antamaan henkilökohtaista neuvontaa. Lisäksi, riippuvainen on aina riippuvainen, vaikka olisikin parantunut. Se tarkoittaa sitä, että riippuvuus voi lehahtaa yhdestäkin kerrasta takaisin pahempaan vaiheeseen, mistä on päässyt ylitse. 

En ole päihdepuolen ammattilainen ja nämä on vain asioita joita minä olen kokenut. Eli, en voi antaa sinällään mitään muuta suositusta kuin, jos olet riippuvaisen läheinen, hae itsellesi aina ammatti apua. Sellaisia paikkoja ovat mm. anonyymit alkoholistien läheiset ryhmät, chatit ja muut mielenterveys palveluita tarjoavat ammattilaiset. 

Miksi sanon, että läheisen tulisi aina myös hakea apua? Siksi, sillä usein se riippuvaiselle ei ole hyväksi mahdollistaminen. Mitä tarkoitan sillä, tarkoitan sitä mitä minä tein vuosia. Se vei minulta mielenterveyttä huonompaan suuntaan sekä talouden täysin kuralle. Riippuvuus vaikuttaa läheiseen henkisesti ja toisinaan myös fyysisesti, joten pitäkää itsestänne huolta.

Kuten ole kertonut isäni oli alkoholisti, ex mieheni oli alkoholisti ja nykyiselle miehelleni pelaaminen oli myös ongelma. Joten, olen elänyt tämän satoja kertoja uudelleen. Minua todennäköisesti viehättää juurikin addiktioista kärsivät ihmiset sen takia, koska olen tottunut vain siihen. Eli mieleni on sairastunut jo varhaisessa lapsuudessa. Minusta tuli se hoivaaja, se ihminen joka piti aina toisesta huolta. Kaava meni aina näin, kireä tunnelma, repsahdus, hoivaaminen, "kuherruskuukausi", kireä tunnelma, repsahdus, hoivaamien, "kuherruskuukausi" jne...

Tämän kaavan rikkominen on vaikeaa ja vielä vaikeampaa siitä tekee se, että rakastat toista. Tosin, toisinaan rakkaus sekoittuu siihen haluun hoivat toista. Mutta, niinhän minä tein, korjasin kaikkea ja kaikkia. Joku joskus ehdotti minun olevan läheisriippuvainen ja mielestäni sekin voi pitää paikkansa. Sellaista ei ole kylläkään minulla koskaan todettu, joten siksi epäilen sitä vahvasti. Minua on tutkittu niin paljon, joten luotan vain lääkärien antamiin diagnooseihin. Tämän sanoi minulle eräs toipuva alkoholisti ystäväni. Lopulta tämä on vain hyvin haitallinen kaava mitä olen koko elämäni toistanut.

Elämä alkoholistin kanssa oli aina sitä, että et koskaan tiennyt milloin räjähtää. Se, että toinen haki jokaisesta asiasta elämässään syytä alkaa ryyppäämään ja se sama virsi "minä nyt vain olen tämmöinen, ota tai jätä." Tämän jälkeen kun tuli riita ja toinen oli väkivaltainen hän alkoi juomaan, tuli se halu hoivata toinen kuntoon. samalla syyllistin itseäni siitä, että toinen juo, tosin siihen vaikutti paljon myös se, että toinen syytti juomisestaan minua. Kun toinen lopulta selvisi tuli hänelle morkkis, jonka jälkeen alkoi se lupaili, "minä lupaan muuttua.." Jonka jälkeen alkoi hoivaaminen, hoivaan sinut rakas kuntoon. Mutta, koskaan se ei mennyt niin. Koskaan toinen ei tullut kuntoon hoitamalla. Lopulta olin itse niin loppu. En jaksanut sitä hyväksikäyttöä taloudellisesti, mutta myös henkisesti.

Ajattelin myös lapsiani, tahdonko tosiaan heistä samanlaisia kuin olen itse. Vastaus on selvä, en koskaan halua heistä samanlaista kuin minä olen. Siksi tein muutoksia elämääni, jotta lapseni saisivat parhaimman elämän mitä voin tarjota. Viimeinen kerta kun koskaan tätä hrenkilö oli se, kun hän oli ollut tappelussa ja oli ilman kenkiä. Pyysi minua hakemaan hänet, minä hain ja vein veljensä ovelle ja sanoin "tämä oli tässä, tämä oli viimeinen kerta. Mieti omaa elämääsi, sä menetit jo kaiken, toivottavasti oli sen arvoista. Hyvästi." Näin alkoi hänen matkansa terveyden tiellä, hän lopetti juomisen ja hakeutui hoitoon. Enkä enää auttanut häntä. Rahallista tappiota minulle tuli useita kymmeniätuhansia euroja ja se maksoi melkein minun henkeni.

Isäni kohdalla kesti pitkään ymmärtää, ettei hän halua muuttua. Sittenkin kun hän tahtoi muuttua, hän ei osannut ja ajatteli sen olevan myöhäistä. Toivoin kovasti, että hän olisi ollut ukki lapsilleni. Ollut korjaava kokemus siitä, mitä minä menetin lapsena. Näin ei kuitenkaan käynyt ja oman mielenterveyteni takia minun oli pakko katkasta välit. 

Mikä tilanne on nykyään, se voi monelle herättää kysymyksiä. Eli, mitä tarkoitan kun toisella on ongelma pelaamisen kanssa. En pureudu siihen asiaan tämän tarkemmin, mutta hän oli vuosia salannut sen muilta. Minulle hän jäi asiasta ns. kiinni jo alkumetreillä, ennen kuin olimme saaneet lapsia. Näin, että jotain oli menossa, mutta niin kauan kun toinen ei kerro tai se ei vaikuttanut minun elämääni ( olen oppinut olemaan sen verran itsekäs ). En muuttanut hänen kanssaan yhteen heti, sillä minun piti olla varma siitä, että hän itse tahtoo omasta halustaan parempaa elämää itselleen. Pidimme jopa tauon, jotta sain mietittyä, haluanko minä tätä. Se tie ei ole helppo ja sanoin jo heti, että minun takia ei voi kukaan muuttua, pitää muuttua itsensä takia. Eli olin oppinut jotain virheistäni. 

Hänen tiensä paranemista kohti alkoi ensin myöntämällä asia, sitten hakemalla apua. Vaikka asiat menivät hankalaksi, hän selvisi. Olen siitä puolesta ollut hänessä ylpeä. Kyllä repsahtamisia voi tulla, mutta se on osa sitä sairautta. En ajatellut pelastavani häntä, en todellakaan. Mutta, tiesin kyllä mihin lähdin. Mieheni on kuitenkin hyvä ihminen ja hyvä isä sekä puoliso. Sinällään koukuttuminen pelaamiseen on sellainen, mikä on melkoisen yleistä varsinkin kun on adhd. Adhd ihminen hakee mielihyvää monista asioista ja siksi onkin herkempi jäämään asioihin. Toisinaan mietin onko se addiktio vai sitten sitä, että jumii siihen asiaan. Tiedän itseni kohdalta sen, että moni asia hetkellisesti jää pakkomielteeksi, mutta lopulta voin hyvin elää ilmankin sitä. Eli sen raja on hyvin häilyvä. Niin tai näin, onneksi ei ole sen suhteen ollut ongelmaa aikoihin. Ja jos joku nyt tahtoo asiaa ihmetellä tai juoruta netissä, sana on vapaa, siinä ei ole mitään hävettävää. 

Tein jo heti selväksi, että hän saa itse sen asian selvittää. Rakastan ja välitän, mutta minä en voi pelastaa ketään enkä ala paikkailemaan toisen tekemisiä taikka virheitä. Pelaamisen kanssa on sinällään erilaista kuin muiden päihteiden. Minun ei tarvitse koskaan pelätä ja olen turvannut oman talouteni ja mielenterveyteni kuitenkin. Joten minua ei voi vetää mihinkään sellaiseen mukaan, mikä kuluttaisi minua. Selvät rajat täytyy tehdä asialle. Toisekseen ei ole samanlaista väkivallan pelkoa tai ärtymystä asian takia. Koko perheen talousasiat on jo vuosikausia mennyt minun kauttani. Joten siitäkään ei ole sellaista vaaraa. 

Minun piti tajuta ennen kuin teimme tästä suhteesta vakavan, eräs asia. Minun piti lakata vihaamasta. Minun sisälläni oli iso möykky pettymystä ja vihaa isääni sekä ex miestäni kohtaan. Samalla pettymys muuttui suruksi ja sitten vihaksi. Vihasin niin paljon sitä, että jollakin oli riippuvuus ja en nähnyt silloin vihaltani sitä, että he ovat ihmisiä, keillä on sairaus. Se viha söi minua niin paljon sisältä päin, että suhteessa en voinut miettiä muuta kuin sitä addiktiota. Olin vihainen sellaisista asioista hänelle, mitä hän ei ollut minulle koskaan edes tehnyt. Eli kaikki viha muuttui suruksi lopulta ja siten pystyin siitä luopumaan. Siten sain rauhan itseni kanssa.

En ole riippuvainen puolisostani, tiedän rakastavaani häntä hänen itsensä takia. Siihen meni vuosia ja kovasti sai tehdä töitä asian eteen, mutta silti, kaikki oli sen arvoista. Tämä kaikki oli sen arvoista ja oli itselleni se korjaava kokemus. Kukaan ei voi muuttua toisen takia, mutta oli ihana huomata, että se katkeruus siitä, miksi en ole yhtä tärkeä kuin riippuvuutta aiheuttava asia laimeni lopulta. 

Voitte olla mitä mieltä tahansa tästä asiasta, mutta aina pitää muistaa se, että lopulta kaikki olemme vain ihmisiä. Mutta, miten kukaan voi koskaan tehdä asioita paremmin, jos aina tuomitaan. Tarvitaan todella paljon ymmärrystä ja vahvoja rajoja. Jo joku kokee nyt iloa lähteä ilkkumaan asioista, sen kun, mutta elämän vastoinkäymiset ei ole häpeä. Se kertoo ihmisistä, ketkä ovat vahvoja ja joilla on niiden kokemusten jälkeen suurempi sydän kuin koskaan aikaisemmin.

Jos olet addikti tai paraneva addikti taikka sellaisen läheinen, muistakaa se, että aina saa apua eikä sellainen ole häpeä. Olette supervahvoja, vaikkei sille aina tuntuisi.